This link opens in a pop-up window
Piirrosjälki on herkullisen tunnelmallista, mutta teksti ei ole ehkä niin luontevaa kuin voisi olla. Lopputulos tuntuu vähän kuin animaatiosta pelkistäen tehdyltä kirjalta. Kuvallisten saavutusten vuoksi kuitenkin neljä tähteä, sillä nautin kuvituksesta todella.
Antaisin tälle ehkä noin 2,5 tähteä. Mutta 3 on liikaa.
Lainasin tämän kirjaston scifi-aineistonäyttelystä takakansitekstin perusteella. Takakannessa Dagbladenes Bureau lupaa näin
"Peter Hoegin kauan odotettu romaani tarjoaa jännitystä, yhteiskuntakritiikkiä sekä eksistentiaalista provokaatiota. Lisäksi se on mahdottoman hauska."
Näistä neljästä kirja täyttää vain 3, ja nekin osittain. Hauska se ei missään nimessä ollut. Kertaakaan ei tarvinnut fyysisesti edes hymyillä, vain lopussa koin olevani yhden kerran jotenkin hauskuutettu.
Eksistentiaalista provokaatiota sen sijaan voin luvata jokaiselle lukijalle. Scifissä käsitellään usein tämän hetken ongelmia kärjistettynä. Viime aikoina dystopiahenkiset nuorten aikuisten romaanit ovat olleet suosittuja, ja niiden innokkaana lukijana on tullut ehkä liikaa toistoa. Susanin vaikutus tuntuu kuitenkin ratkaisevasti erilaiselta. Tieteen ja fiktion rajamailla hämyillään niin lahjakkaasti, että meinasi välillä jopa unohtua, että tässä ollaan kumminkin kaunokirjallisessa teoksessa. Eettinen pohdiskelu jätetään kuitenkin katsojalle. Ehkä se tässä onkin niin erilaista? Sama pätee myös teoksen yhteiskuntakritiikkiin. Onhan se siellä aiheena, mutta en pysty tekemään suoria linjoja, mitä …
Antaisin tälle ehkä noin 2,5 tähteä. Mutta 3 on liikaa.
Lainasin tämän kirjaston scifi-aineistonäyttelystä takakansitekstin perusteella. Takakannessa Dagbladenes Bureau lupaa näin
"Peter Hoegin kauan odotettu romaani tarjoaa jännitystä, yhteiskuntakritiikkiä sekä eksistentiaalista provokaatiota. Lisäksi se on mahdottoman hauska."
Näistä neljästä kirja täyttää vain 3, ja nekin osittain. Hauska se ei missään nimessä ollut. Kertaakaan ei tarvinnut fyysisesti edes hymyillä, vain lopussa koin olevani yhden kerran jotenkin hauskuutettu.
Eksistentiaalista provokaatiota sen sijaan voin luvata jokaiselle lukijalle. Scifissä käsitellään usein tämän hetken ongelmia kärjistettynä. Viime aikoina dystopiahenkiset nuorten aikuisten romaanit ovat olleet suosittuja, ja niiden innokkaana lukijana on tullut ehkä liikaa toistoa. Susanin vaikutus tuntuu kuitenkin ratkaisevasti erilaiselta. Tieteen ja fiktion rajamailla hämyillään niin lahjakkaasti, että meinasi välillä jopa unohtua, että tässä ollaan kumminkin kaunokirjallisessa teoksessa. Eettinen pohdiskelu jätetään kuitenkin katsojalle. Ehkä se tässä onkin niin erilaista? Sama pätee myös teoksen yhteiskuntakritiikkiin. Onhan se siellä aiheena, mutta en pysty tekemään suoria linjoja, mitä oikeassa maailmassa pitäisi korjata ettei näin käy. Vaan eipä oikeassa elämässä olekaan yleensä yksinkertaisia vastauksia.
