En sano, että tämä on hirvittävän hyvä. Joissain käänteissä ollaan melodramaattisia, niin että melkein joutuu pyörittelemään silmiä. Celeanasta on vaikea saada otetta, hänen persoonansa ja taitonsa tuntuvat muuttuvan ja lisääntyvän sitä mukaa mitä juoni vaatii. Sen lisäksi hänen menneisyytensä, jota tässä osassa paljastetaan enemmän tuntuu vähän liiallisen monikäänteiseltä ja ehkä hieman päälleliimatultsa. Mutta onhan tämä hirvittävän viihdyttävä!

Poikkeuksellisesti tuntuu, että sarja pääsee kunnolla käyntiin vassa kakkososassa. Ykkösosa tuntui sarjan aloitukseksi poikkeuksellisesti heikolta näihin jatkoihin verrattuna. Tässä tunnutaan lisäävän tehoja uuden henkilön kautta. Manon Mustatukka on noita, joita on aikaisemmin kuvattu lähinnä verenhimoisina monstereina onkin yksi seurantahenkilöistä. Toivon, että hänen juonilinjansa jatkuu samalla mallilla. Hän on ehkä tämän kolmososan kiinnostavin juonilinja. (Kun näkökulmahenkilö vaihtui Celeanasta Manoniin, ymmärsin ehkä vähän, miksi tätä verrattiin Game of Thronesiin - mutta silti se on typerä vertaus)

Sen sijaan Chaolin kappaleet olivat vielä hyviä (koska #teamchaol) mutta Dorianista en edelleenkään välitä ollenkaan. Tylsä kuin mikä. Ja vaikka Sorscha on päällepäin kiva hahmo, näki heti miten siinä käy enkä oikeastaan jaksanut välittää niistä kappaleista ollenkaan.

No, joka tapauksessa luen seuraavankin, mutten kiirehdi. Pirun paksuja kirjoja.