Tristania

Tristan de Cunha on epäilemättä yksi syrjäisimpiä paikkoja maailmassa, jossa vakituista ihmisasutusta on. Tältä Etelä-Atlantilla sijaitsevalta saarelta on matkaa lähimpään asutukseen – St. Helenan saarelle, ei varsinainen metropoli sekään – 2000 kilometriä ja vielä tänäkin päivänä nopein tie saarelle on kuuden päivän merimatka Etelä-Afrikasta. Mutta niin vain tällä tulivuorella asuu vajaa 300 ihmistä ja sinne Marianna Kurtto on Tristania-romaaninsa sijoittanut.

Tarinan pääosassa ovat Lise ja Lars, jotka asuvat Tristanilla poikansa Jonin kanssa. Maailma vetää Larsia kuitenkin puoleensa ja matkat ulkomaailmaan toistuvat ja lopulta eräältä matkalta Lars ei enää palaa – hän on kohdannut Englannissa viehättävän Yvonnen ja alkaa rakentaa kotia tämän kanssa.

Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkuun, koska 10. lokakuuta 1961 tapahtui jotain, joka järisytti tristanilaisten maailmaa: saaren tulivuori purkautui, mikä pakotti saarelaiset evakkoon. Lars on tuolloin Yvonnensa kanssa Englannissa ja näkee ensimmäistä kertaa kotisaarensa mainittuna lehdessä. Larsin mielessä poltellut koti-ikävä alkaa kutsua, etenkin kun huoli Jonin turvallisuudesta iskee päälle. Mutta onko kotiin enää paluuta, onko kaikki sillat poltettu jo takana?

Tristania on kertomus koti-ikävästä ja elämästä pienellä saarella keskellä ei mitään. Se on kauniisti kirjoitettu, minulle paremmin suomentajana tuttu Kurtto kirjoittaa runollisen kuvailevaa kieltä, jossa riittää kauniisti muotoiltuja lauseita. Tristania on hyvin viehättävä kirja mielenkiintoa herättävästä aiheesta.