Väkivahva Viv-örkki on kertakaikkisen kyllästynyt luiden murskaamiseen ja kaulojen katkomiseen. Hän hylkää barbaarielämän ja perustaa …
Kevyttä kahvikuppifantasiaa
4 stars
Tappelemiseen kyllästynyt örkki päättää perustaa kahvilan vanhaan talliin. Kirja etenee hiljakseen kahvilan perustamiseen, markkinointiin, työntekijöihin ja viranomaisiin liittyviä pulmia ratkoen. Ehkä keveytensä puolesta menisi myös nuorten kirjana, vaikka aikuisellekin ihan kivaa iltalukemista.
Mestarillinen tutkielma tietoisuudesta ja ihmisyyden rajoista.
Hylätyllä rautatieasemalla ei ole käynyt ketään vuosikymmeniin. Kaukaisuudessa …
Androidi kipuilee muistamisen ja ihmisyyden rajamailla
3 stars
Eräpäivän lähestyminen pakotti lukemaan tämän nopeammin kuin oli varmaan kirjailija tarkoittanut.
Tämän vuoksi osa tarinasta meni yli kovaa ja korkealta, kun en ehtinyt jäädä miettimään kirjan sanomaa sen tarkemmin. Kirja on hyvin filosofinen ja kaipaisi sellaista rauhallista lukuaikaa, jossa voi välillä pysähtyä miettimään.
Androidi kohtaa ihmisen, joka pakottaa androidin kirjoittamaan muistelmat. Tutuksi tulee tietämisen nelikenttä, muistaminen, unohtaminen, tekoälyt ja ihminen ja sen sekoilut.
Six astronauts rotate in their spacecraft above the Earth. They are there to collect meteorological …
Unettava kirja
4 stars
En tiedä, mikä tässä kirjassa oli unettavaa. Väkisinkin nukahdin 20-30 sivun jälkeen, niin tässä meni yllättävän pitkään, vaikka itse kirja on lyhyt.
Kirja itsessään on mielenkiintoinen kuvaus astronauttien ja kosmonauttien päivästä kansainvälisellä avaruuasemalla, ja siitä miten lähes kaikki tavallinen muuttuu avaruudessa erikoiseksi. Koko päivä on minuuttiaikataululla, koska esimerkiksi viestejä voi lähettää noin 7 minuuttia per paikka, kunnes yhteys katkeaa.
'Playground' follows four lives - a marine biologist, an artist, a schoolteacher, and an AI …
Alkumeri on ihana
5 stars
Tämä on hyvin lähellä täydellistä. Hienosti kirjoitettu, selkeä ja kiinnostavista aiheista.
Kirjassa käydään läpi neljän erilaisen ihmisen elämää todellisuudessa, joka on aika lähellä omaamme. Suuria teemoja ovat meri, muutokset, lautapelit, teknologia ja ihmisyys yleensä. Lähinnä teknologia menee tekoälyn puolella pidemmälle kuin mitä oikeassa maailmassa on, mutta siinäkin kirja pysyy uskottavana.
Kirjassa on sopivasti sekoitettu faktoja esimerkiksi lautapeleistä ja niiden vaikeudesta tietokoneille (shakki vs. go) ja fiktiota. Sanoma on vähän surullinen, että ihmisen toiminta muuttaa merta ja ympäristöä, ja että teknologiaa pitäisi välillä tarkastella kriittisesti. Siitä huolimatta kirjassa on positiivinen pohjavire mallia "tästäkin selvitään jotenkin, aiemminkin on selvitty."
Tykkäsin paljon. Harvoin kirjaa haluaa heti lukea uudestaan.

Stacken skildrar en grupp människor utanför samhället. Hur hamnade de där, som delar av en …
Kiva kirja elämästä, tavallisuudesta ja erilaisuudesta
5 stars
Kirjassa seuraillaan yhteiskunnan ulkopuolella elävän kommuunin elämää sen jäsenten ja ulkopuolisten kautta.
Mukavasti kirjoitettu, veti mukaansa ja ei tuntunut lähes 500-sivuiselta kirjalta. Henkilöhahmot ovat kiinnostavasti erilaisia ja kaikilla on omat syynsä olla kommuunissa mukana. Osalla tapahtuu myös kehitystä ja kasvamista kirjan aikana, ja omia uskomuksia kyseenalaistetaan aika rankasti joka puolella.
Hyvät kirjat laittaa ajattelemaan, niin tämäkin teki. Suosittelen!
Kirjassa kertoja palaa kotiseudulleen siivoamaan isänsä kotitaloa ja käsittelemään omaa lapsuuttaan.
Kirjan tunnelma on aika ahdistava, ja se on kirjoitettu ärsyttävällä tavalla tajunnanvirraksi. Kai tästä joku tykkää, mua nyppii pahasti. Luin sen kuitenkin loppuun, kun kirjoitustyylistä huolimatta oli ihan vetävä tarina.
Accompanying celebrated academic, Katherine Solomon, to a lecture she's been invited to give in Prague, …
Too long
2 stars
Compared to the previous books, this one tries to boldly step into some sort of scifi instead of staying within historical mysteries. It is not a good idea.
