Tinarinnat

Keväällä toimintansa aloittaneen Hertta Kustannuksen ensimmäisessä katalogissa huomiota herätti tämä näyttävä novellikokoelma, joka kertoo Kalevalan naisten tarinoita uusilla tavoilla. Kokoelman ovat toimittaneet J. S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen, ja kirjoittajiksi on saatu koko joukko taitavia ja nimekkäitä kirjoittajia. Mukana ovat muun muassa Johanna Sinisalo, Emmi Itäranta, Tiina Raevaara ja Magdalena Hai.

Novellien aiheet ovat Kalevalasta tuttuja, mutta se, miten aiheita käsitellään, vaihtelee paljon. Novellit on järjestetty kokoelmaan siten, että alussa ollaan uskollisempia Kalevalalle ja kokoelman edetessä etäännytään kauemmas scifin suuntaan. Järjestys on näppärä ja toimiva: näin novellien tunnelma ei poukkoile liikaa, vaan luisuu pikkuhiljaa oudommaksi.

Kokoelma on hyvin koottu, novellit ovat keskimäärin oivaltavia ja laadukkaita. Mieleenjääviä olivat esimerkiksi Magdalena Hain Ilmattaresta kertova ”Veen emonen, ilman impi, Ilma-Tarin kätilö”, Emmi Itärannan Louhi-muotokuva ”Taivasta silpovat siivet”, Jenny Kangasvuon Tuurin vaimosta kertova ”Tulisoronen, kivikipinä” ja Solina Riekkolan ”Kalma päätä kallistavi”. Yhtään huonoa novellia mukana ei ole.

On ilo nähdä, miten Hertta Kustannus on kirjaan panostanut. Spefinovellikokoelmien parissa olen tottunut toteutukseltaan aika vaatimattomiin pehmeäkantisiin kirjoihin, mutta tämä on kaunis, kovakantinen teos, jossa on upeat Karin Niemen kuvittamat kannet. Jokaisen novellin seuraksi on myös lisätty taideteos, tekijöinään monia erinomaisia kuvittajia.

Tinarinnat on oikein hieno kokoelma, joka tuo uusia sävyjä Kalevalasta tuttuihin tarinoihin. Lisää tällaista! Toivottavasti kokoelma käy riittävän hyvin kaupaksi, jotta Hertta voi jatkaa näin tasokkaiden novellikokoelmien julkaisemista.

Satuin näkemään lyhyen arvion tästä Mastodon-syötteelläni juuri juhannuksen maissa niin otin tämän sitten luettavaksi. Ja hyvä onkin, onhan tämä kuitenkin ihan minun kirjojani. Hyvä ettei mennyt ohitse.

Usein tällaiset "moderni ote kalevalaan"-koitokset vähän pelottaa, kun ne niin helposti sortuu väkisin vääntämiseen ja/tai sitten kompastuu omaan hottiin moderniuteensa. Varsinkin runomittaan on helppo kompastua jos sitä ei hallitse, ja pelkkä kalevalan säkeiden lainaaminen jättää hyvin helposti kylmäksi.

Tämä onnekseni ei kuitenkaan kompastellut, vaan kukin novelli oli itsessään hyvä teksti, ja ne tuntuivat itseasiassa välillä hämmästyttävän luontevilta konseptien ja aikakausien yhdistelmiltä. Erityisesti jäi mieleen jonkun näistä alku, jossa oltiin hyvin kalevalaisessa metsämaisemassa jonne sitten kuvattiin moottoritien ääniä - enkä oikeastaan edes kyseenalaistanut sitä vaan mietin että joo, siltähän täällä pitääkin kuulostaa.

Pidin myös siitä tavasta millä nämä eivät olleet sidottuja toisiinsa. Tässä on muutama, ainakin kolme eri tulkintaa Louhesta. Ja kun kahden ensimmäisen novellin välillä kiinnitin huomiota että Louhen tyttärillä oli eri nimet, mietin että olisi ehkä ollut hauskaa luoda näille vähän yhtenäisempi maailma ja sitoa tuollaisilla yksityiskohdilla enemmän yhteen. Mutta muutin kuitenkin mieleni: oikeastaan on juuri päinvastoin: se että nämä kaikki ovat hyvin erilaisia tulkintoja aiheestaan, vahvistaa enemmänkin tunnelmaa kuin nämä olisivatkin vain kokoelma otteita laajemmasta myyttien kudelmasta, eikä varten vasten kokoelmaa varten kirjoitettuja.

Kuten novellikokoelmissa usein on, ensimmäiseksi ja viimeiseksi oli valikoitu joukon parhaat. Ensimmäisestä (Louhi) ei varmaan edes voi sanoa muuta kuin sen mikä tämän kirjan varmaan lainatuin lausahdus on.

Viimeinen (Ilmatar) taas menee niin scifiksi äärettömine aikoineen ja avaruuksineen, että melkein tuntui kuin se olisi vaatinut novellia laajempaa käsittelyä. Jätti kyllä vaikutuksen.

Eivätkä muut näistä paljoa häviä, mainittakoon vielä "Tuurin vaimo" ja "Tuonen tytti" joista pidin paljon. Myönnettävä tosin on että mahtui tähän kokoelmaan toki myös myös muutama vähemmän mieleenpainuvat novelli, mutta niissäkin oli ihan kelvollinen ja viihdyttävä ydinidea.