The Left Hand of Darkness (Virago Modern Classics)

El títol és una conya perquè la novel·la transcorre en el planeta Hivern, que té temperatures significativament més baixes que les de la Terra.

I Le Guin posa força llenya a l'estufa (prometo parar!): no només hi ha la construcció de com seria la vida en un món així de fred amb una biosfera particular, i on la humanitat va arribar fa milers d'anys des de l'espai en condicions gens clares. El nivell tecnològic seria com és ara l’actual, adaptat al planeta.

Un altre gran tema és que lis habitants d’aquest planeta passen la major part del temps en un estat andrògin, des del que poden manifestar qualsevol dels dos sexes biològics quan entren en zel. Al principi em preocupava trobar-me amb essencialismes de gènere, però en tot cas són el punt de vista incomplert d’un dels protagonistes, que anirà canviant. I com afecta la particularitat biològica de la població d’Hivern a la història? Doncs al meu parer de manera molt natural l’allibera de divisions de gènere. En tot cas permet que ens plantegem com moltes de les coses que atribuïm a diferències de gènere són adquirides socialment.

L’altre gran punt, que pesa bastant, és la crítica social i política, i de fet vaig estar a punt de compartir-ne un parell de cites fent duríssima crítica al patriotisme. Es detallen dos països; l’un és una mena de monarquia disfuncional: el llibre mostra com els horrors vénen des d’aquest grup polític priviliegiat que governa sobre un poble que culturalment practica el suport mutu. Kropotkin ens diria que per necessitat, donades les difícils condicions del planeta. No n’escatima la crítica, esclar: és admirable com Le Guin elabora les seves societats incorporant-hi sempre la foscor, seguint línies taoistes que tant li agraden i que van apareixent en el llibre.

Però si un dels països és un garbuix, l’altre és una clara referència a una dictadura socialista. I com ja passava en «els Desposseïts», la crítica és brutal. I és que realment quin tipus de persona voldria viure en una distopia de control social i submissió política?

El recomano molt: tot el que he explicat queda barrejat en les aventures del primer enviat que arriba a Hivern des d’un altre planeta, de forma molt entretinguda... I és difícil no trobar-hi idees en les que aprofundir!

Yhdysvaltalainen scifikirjailija Ursula K. Le Guin (1929–2018) on yksi suosikkikirjailijoitani. Alkaa olla kulunut jo vuosikymmeniä siitä, kun olen monia Le Guinin klassisimpia teoksia lukenut. Ne parhaimmat, Maameren velhot, luin viimeksi uusiksi kymmenisen vuotta sitten. Nyt satuin parin Instagram-haasteen innostamana tarttumaan Le Guinin scifiklassikoihin.

Ensimmäisenä vuoron sai Pimeyden vasen käsi, feministisen scifin klassikko vuodelta 1969. Kirja on osa Le Guinin hainilaisten tarinoiden maailmaa. Näissä kirjoissa avaruuden halki levittäytyy Ekumeeni, ihmisten asuttamien maailmojen unioni. Pimeyden vasen käsi sijoittuu Gethenin planeetalle, syrjäiseen jäämaailmaan, joka ei ole vielä osa Ekumeenia. Ekumeeni on vaivihkaa tutkaillut planeetan oloja ja nyt paikalle on lähetetty Genly Ai, Ekumeenin ensimmäinen lähettiläs, jonka tehtävänä on saada Gethen liittymään Ekumeeniin.

Gethen on Hainista lähtöisin olevien ihmisten asuttamien maailmojen keskuudessa poikkeus, sillä jostain syystä tällä planeetalla ihmiset ovat kehittyneet kaksineuvoisiksi. Ihmiset ovat enimmän osan ajasta sukupuolettomia ja vain kiima-aikoina omaksuvat jommankumman sukupuolen piirteet. Jokainen ihminen voi sekä siittää lapsia että tulla raskaaksi. Tämän erikoisen sukupuolijärjestelmän – ja toki myös planeetan armottoman ilmaston – johdosta Gethenin yhteiskunnassa on omintakeiset rakenteensa ja esimerkiksi laajamittaisia sotia ei esiinny.

Genly Ai löytää itsensä kuitenkin monenlaisten juonittelujen keskeltä. ”Oli siis vuoden 1 kevät Erhenrangissa, Karhiden pääkaupungissa, ja minä olin hengenvaarassa enkä tiennyt sitä.” Karhide on toinen Gethenin tärkeimmistä valtioista. Genly on hyvissä väleissä Karhiden pääministerin kanssa, mutta kun pääministeri joutuu arvaamattoman ja oikukkaan kuninkaan epäsuosioon, lähettiläskin on vaarassa. Valitettavasti naapurivaltio Orgoreynissä onni ei ole sen paremmin myötä. Lähettiläs joutuu kohtaamaan epäuskoista kyräilyä. Häntä pidetään myös epäilyttävänä pervertikkona, onhan hän jatkuvasti kiimassa kuin mikäkin luonnonoikku.

Pimeyden vasen käsi on kiinnostava kuvitelma. Suomentaja Kalevi Nyytäjä on päässyt sukupuoliasetelman kanssa helpolla voidessaan käyttää kaikista henkilöistä pronominia ”hän”. Le Guin käytti itse alunperin sanaa ”he”, koska koki, että joku uusi, neutraali pronomini vaikeuttaisi lukemista. Myöhemmin Le Guin muutti mieltään tässä asiassa. On myös huomattavaa, miten Le Guin rakentaa sukupuolijärjestelmänsä hyvin binääriselle pohjalle. Se on toki täysin ymmärrettävää, kun huomioi kirjan alkuperäisen ilmestymisvuoden. Hieman ihmetytti myös ”naismaisen” käyttäminen halventavana ilmauksena.

On tässä kirjassa toki muustakin kyse kuin sukupuolesta. Uskollisuus ja petollisuus ovat myös merkittäviä teemoja. Niitä luodataan Karhiden pääministerin Estravenin kautta. Hän on monimuotoinen hahmo ja Genly Aille vaikeasti tulkittava, koska kaikki mitä Estraven – joka tunnetaan myös Petturi-Estravenina – puhuu, suodattuu Gethenin häilyvän shifgrethor-kunniasäännöstön kautta. Genly Ai luulee voivansa luottaa Estraveniin, saa pettyä tähän, ja tulee kuitenkin tämän pelastamaksi. Ison osan kirjasta vie kuvaus Genly Ain ja Estravenin vaivalloisesta matkasta Gethenin jäisten erämaiden halki. Tällä matkalla päästään syvälle kahden ihmisen väliseen luottamukseen, ystävyyteen ja rakkauteen. Le Guinin kiinnostus taolaisuuteen näkyy myös kirjan sivuilla.

Ikäisekseen – yli 50 vuotta! – Pimeyden vasen käsi on edelleen aivan kelpo kirja. Taitavan Nyytäjän kädenjälki 1970-luvun puolivälistä on toimivaa. Teoksessa on vanhahtavat piirteensä, mutta se on paljon tutkittu ja analysoitu feministisen ja yhteiskunnallisen scifin klassikko ja sellaisena – puutteistaan huolimatta – edelleen lukemisen arvoinen osa scifiyleissivistystä.