Handmaid's Tale

Nous sommes aux États-Unis, probablement dans les année 1990-2000. Un régime totalitaire théocratique gouverne, les femmes y sont réduites au rôle d'épouse, de procréatrice, ou de domestique. Nous y suivons le parcours de Defred, une Servante Rouge (à vocation procréatrice).

La première moitié du roman pose le décor en relatant le quotidien ennuyeux de la maisonnée, sans aucune péripétie. J'ai failli laisser tomber le livre plus d'une fois tant le livre manque de rebondissements dans cette partie, qui plus est mal servie par un style pesant, parfois abscons.

La deuxième moitié est plus enlevée, avec des péripéties qui nous emportent plus. On s'attache enfin aux personnages, il se passe des choses, l'envers de cette théocratie puritaine nous est peu à peu dévoilé.

L'ouvrage est enfin bien servi par un épilogue, puis par une post-face contemporaine, qui permettent de placer l'ouvrage dans un contexte historique (futur), et d'éclairer les intentions de l'autrice.

Au final, je ne sais pas si je recommanderais cette lecture à un ami, tant l'envol du livre est long et pénible. Et c'est bien dommage car j'ai vraiment apprécié la deuxième moitié.

Perkeet-haasteeseen kirja, josta en muista, mistä se on omaan hyllyyn tullut. Nimittäin 90-luvulla IB-lukion englanninkurssia varten suositeltiin hankkimaan tiettyjä romaaneja pokkareina, ja tämä oli yksi niistä. Hankinkin tämän sitten omaan hyllyyni, mutta kävi niin, että en IB-englantia koskaan suorittanut, joten kirja jäi lukematta. No, jossain vaiheessa olen karsinut kirjoja hyllystä enemmänkin, ja muistelisin luopuneeni tästäkin. Mutta tämä nyt kuitenkin on meillä hyllyssä — mitä ihmettä, minähän luovuin tästä! Puolisoni sitten kertoi, että tämä kappale on ollut hänellä jo ennen kuin muutimme yhteen. Minä siis tosiaan olinkin luopunut omastani joskus, mutta niin vain tämä löytyi hyllystä uudelleen. Ja koska tämän kappaleen historia oli minulle mysteeri, se sopi haastekohtaan hyvin.

Mutta niin, itse kirjasta sitten jokunen sana. Nythän tätä kirjaa pidetään kovasti ajankohtaisena ensinnäkin Yhdysvaltain poliittisen tilanteen ja toisekseen kirjasta vastikään tehdyn TV-sarjan takia. Olen siis ajan hermolla! Odotin paljon tiukempaa, armottomampaa ja räväkämpää meininkiä. Oikeasti kirjassa kuvattu maailma on hyvin hidas, hiljainen ja rauhallinen. Kaikki on hyvin säädeltyä, kaikista poikkeamista rangaistaan (paitsi niistä, joita ei huomata), juuri mitään ei tunnu tapahtuvan. On myös paljon puhuttu siitä, kuinka kirjassa naisilta puuttuu itsenäisyys ja päätäntävalta omaan kehoon, mutta sitä ei sanota, että samanlainen itsenäisyys ja päätäntävalta puuttuu myös suurimmalta osalta miehiä: kaikesta fyysisestä kosketuksesta voidaan rangaista, naisen lähelle pääsevät vain korkeimmassa asemassa olevat miehet, ja hekin ovat riittävän korkeassa vaiheessa usein vasta siinä iässä, että ovat jo melkein seniilejä, ja silloinkin todelliset lihalliset ilot ovat sallittuja vain lainsuojattomissa piireissä ja virallisesti kopulaatiota saa käyttää vain hedelmöittämistarkoitukseen muiden nähden. Kaiken kaikkiaan siis hyvin tuskallinen maailma kaikille.

Sinällään uskottavan oloisesti rakennettu kuvaus siitä, mihin ideologinen (tässä tapauksessa uskonnollinen) fundamentalismi voi viedä, ja kirjassa itsessäänkin tehdään suora rinnastus oman aikansa Iraniin. Mutta sanotaan nyt ihan suoraan, että tällä hetkellä maailma ei tarvitse dystopioita. Nyt tarvitaan utopioita, nyt tarvitaan toivoa. Jotakin sellaista, mitä voidaan tavoitella, eikä pelkästään sellaista, mitä pitää välttää. Siinä mielessä tämä kirja ei olekaan nyt kovin ajankohtainen, vaan tämän kirjan aika on jo mennyt, varoituksia olisi pitänyt kuunnella kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt katseet on suunnattava siihen, mitä tällaisen maailman jälkeen voidaan rakentaa.