Hautalan romaaneille tuttuun tapaan tämäkin pitää hyvin otteessaan ja saa lukemaan aina yhden luvun lisää. Vanhat kerrostaloasunnot, raput ja kellarikäytävät ovat useimmille tuttuja paikkoja, ja tähän tuttuuden tuntuun ja näiden paikkojen tietynlaiseen perustavanlaatuiseen kolkkouteen romaani rakentaakin suuren osan tunnelmastaan. Jälleen liikutaan Vaasassa ja selvästi tunnistettavissa paikoissa — mitä mahtavat oikeassa talossa asuvat ajatella romaanista, onkohan asuminen muuttunut karmivammaksi?
Yhtä kaikki, kauhuromaani on onnistunut, kun sitä lukiessa kokee epämiellyttäviä tunteita, ja niin kävi tälläkin kertaa. Tosin loppu oli Hautalan romaaneista poikkeavalla tavalla ehkä vähän turhankin katarttinen. Tai no, miten sen ottaa, nyt kun tarkemmin miettii, niin ei päähenkilö lopussa millään lailla helpolla päässyt.
Marko Hautala on aarre, aivan Suomen luotettavimpien ja tasaisimpien kirjailijoiden joukossa. Joukkoon ei huonoja kirjoja mahdu ja jokainen uusi kirja on toiminut oivallisesti. Niin toimii myös Pimeän arkkitehti, joka omilla listoillani nousee Hautalan parhaimmistoon.
Kerrostalo on kauhuromaanin puitteina mitä oivallisin. Useimmilla lukijoilla lienee jonkinlainen käsitys iäkkäämmästä kerrostalosta ja monilla omakohtaistakin kokemusta vähän pelottavista kerrostalon vinteistä ja kellarikerroksista, värisevistä ja itsestään sammuvista käytävävaloista ja yleisestä nuhjaantuneisuudesta, mitä vanhoihin taloihin liittyy.
Pimeän arkkitehti sijoittuu Vaasaan, jonne päähenkilö Joni muuttaa opiskelemaan isän hankkimaan kämppään. Kämppä on oma ja kovin halvalla ostettu, joten ei mikään ihme, että lukaali on vähän karussa kunnossa. Taloyhtiössä tuntuu muutenkin olevan jotain vähän vialla ja asunnonvälittäjä lipsauttaakin yleisiä tiloja esitellessään, että entinen asukas tappoi tyttärensä talon kellarissa.
Joni aloittaa opintonsa ja yrittää selvitä unettomien öiden ja muiden vaivojen keskellä. Talo ei kuitenkaan auta asiaa. Rappukäytävästä kuuluu outoja ääniä, naapurit ovat omituisia ja synkkiä. Asunto ei todellakaan ole mikään …
Marko Hautala on aarre, aivan Suomen luotettavimpien ja tasaisimpien kirjailijoiden joukossa. Joukkoon ei huonoja kirjoja mahdu ja jokainen uusi kirja on toiminut oivallisesti. Niin toimii myös Pimeän arkkitehti, joka omilla listoillani nousee Hautalan parhaimmistoon.
Kerrostalo on kauhuromaanin puitteina mitä oivallisin. Useimmilla lukijoilla lienee jonkinlainen käsitys iäkkäämmästä kerrostalosta ja monilla omakohtaistakin kokemusta vähän pelottavista kerrostalon vinteistä ja kellarikerroksista, värisevistä ja itsestään sammuvista käytävävaloista ja yleisestä nuhjaantuneisuudesta, mitä vanhoihin taloihin liittyy.
Pimeän arkkitehti sijoittuu Vaasaan, jonne päähenkilö Joni muuttaa opiskelemaan isän hankkimaan kämppään. Kämppä on oma ja kovin halvalla ostettu, joten ei mikään ihme, että lukaali on vähän karussa kunnossa. Taloyhtiössä tuntuu muutenkin olevan jotain vähän vialla ja asunnonvälittäjä lipsauttaakin yleisiä tiloja esitellessään, että entinen asukas tappoi tyttärensä talon kellarissa.
Joni aloittaa opintonsa ja yrittää selvitä unettomien öiden ja muiden vaivojen keskellä. Talo ei kuitenkaan auta asiaa. Rappukäytävästä kuuluu outoja ääniä, naapurit ovat omituisia ja synkkiä. Asunto ei todellakaan ole mikään mukava paikka, mutta eipä sieltä niin helposti myöskään lähdetä. Kun salaisuudet alkavat purkautua ja paha olo kiteytyy, meno muuttuu rankaksi.
Marko Hautala on onnistunut rakentamaan kirjaan puistattavaa kauhua ja ihanan vastenmielisiä kohtauksia. Monessa kohtaa tunnelma tiivistyy niin, että kirjaan haluaisi pitää turvallista etäisyyttä. Kun Joni herää yöllä rappukäytävästä kuuluviin ääniin ja kuuntelee niitä ovisilmästä katsellen, kauhu on juurikin oikea sana kuvaamaan tunnelmaa. Hautala onnistuu pääsemään Jonin pään sisälle todella herkullisella tavalla.
Kauhukirjat köhivät herkästi lopussa, kun tapahtumat lähtevät keriytymään auki. Pimeän arkkitehti hakee vauhtia historiallisista käänteistä kaukomailla ja vetäisee lopussa sellaiset kierrokset, että loppuun ei voi kuin olla täysin tyytyväinen. Ehdottomasti vuoden viihdyttävimpiä lukukokemuksia!
