Paljon ajattelemisen aihetta, mutta loppua kohden tuntui toistavan itseään. En yleensä myöskään tykkää tämän tyyppisistä asetteluista, joissa tekstin seasta nostetaan joku avainsana joka pomppaa muusta tekstistä erilleen. Jollekin joka haluaa oikein pureskelle ja opiskella tekstiä sellainen voi olla kätevää, palauttaa teksti avaintermien kautta mieleen. Itsellä rupeaa silmät pomppimaan kesken kappaleen sinne ja tänne ja jää vain sekaava fiilis. Siitä huolimatta pidän ehdottomasti lukemisen arvoisena. Suru koskettaa meitä kaikkia, mutta sen todellinen luonne on omakohtaisenakin aika mysteeri.