Reviews and Comments

Tinarinnat on kokoelma lyhyitä tarinoita monelta eri kirjailijalta.Ilahduttavasti monessa tarinassa oli runomittaista tekstiä, joka sopii inspiraationsa Kalevalasta ammentaviin tarinoihin todella hyvin. Tarinoiden teemat, paikat ja jopa ajanjaksotkin vaihtelevat, mutta keskiössä on kaiken aikaa naiset. Yritin parhaani mukaan olla hotkaisematta koko kirjaa kerralla, vaan sulatella jokaista tarinaa ajan kanssa. Toki ne voi lukea vain tarinoina, mutta minusta oli mukava miettiä vähän enemmän mitä tarinan takana on.

Erityisesti rakastin takakannessakin ollutta lausahdusta: "Joskus naisella ei ole muita vaihtoehtoja kuin muuttua valtavaksi petolinnuksi."

Ihan hauska, aika hidaslukuinen, mutta paikkojen nimet olivat hilpeitä. Jokaisella pienellä purollakin tuntui olevan elämää suurempi nimi. Juonen puolesta ei tarjottu mitään yllätyksiä tai käänteitä.

Oli vähän hidaslukuinen, mutta hauska. Jokaiselle pienellä purollakin tuntui olevan elämää suurempi nimi, mutta onneksi niitä ei tarvinnut sinänsä muistaa tai pitää järjestyksessä. Loppu tuntui sitten melko hätäiseltä, matka tuli valmiiksi ja magian voimin pikakelattiin takaisin lähtökaupunkiin.

Tämä oli viidenteen saagaan sopiva päätös. Vähän sydäntäraastava, mutta silti hyvinkin toiveikas.

Viides saaga lähestyy loppuaan. Tarina on soljunut hyvin ja hahmot kasvaneet sen varrella. Mielenkinnolla odotan tämän vaiheen päätöstä.

Tässä oli mukavasti yllätyksiä ja juonenkäänteitä. Tarina jäi tavallista pahempaa cliffhangeriin. Kolmen kirjan jälkeen hahmoissa alkaa olla mukavasti syvyyttä jo.

nyaa~ Saaga on ollut ainakin tähän asti hyvä ja mielenkiinnolla odotan miten se jatkuu tässä kirjassa.

Vanhat ystävyydet rupeavat rapistumaan ja uusia liittolaisuuksia solmitaan, kun vuorten kissat yrittävät parhaansa mukaan sopeutua elämään oudolla alueella.

Joen Väre on elegantti ja nousemassa kovaa vauhtia suosikiksini.

Ihan jännää luettavaa, koska tuttuja hahmoja ei juuri ole ja soturilakiakaan ei ole vielä keksitty.

Toimiva kirja, jos tykkää wushu-genrestä. Heti alusta lähtien käy selväksi että kyseessä on usean kirjan sarja ja juonet tulevat olemaan pitkiä ja polveilevia. Hahmoja on paljon ja melkein pitäisi pitää kirjaa muistaakseen kuka kukin on.

Taistelukohtaukset ovat hienoja, mutta ylenmääräiseen kuvailuun ei sorruta. Usein mainitaan vain hahmon suorittaman erikoisliikkeen nimi ja loput jätetään lukijan mielikuvituksen varaan.

Vaahteravarjon tarina oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei lainkaan niin surullinen kuin ajattelin sen olevan. Hanhisulan tarina muutti käsitykseni kokonaan parantajasta ja oli itseasiassa hyvinkin traaginen. Korppitassun tarina oli varmaan kaikkein surullisin tarina koko sarjassa tähän mennessä. Se oli sekä hieno, haikea että riipaiseva samaan aikaan.

Täplälehden tarina oli näistä kolmesta kaikkein surullisin, eikä ihmekään. Samalla se oli myös paras niistä. Tiikerisydämen raivo oli ihan mielenkiintoinen ja se antoi uuden näkökulman ensimmäisen saagan tapahtumille. Kyyhkysiiven hiljaisuus oli kaihea päätös tai välinäytös neljännen saagan loppuun.

Kolme lyhyttä tarinaa, jotka valottavat muiden kirjojen kertomatta jättämiä tapahtumia. Varsinkin Taivasklaanista kertova tarina oli tunteita raastava.

Nyaa~

Tarina ystävyydestä, yhdessä selviytymisestä ja oman tien valitsemisesta oli vaihteeksi oikein hyvä soturikissat kertomus. Uudella klaanipäälliköllä on tassut täynnä töitä ja epävarmuus omista taidoista hankaloittaa päätöksiä Vatukkakynnen yrittäessä huolehtia omasta klaanistaan.