Tytön haaveena oli päästä Mongoliaan katsomaan vanhoja kalliopiirroksia. Hän matkustaa junalla läpi Venäjän. Junan hytti osoittautuu turvallisen tilan vastakohdaksi kun matkakumppanina on, mies, viittäkymppiä lähestyvä rääväsuinen juoppo. Alusta loppuun asti väkivallan uhka sekoittuu absurdiin, tragikoomiseen todellisuuteen. Hytti nro6 on niin hyvä että siitä on vaikea sanoa mitään. Kuten Pekka Pesonen pokkarin liepeessä toteaa, Jobin kirjan lauseet: "Sillä mitä minä kauhistuin, se minua. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui." ovat Liksomin kirjan ydintä. Päähenkilö muistelee Moskovassa viettämäänsä aikaa ja se selittää osin sitä, miksi hän ylipäätään on ryhtynyt tähän järjettömyyteen. Hyvien seikkailukertomusten tapaan kirja vaikuttaa liioitellulta, pysyen kuitenkin nipin napin toden rajamailla. Lukukokemus olisi varmasti vaisumpi ellen olisi ehtinyt käydä muutamaan otteeseen Neuvostoliitossa ja tuntisi vaikkapa kirjassa kuvattuja ajopelejä.