It is an okay thriller that could happen anywhere, Prague is not important. Langdon's arcane knowledge that is highlighted in the back text is only useful for solving some very random small puzzles.
Most of the chapters featuring the Golem could be replaced with sentence "The Golem moved into the next space. He still wanted to kill everyone." They felt like a filler. Why would you need to repeat this stuff every few chapters?
There are better books to read, this is just hyped because of the previous books of the author.

Trillerimäinen tarina lamavuosina levinneestä huumeaallosta ja sen veteraaneista. Päihdemaailmasta irtautuneen miehen elämä järkkyy, kun hän …
Todenmukaista kuvausta huumemaailmasta
4 stars
Kirja kertoo huumeidenkäytöstä niiden käyttäjän näkökulmasta, ja selventää hyvin esimerkiksi huumeidenkäyttöä sairautena eikä niinkään yksilön valintana. Hyvin kirjoitettu, etenee selkeästi ja päähenkilön sisäinenkin kamppailu tulee hyvin esille. Haluaisin päähenkilön puolison pitkät pinnat myös itselleni, en olisi katsellut tuollaista menoa noin kauaa.
Kirjassa elellään synkkää ja myrskyistä yötä, ja yllättäviä vieraita saapuu yhteen jos toiseenkin taloon.
McFaddenin kirjoille tyypillisesti hahmoja on vain muutama, ja heillä on kaikilla oma roolinsa tarinassa, joka selviää pikkuhiljaa. Kivasti rakennettu juonikuvio silti, ainakin omat veikkaukset meni vähän päin honkia.
Ihan kiva tarina Kalevalan Louhen synnystä ja kasvusta Pohjolan valtiattareksi ja Kalevalan tapahtumista hänen näkökulmastaan. Kunnianhimoinen aihevalinta ja hyvin Emmi saa luotua taas uuden fantasiamaailman.
Olisin halunnut tykätä tästä enemmän, mutta se oli ajoittain liian taiteellinen (meni vaikeaselkoiseksi) ja en oikein jaksanut niitä keskusteluja Lönnrotin kanssa. Minusta ne rikkoivat kirjaa ja kirja olisi ollut parempi ilman niitä, tai ehkä ne olisi voinut laittaa vaikka loppuun kaikki yhteen pötköön.
Kiva kirja luonnonsuojelusta, sen kannattamisesta ja vastustamisesta, toivosta ja surusta. Kirjassa seurataan tiettyjen uhanalaisten eläinlajien suojelijoita ja tarkkailijoita, sekä omassa maailmassaan eläviä surunkantajia.
Laika koittaa suojella ilveksiä, mutta ihmisiä kannattava ääripuolue haluaa poistaa maailmasta kaikki pedot vetoamalla tunteisiin. Kirjassa on paljon polarisaatiota ja asiat esitetään nuorten kirjalle tyypillisesti aika mustavalkoisesti hyvänä ja pahana.
Mukavasti kirjoitettu kevyt tarina lähitulevaisuudesta.
Kerstin selvittelee murhia 30-luvun Lontoossa. Tyypillisesti dekkarissa ei oikein tapahdu alkuun mitään ja lopussa kaikki läsähtää kerralla päälle, niin tässäkin.
Helppolukuinen ja lämminhenkinen. Konservatiivia vois ahdistaa sateenkaarevien henkilöiden määrä. Itsenäiseksi teokseksi tässä jäi vähän ohueksi henkilöiden taustatarinat, mutta niistä lienee enemmän muissa kirjoissa.
Tässä ei oikein tapahdu mitään muuta kuin kivoja seksikohtauksia siellä täällä
3 stars
Ilmastokatastrofin jälkeen ihmiset elävät erilaisissa eristyneissä kaupungeissa. Köyhempi väki sinnittelee kylmyyttä vastaan Valkoisessa kaupungissa, ja rikkaammat vähän leveämmin Reunalla. Kaikki on vähän rikki ja kaikesta on vähän pulaa, ainakin siellä Valkoisessa kaupungissa.
Kirjassa on yllättävän paljon eroottisia kohtauksia, mutta ne on poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu. Ei yhtään sellaisia kiusallisia, mitä monessa muussa kirjassa. Tästä pointseja.
Oletin, että kirja on itsenäinen teos ja se vaikutti huonontavasti tähän arvioon. Kirja kun ei oikein juonellisesti liikahda minnekään ennen kuin aivan lopussa, ja sitten se loppuukin. Todennäköisesti lukemalla jatko-osat tämänkin osan arvostelu olisi parempi.
17-vuotias Beata on umpirakastunut. Vahinko vain, että Viikatemies pelmahtaa paikalle pilaamaan seurustelusuunnitelmat. Karmiva hahmo tappaa …
Lopussa lässähtää, muuten oikein hyvä
4 stars
Kiva nuorten kirja teinien ihmissuhdekiemuroista höystettynä kuolemalla.
Beata saa viikatemieheltä viestin, että hän on seuraava viikatemies, ja hänen ensimmäinen kohteensa on hänen uusi poikaystävänsä. Hieno asetelma draamalle ja kivasti kirja viekin kuviota eteenpäin. Harmi, että loppuratkaisu oli tylsähkö, minusta siinä olisi voinut revitellä vähän lisää.