Uponneen jumalan uni

Kirja tarjosi kurkistuksen Petri Hiltusen luomaan fantasiamaailmaan, johon sijoittuvaa Praedor-roolipeliä pelaan. Etenkin kirjan alun Borvaria-kuvausta voi suositella roolipelistä kiinnostuneille.

Tyyliltään ja toteutukseltaan kirja ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut minun juttuni. Suurin ongelma oli kirjan pituus, joka tuntui ylimitoitetulta sisältöönsä nähden: juonenkuljetuksen, maailmakuvauksen tai hahmonkehityksen sijaan sivuja käytettiin kömpelöihin ja ylipitkiin dialogeihin, hahmojen ajatusten alleviivaavaan aukikirjoittamiseen, ja aiempien käänteiden kertaamiseen aivan kuin lukija olisi ne ehtinyt jo unohtaa. Kirja olisi ehdottomasti tarvinnut ankarampaa toimittamista ja tekstin terävöittämistä.

Kirjassa oli myös ansionsa: antisankareista koottu henkilögalleria oli omalla tavallaan kiehtova, ja välillä Peurasen maailmakuvaus oli tunnelmallista. Kirjassa oli myös paljon huumoria, ja jos lukijan huumorintaju on samalla aaltopituudella kirjailijan metavitsailun ja pierupaskapilluhuumorin kanssa, voi kirja kenties viihdyttää.

Tämä teos kuvaa praedorien elämää ja maailmaa ehkä parhaiten kaikista Praedor-franchisen teoksista. Niin - jopa Petrin sarjakuvat tässä suhteessa ylittäen (pl. ehkä Kuninkaan lapset). En muista enää, kuka keksi nimittää Praedoria mutapaskafantasiaksi, mutta jos haluatte tietää, mitä se on, niin tämä teos on sitä kaikkein paskaisimmillaan. Julmaa, veristä, limaista, raakaa ja paikoitellen hulvattoman hauskaa.