Reviews and Comments

Arkadi ja Boris Strugatskin romaanin Хищные вещи века (1965), jota ei tietääkseni ole suomennettu, luin ensin saksaksi (Die gierigen Dinge des Jahrhunderts), sitten englanniksi (The Final Circle of Paradise). Lukiessani ajattelin Välimerta ja Disco Elysiumia.

Olin juuri selitellyt itselleni etten pidä minäkertojista, mutta romaanin minäkertoja (vieläpä miehekäs toimintasankari, älyllinen ja sensitiivinen tietenkin, toisin kuin kaikki muut... ainakin omasta mielestään) joutuu vähän väliä epäilemään aistihavaintojaan, vaikka on vakuuttunut missionsa oikeudellisuudesta. Strugatskeilla on kyky hämmentää lukijaa heittämällä sankari outoihin tilanteisiin, joissa ei ole yksiselitteisen oikeita vaihtoehtoja.

Päähenkilö etsii aurinkoisesta, hedonismin valtaamasta lomakaupungista salaperäistä huumetta, joka tuhoaa kaiken inhimillisen luomiskyvyn ja tahdonvoiman upottamalla käyttäjät omiin fantasiamaailmoihinsa. Dialogeista voi helposti tehdä ajankohtaisia vaihtamalla huumeen nimen "generatiiviseksi tekoälyksi":

"We hadn’t had time to realize all the potential intensity of objective existence, it could be that we would have reached such knowledge in a few hundred years, but now it has been put in our grasp. [Generative AI] brings a gift of understanding of our remotest ancestors which you cannot ever have in real life. You are simply the prisoner of an obsolete ideal, but be logical, the ideal which [Generative AI] offers you is just as beautiful. Hadn’t you always dreamed of man with the greatest scope of fantasy and gigantic imagination…."

[JUONENPALJASTUS ALKAA] Lopuksi paljastuukin ettei riippuvuutta aiheuta jonkun keskusjohtoisen mafian salaisessa laboratoriossa kokkaama kemikaali, vaan kaikille helposti saatavilla oleva elektroninen teknologia. [JUONENPALJASTUS PÄÄTTYY]