Huovinen kertoo 50-60-lukulaisista kylän koirista inhimillisesti, vaikka nykyaikaista lemmikinpitäjää olot välillä hirvittääkin. Ymmärrän kyllä nyt paremmin, mistä koirien pitämisen perinne tulee. Kertoja ei sorru koirien hyvien ominaisuuksien ylistämiseen, vaan kertoo koirien luonteista humoristisesti. Kertoja huomioi kyllä inhimillistävänsä koiria liiaksikin, mutta se anteeksi annettakoon. Kerronnasta kuitenkin tulee ilmi pitkällinen koirien maailman tarkkailu.