User Profile

Ne ns. helposti luettavat tarinat ovat täyttä rautaa, niiden lisäksi on niitä vaikeampia, mutta aion vielä lukea nekin ja ymmärtää mistä on kyse. Jos autiolle saarelle saisi valita vain yhden kirjan, niin tämä oli yksi vahvoista ennakkosuosikeista. Tosin mielelläni ottaisin sitten myös internetin, josta voisin etsiä selityksiä kaikille tuhansille yksityiskohdille, joita ei nykyihminen enää tunnista tai ymmärrä. Uudelleenluettavuus on ehkä parhaita kaikista kokoelmista. Joka kerta tästä saa jotain uutta irti ja tututkin kertomukset lukee mielellään aina uudestaan.

Käännös lienee erinomainen - en ole asiantuntija - mutta "Varjo - Vertaus" jostain aiemmasta suomennoksesta oli parempi nimi ko. kertomukselle kuin tämän kirjan pidempi nimi. Mutta se on tasapainottelua tarkkuuden ja sujuvuuden välillä, ja on vaikea sanoa kumpi on kulloinkin ns. parempi.

Kevyttä hömppää, mutta hyvällä tavalla sellaista. Luin kirjan tosin enimmäkseen saadakseni lisäkuvaa ja varsinkin naisten vaatetuksen kuvauksia omiin historiallisiin novelleihini. Vaateasiaa löytyikin todella paljon, eli tähän tarkoitukseen kirja oli erinomainen. Hauskin kohtaus oli se, missä Adele (?) oli ommellut itselleen pöyristyttävät bloomer-housut, ja, mikä pahinta, suunnitteli ratsastamista miesten satulalla! Miesten penikset kuvaannollisesti putoilivat pois pelkästä ajatuksesta. :D Pidin myös opetuksesta miten naisen tulee istua tuolille kuin lintunen, joka levähtää oksalla (ja muita kielikuvia). Lainasin tätä kohtaa jopa yhteen omaan novelliini, lähteen toki mainiten.

Eeva Tenhunen parhaimmillaan. Persoonallisia hahmoja savolaisuuden ytimestä ja niiden täydellisiä vastakohtia, kuten päähenkilöiden vasemmistolaisradikaali ystävätär ja hänen vähintään yhtä radikaali runolijamiehensä. Tarinan päähenkilöllä on tekeillä oma romaani jonka kehitys vertautuu huvittavalla tavalla todellisuuteen, ja lopulta todellisuus on siitä hyvin kaukana.

No nyt on laatua. Paras ja toistaiseksi kattavin kirja ns. sivistyneen Jaconian säädyistä ja yhteisöistä ja niiden juonitteluista ja siinä sivussa elämästä. Itse pelisääntöosuutta en ole vielä juuri vilkaissutkaan. Laitoin silti viisi tähteä koska todennäköisesti tämä on ne ansainnut, nyt on vain niin paljon projekteja menossa että en ehdi tutkia kaikkea. Se on osaltaan tämän kirjan syytä koska tästä sai niin runsaasti ideoita novelleihin ja Praedor-seikkailuihin.

I wrote most of this myself, so it's not my place to rate it. Let that be done by the readers!

Voiko tämä tekele tosiaan olla Armas J. Pullan kirjoittama? Ryhmyn ja Romppaisen, tai edes Mörököllin, hahmoista ja heidän ovelista tempauksistaan ei ole juuri mitään jäljellä. Juoni ja toiminta ovat kuin jonkin teinin kirjoittamaa kehnoa James Bond -fanifiktiota. Mikä oudointa, Pulla on kokonaan unohtanut kaksikon salaisen aseen, sipuliviinan!

Olisikohan Pulla antanut poikansa kirjoittaa tarinan nimissään vain hieman avustaen? Kyseessä on kuitenkin hänen viimeinen teoksensa. Armas J. Pullaan itseensä viittaa vain syvä katkeruus verottajalle, joka tulee esiin aivan turhan usein. Ilmeisesti ns. suhdannevero ja muut sota-ajan verot veivät aikoinaan melkein kaikki kirjailijan tulot, ja Pullan oli pakko kirjoittaa aina uusi Ryhmy ja Romppainen elääkseen.

Tämän ja toiseksi viimeisen Ryhmy ja Romppainen -romaanin ("Smirno! sanoi krenatööri Ryhmy") voi aivan hyvin jättää lukematta. Ette menetä mitään.