Seksistä ja matematiikasta

Kaunis, ruma, raadollinen, herkkä, raju ja älyttömän hieno teos.

Kirja alkoi uskomattoman vahvasti, ja ensimmäiset parisataa sivua olivat ehdottomasti vähintään viiskauttaviis. Mutta sitten, niin, tyyli muuttui, jos ei nyt täysin, niin ainakin varsin paljon. Viiltävän sanataituruuden sijaan tuli tusinaluentoja, kuin itseään toistavien opiskelijabileiden nousuhumalaisia mukasyvällisyyksiä tai vuodesta toiseen kehää kiertäviä foorumikeskusteluja. Siellä välissä sitten vielä pilkisteli sitä alun autuaaksitekevää kerrontaa riittävän runsaasti, jotta kokonaisuus ylsi vaikuttavalle tasolle.

Erika, jotenkin niin tarkkanäköisesti kerrottu. Annukka, ihanan elävä henkilö, juuri täydellinen tarinaa kuljettava veijari. Ja sitten Tuovi, siis täh, miksi kirjailija on päätynyt antamaan miehelle naisen nimen? Missään vaiheessa kummallisuuden syy ei käynyt ilmi, siihen ei edes vihjattu millään tavalla. Muutenkin kolmikon ohuimmaksi jäänyt henkilö.