Brittiläinen tietokirjailija Johann Hari on kirjoittanut todella kattavan teoksen yhdestä aikamme polttavista ongelmista, eli siitä, miksi emme enää pysty keskittymään mihinkään, ja mitä siitä sitten seuraa. Hari on käynyt läpi kunnioitettavan määrän tutkimusta eri aloilta, eikä pelkästään referoi niitä, vaan myös reflektoi niitä kriittisesti ja esittää tutkijoille lisäkysymyksiä. Tältä pohjalta hän esittää 12 eri syytä ongelmiimme elämäntapavalinnoista yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjan argumentti on rakennettu taitavasti siten, että Hari tarkastelee ensin elämäntapakysymyksiä, ja siirtyy sitten yhteiskunnallisiin aspekteihin, kun huomaa aivan oikein, että pelkillä omilla henkilökohtaisilla valinnoilla ei näitä ongelmia ratkaista. Pääsyyllisiksi hän löytää Piilaakson teknologiajätit, jotka kyynisesti ja tietoisesti pyrkivät orjuuttamaan tuotteidensa käyttäjiä.

Kirja on hyvä ja tieteellisestä painavuudestaan huolimatta helppolukuinen yleiskatsaus aiheeseensa. Harin esittämät ratkaisut ongelmiin eivät sen sijaan täysin vakuuttaneet. Hän ei esimerkiksi ollenkaan noteeraa sitä mahdollisuutta, että käyttäjät ottaisivat käyttämänsä verkkoalustat itse haltuunsa ja näin katkaisisivat teknologiajättien asettamat kahleet. Hari luottaa tässä lähinnä lainsäädännöllisiin ratkaisukeinoihin. Nelipäiväinen työviikko on toki vaatimus, jonka taakse voi ilolla asettua.

Se täytyy vielä sanoa, että kirjoittajalla on suorastaan raivostuttava tapa kertoa kaikki asiat minä-näkökulmasta. Hän on oikeasti lennellyt ympäri maailmaa haastattelemassa suunnilleen kaikkia viittaamiaan kymmeniä asiantuntijoita naamatusten, ja hän referoi heidän kanssa käymiään keskusteluita välillä sanasta sanaan, omat repliikkinsä mukaan lukien. Hari on varmaan ajatellut, että tämä tuo jonkinlaista human interest -kulmaa muuten kuivakkaan asiatekstiin, mutta minua se lähinnä vieraannutti ja pisti miettimään kirjoittajan etuoikeutettua elämäntapaa, mikä ei varmaankaan ollut tarkoitus.