Sen sijaan jännitystä en juurikaan kokenut. Olen jännittäjä-lukija, koen fyysisesti kaikki jännittävät kohdat. Hyvän jännärin jäljiltä väsyttää kaiken sen lihasjännityksen ja hikoilun jälkeen! Tämä ei kuitenkaan tuntunut juuri miltään. Puolet kirjasta meni lähinnä tylsistyneenä tahkoten, sillä hahmoista tai mistään muustakaan ei saanut mitään otetta. Olen tottunut todennäköisesti ihan erilaiseen tekstin rytmitykseen, ja jokin ihan lauserakenteista lähtien ärsytti. Toisessa puolikkaassa vasta pääsi juoneen sisälle, ja jotenkin alkoi tutustua päähenkilöön. Siitä huolimatta jännityksen kehitys jäi puolitiehen, ja lopulta jäljelle jäi vain hiukan pettynyt olo ja helpotus seuraavaan kirjaan siirtymisestä.
Ihan näppärä scifijännäri!
Hyvän scifin tavoin leikittelee jo olemassa olevilla ilmiöillä ja maksimoi ne lukijoiden kauhistukseksi. Suomalaisena nämä ilmiöt tuntuvat paljon läheisimmiltä, kuin ulkomaalaisten tekijöiden. Siinä suhteessa vähän samaa kuin Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta - Teräviä ja jotenkin ironisesti hymyilyttäviä huomioita tämänhetkisestä yhteiskunnasta. Heikkisen romaaniin verrattuna jännärin juonikaari on paremmin hallussa. Lukiessa uppoaa huomaamatta syvemmälle suohon. Ainut, mikä ärsytti oli päähenkilöistä toisen ajoittainen kummallinen typeryys. Olen kuitenkin valmis antamaan tämän anteeksi, kyseessä oli kuitenkin eräänlainen iltalehtitoimittaja :)
Loppua kohden rupesi oikein huolestuttamaan, että sivut loppuvat, eikä kaikki suinkaan ollut ratkeamassa! Jos tämä ei jatku, harmittaa aika paljon.
Vetävä, mielenkiintoinen kirja. Vaikken ollut loppuratkaisun kanssa ehkä niin samaa mieltä, enkä ole ihan täsmä kohderyhmää, luin tätä niin suurella innolla, ettei olisi huvittanut pitää ollenkaan taukoja. Jos Goodreadsissa olisi puolikkaita tähtiä, tämä olisi 4,5, mutta olen antanut heppoisemmillekin kirjoille viitosen. Pidän tätä hyvänä ihmmisuhteita, rakkautta, rikosta ja sovitusta ja salaisuuksia käsittelevänä kirjana. Jos nämä kiinnostavat, suosittelen!
Hieno muistutus, että tällaisiakin adrenaliininarkkareita on olemassa. Palaan takaisin tasaisen elämän kuplaani.
Koskettava kertomus ei vaan karhuista, vaan siitä mitä metsä ihmiselle voi merkitä. Ohtonen kertoo omasta luontosuhteestaan kauniisti kahdessa eri aikatasossa, vaihdellen vuoden 2015 karhukuvaajan hetkistä kasvukertomukseensa alkaen 90-luvulta. Toimii hyvin, tarina aukeaa sopivalla tahdilla. Kertomukseen on myös upotettu paljon tietoa karhuista. Mitään hirvittävän uutta ja pysäyttävää faktatietoa karhuista ei sinänsä ole, mutta salametsästyksestä kertovaan osion suosittelen lukemaan ajatuksen kanssa. Tämä ei ehkä ole ominta genreäni, mutta voin huoletta suositella tätä muillekin.
Kyllä ei oikeasti introvertti ota ihan kevyesti vastaan järjestettyjä deittejä, mutta muuten mukavaa chic littiä kaikille sen ystäville. Miten muuten mitään saisi introverteille tapahtumaan, ellei joku tai jokin pakota? Hahmotkin kehittyvät, ja loppumetreillä ketään heistä ei voi edes vihata. Hyvä mieli tästä jäi, voi olla että tulen lukemaan lisääkin Vaahteran kirjoja.
Kirjassa oli muutama erittäin kiinnostava novelli, muutamia hyvä ja muutamia ihan ok. Yhtään erityisen huonoa ja puuduttavaa ei ollut, ja helmien takia ehdottomasti kannattava lukukokemus! Toisaalta keskivälissä kirjaa tajusin, että olen saattanut lukea tämän ennenkin, mutta unohtanut pian sen jälkeen. Kummallista.
