Tuomiopäivän karavaani

Takakannessa sanotaan, että tämä on Unenpäästäjä Florianin ja Sotilasrajan unien itsenäinen jatko-osa, mutta kyseenalaistan vähän tuota itsenäisyyttä. Olen lukenut Unenpäästäjä Florianin joskus öö niin kauan sitten etten muista siitä oikeastaan mitään. Sotilasrajan unia en ole lukenut. Noh, Tuomiopäivän karavaanissa viitataan jatkuvasti joihinkin sellaisiin tapahtumiin, jotka on epäilemättä kuvattu kahdessa edellisessä osassa, mutta niin epäselvästi, ettei niistä oikein voi muodostaa hyvää yleiskäsitystä. Lisäksi kirja päättyy cliffhangeriin ja neljäs osa on ilmeisesti tekeillä (en löytänyt tietoa että olisi vielä ilmestynyt).

Mutta jos nyt unohdetaan se, ettei kirja oikeasti ole niin itsenäinen kuin on luvattu, niin tämä on oikein menevää ja Euroopan — etenkin Itä-Euroopan — ja siinä sivussa vähän Japaninkin lähihistoriaa luotaavaa seikkailua. Kirja koostuu oikeastaan kahdesta tarinasta, jotka varmasti tetralogian mitassa liittyvät toisiinsa mutta tämän yksittäisen teoksen kansissa jäävät varsin irrallisiksi. Ensimmäisessä tarinassa Florian etsii nuoruudenheilansa Danielan synnyttämää lastaan Flaviusta Bosnia-Hertsegovinassa, ja tässä vuorottelevat kuvaukset Sarajevon piirityksestä 1990-luvulla ja paneskelu mostarilaisessa ullakkohuoneistossa toukokuussa 2016. Etenkin Sarajevo-kuvaukset olivat kiinnostavaa luettavaa. Toisessa tarinassa Florianin siunauskirottujen joukko lähtee samaan aikaan eli toukokuussa 2016 ilman Floriania Pietariin estämään Flaviuksen johtaman Osattomien armeijan suunnittelemaa tuhoisaa iskua, ja tämän seikkailun lomassa kerrataan Neuvostoliiton ja Japanin historiaa ja nykypäivää mm. vallankumousten, rikollisjengien ja ydinvoimateollisuuden näkökulmasta.

Tästä ydinvoiman ympärillä pyörivästä juonikuviosta tulee väistämättä mieleen, että ehkä kirja on pitkälti kirjoitettu nimenomaan varoittavaksi kannanotoksi Fennovoiman ydinvoimalasuunnitelmiin. No miten vain, vauhtia ja ryskettä riittää kokonaisen tiiliskiven verran.