Hardcover, 619 pages
Finnish language
Published Dec. 17, 2005 by WSOY.
Don Quijote on maailmankirjallisuuden kuuluisin romaani, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 400 vuotta sitten. Kertomus tuulimyllyjä vastaan taistelevan Don Quijote de la Manchan, hänen aseenkantajansa Sancho Panzan ja uskollisen kaakkinsa Rocinanten vaiheista loi monella tapaa perustan koko länsimaiselle romaanitaiteelle. Don Quijote on parodia aikakautensa ritariromaaneista, mutta samalla kuvaus parantumattoman idealistin ja karun maailman sovittamattomasta ristiriidasta. Sen sivuilla Cervantes luo kerronnaltaan verrattoman muotokuvan harhautuneesta hidalgosta, joka matkaa päättäväisesti, mutta ei ilman kommelluksia koomisen ja traagisen rajamailla. Ajatonta klassikkoa koristavat Gustave Dorén kuvituskuvat. Myös J. A. Hollon suomennos on tunnustettu klassikko, se julkaistiin ensimmäisen kerran 1927.
I started reading this with a group of friends, taking turns to read chapters aloud. For the first 5-10 chapters I was enthralled, finding it an utterly charming satire of essentially the same genre that Monty Python and the Holy Grail sends up. But after that it felt like it kept repeating the same jokes, and started to wear thin enough that I didn't actually finish it.
Toisessa osassa meno jatkui vielä avausosaakin päättömämmissä merkeissä. Lukukokemus oli vähän samaa sarjaa Tristram Shandyn kanssa: muutama hivenen huvittava lausahdus, mutta muuten aika tyhjänpäiväistä ja mihinkään johtamatonta kohellusta. Kirjan ydin on tiivistettynä se, että sivulliset kiusaavat mielisairasta, kukin kykyjensä ja varojensa mukaan, ja tälle sitten nauretaan ja odotetaan lukijankin nauravan. Mitään muuta motiivia kirjan tapahtumille ei ole kuin kiusanteko.
Tapani mukaan en anna kirjalle ikälisää. Sellaisenaan Don Quijoten ykkösosa on suhteellisen pitkästyttävä kuvaus epäonnisesta seikkailuretkestä, jossa ei päästä kuin muutaman päivämatkan päähän majataloon. Majatalossa ja läheisellä vuoristoseudulla junnataankin sitten loppukirja, mitään ei saada aikaiseksi, mutta sisäkertomus jos toinenkin tulee kerrotuksi. Ja se kuuluisa taistelu tuulimyllyjä vastaankin on nopeasti ohi — eihän se kestänyt edes yhtä sivua!
Joskus aikoinaan tuli nähtyä telkkarista paljon Tuttiritaria, ja ajattelin, että siinä parodioidaan Don Quijotea. Noh, nyt kirjan luettuani voin todeta, että ihan yhtä onnettomia seikkailijoita ovat kumpikin.
