Suomalaisten kauhukirjailijoiden ykkösnimi on Marko Hautala, siitä ei tässä vaiheessa ole epäilystä. Uusi romaani Hautalalta on tapaus. Pelonsekaista iloa herättää myös tieto siitä, että uusi Musta kieli palaa Vaasaan Kuokkamummon urbaanilegendan pariin. Samannimisessä romaanissa (Tammi 2014) lähes kymmenen vuotta sitten esitelty Kuokkamummo on lapsia tappava kammotus: ensin haistat perunakellarin hajua, sitten jo pian kuokka kuopaisee lapaluusta. Urbaanilegenda tai ei, ihmisiä on silti kadonnut ihan oikeasti.

Musta kieli on useammasta kertomuksesta koostuva romaani, jonka kehyskertomuksessa poliisi hakee apua katoamistapausten selvittelyyn paikalliselta meediolta. Madame Luna saa nähtäväkseen neljä katoamistapauksiin liittyvää esinettä. Onhan meedion puheilla käyminen poliisilta vähän epätoivoista, mutta eipä näihin katoamisiin ole muutenkaan tolkkua saatu.

Vakavan rikoksen jäljet, muttei ruumiita. Ei ainuttakaan. Vain yhdeksän kadonnutta. Kolmihenkinen perhe. Vierailulla ollut pariskunta. Kaksi naapuria. Kaikki poissa. Täysin älytön juttu. Niin älytön, että tutkinta oli takellellut tavallistakin enemmän.

Meediohan kertoo. Jokaisesta esineestä irtoaa tarina, jotka kaikki kytkeytyvät toisiinsa ja luonnollisesti Kuokkamummoon. Oden ja Moonan tapauksessa Ode on saanut riistakameraansa vangittua epämääräisen ihmishahmon, josta ei kuitenkaan ole jälkeäkään samaa kohtaa kuvaavassa lämpökamerassa. Mikä on ylipäänsä saanut Oden asentamaan kamerat kotinsa lähellä olevaan metsikköön? Moona ei oikeastaan tiedä, miksi on Oden kanssa tekemisissä, mutta rinnassa tykyttävä kasvain saa kaipaamaan yksinkertaisempia ongelmia.

Toisessa episodissa kohdataan pariskunta Aki ja Linda, matkalla Vaasaan Akin kotikulmille. Aki on saanut kutsun vanhan kaverinsa Rikun luokse. Reissu tuntuu vastenmieliseltä, eikä Aki oikeastaan haluaisi mennä, mutta Riku oli lausunut taikasanat: ”Haluaisin puhua Samusta”. Samu eli Samuel oli Akin isoveli, joka katosi aikaisemmin, jättäen pikkuveljelle kalvavan trauman. Samun vaiheista kiinnostuneet voivat kääntyä Kuokkamummon pariin.

Pienenä väliosana nähdään asioita Rikun naapurissa asuvan Ellan näkökulmasta. Neljännessä osassa palataan vielä Rikuun ja siihen, miten tämä Kuokkamummon pauloihin joutui. Viimeiset kolme osiota kytkeytyvät vahvemmin toisiinsa ja tuovat tälle tarinalle enemmän romaanin kuin erillisen tarinakokoelman tuntua. Tämä rakenne toimii myös alleviivaamaan Kuokkamummon kammottavuutta: on ihan sama, kuka tai mikä olet, Kuokkamummo saa sinut lopulta. Sen kirja tekee selväksi jo alussa: kukaan näistä ihmisistä ei selviä.

Marko Hautala on jälleen kerran onnistunut luomaan jotain todella painostavaa ja synkkää. Tällainen luotettavuus on kirjailijassa hieno piirre.