User Profile

Hyvin polveileva kertomus hiihtovaelluksesta etelänavalle 100 vuotta Roald Amundsenin jälkeen. Hän ehtii vitsailla vaelluksen jäsenistä, kertoa Amundsenin kuolemaan jättäneen miehistön jäsenen myöhemmin tekemästä itsemurhasta sekä napaseudun luonto-olosuhteista. Lisäksi hän painottaa, että tällaisen ääriretkeilyn ihannoiminen sankaruutena ei ole ehkä ihan viisasta, vaikka hänelle onkin tärkeää. Tarkkana saa olla, tai saattaa pudota kärryiltä. Mielenkiintoinen matkakertomus kuitenkin kaikenkaikkiaan, ja miten kaunis kirja!

Pulla aloittaa stereotyyppisellä rikostarinalla ja päättää sen lopulta täysin Pullamaiseen tapaan. Sopisi kesäteatterikomediaksi. 

Teos on hyvä, mun on kuitenkin hankala uskoa että tämä varsinaisesti toimii kävijöille, joille taideskene ei ole jo tuttu.

Kepeää, mielestäni uskottavaa viihdettä. Tykkäsin, vaikka ei ole ehkä mitä mieleenpainuvin lukukokemus. 

Tämä kirja ei missään nimessä tarjoa enää mitään oikeaksi todettua tietoa kissojen hyvästä hoidosta. Silti Pullan tarinointia lukee aina vähän naureskellen. 

Tämä kerronta selviytymisestä jäissä ei tunnu samalla tavalla raa-alta ja koskettavalta kuin Julian Sanctonin Pimeän ja Jään vangit -kirjassa. Tarinassa on kuitenkin paljon samaa. Kapteeni ottaa unelmien ja kunnian takia suuria riskejä, joista miehistö maksaa muttei koskaan voi saada samaa kunniaa. 

Jollain tavalla vauhdikas teos, jossa ihmiset keskiössä. Pidin tyylisä. Loppua kohden tehty näkokulman vaihdos on mielestäni oikein hyvä, mutta sitten vaihdoksia tulee vähän liikaa, ja osasta ei saa kunnolla selvää kenestä on kyse. Yleisesti kuitenkiin hyvä teos, jota voin suositella. En itse juuri nykyään lue "vakavaa" kaunokirjallisuutta, joten en tiedä tartunko itse Kähkösen uuteen Finlandian voittaneeseen teokseen, mutten pistä vastaan jos joskus tulee lukupiirissä luettua.

Kun Graniittimies oli ehdolla, Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät voitti Finlandiapalkinnon. Aikanaan tykkäsin paljon siitä, mutta viimeksi sen lukeminen tuntui mahdottoman puuduttavalta. Ehkä sinä vuonna arvostelijat arvostivat tulevaisuuden (ja nykyisyyden) monimutkaisen kaaoksen kuvaamista runsaudella, mutta kaunokirjallisena teoksena tämä Kähkösen Graniittimies tuntui paljon lähestyttävämmältä ja luettavammalta.

Ei sillä että olisin eri mieltä etteikä tämä olisi jotenkin jäsentänyt yhteiskuntajärjestyksemme ongelmia, mutta en silti pitänyt tästä. Tämä lukeutuu jotenkin saarnaavana manifestina. Tosin luulen että olisin pitänyt fyysisestä kirjasta visuaalisuuksineen paljon enemmän.

Aluksi ajattelin, että voi hitsi, ompa lapsellinen kirja. Loppua kohden tarina rakentui kyllä kivasti kertomaan nuorten muuttumista.  Kirja kuvaa ehkä parhaiten mahdollista juurettomuutta ja sekavuutta, mikä vei nuoria sotaan mukaan, mutta tavallaan sisällisotakuvaus jäi jotenkin ontoksi. 

Öhh

Hevoset kuvituksessa oli tosi jees! 

Kiinnostavaa roolia, mikä on nepsy-diagnoosien suhde ympäristömme vaatimuksiin.

En olekaan lukenut aiemmin mitään Tapani Baggelta, ja siten ehkä erikoista lukea saman tien kirjoitusopas. Siitä oli jonkin verran apua.