Back
Juha-Pekka Koskinen: Kalevanpoikien kronikka : historiallinen romaani (Finnish language, 2018) 5 stars

Vauhdikasta ja ronskia menoa virne syvällä suupielessä!

5 stars

Kannessa lukee että historiallinen romaani, mutta historiaa on kirjoitettu tässä tukevalla niskapersotteella. Ja hyvin on kirjoitettu! Eletään 1100-lukua, Kalevalan sankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen hallitsevat Suomenmaata ja lähtevät Konstantinopoliin solmimaan liittolaisuutta keisarin kanssa suojaksi Ruotsin kuningasta vastaan. Tarinaa kertoo mukaan otettu ottopoika Väntti, joka keisarin kaupungissa onnistuu ihastuttamaan piispa Henrin. Siitä jo arvataankin, että lopussa päädytään Köyliönjärven jäälle, mutta ennen sitä ehtii sattua yhtä jos toista. Kalevalaisen nykyproosan parhaimmistoa!

@niksii@mastodontti.fi Rasputin on näistä mulle tuttu (tai no Lucifer odottaa hyllyssä, samoin Tulisiipi), ja vaikka siinä olikin samaa tekemisen meininkiä kuin Kalevanpojissa, niin ei se mielestäni ihan samoihin sfääreihin yltänyt. Ehkä osin siksikin, että olen tässä vastikään lukenut Kalevalan ja Kanteletar-tiivistelmän ja olin tätä lukiessa jo valmiiksi tuoreissa Kalevala-fiiliksissä, mutta kyllä tämä varmasti ilman sitäkin taustaa olisi aika hyvin kolahtanut.