Pienoisromaaneista ensimmäinen on absurdi lapsuuskuvaus, jossa ei edes muututa nunnaksi. Toinen taas on enemmänkin filosofinen essee kuin romaani. Kummankin päähenkilönä on César Aira, mutta vaikea sanoa, kuinka autofiktiivisiä ne ovat.
En oikein tiedä mitä tästä kirjasta voisi sanoa. César Airan samoihin kansiin kootuista pienoisromaaneista oli hyvin vaikea saada otetta, sillä en ole tottunut lukemaan tuollaista tajunnanvirtaa. Ajatukset ja kohtaukset seurasivat toisiaan oudossa järjestyksessä, vaikka tekstin taustalla häilyikin koko ajan jokin teema tai muu punainen lanka. Kun välillä sain otteen tekstistä ja pystyin mukana kirjailijan kertomuksessa, nautin kyllä kokemuksesta. Etenkin Syntymäpäivässä Aira esitti useita mielenkiintoisia ajatuksia, joista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin. Mutta sitten aihe taas vaihtuikin ja putosin kärryiltä.
