User Profile

Keskinkertainen fantasiaromaani, jossa pääosassa seikkailevat hiiret, ja sivuosissa rotat ja lepakot. Ihan mielenkiintoinen maailma, mutta jäin kaipaamaan jotain vähemmän ennalta-arvattavia juonenkäänteitä... Ehkä olen vaan liian vanha tälle kirjalle.

Pitäisi ehkä tuntea toisen maailmansodan jälkeistä Japania vähän paremmin, että tästä saisi enemmän irti.

Menneisyys kummittelee, kaikki ovat kovin kohteliaita ja jotenkin tuntui, ettei kirja oikein edennyt suuntaan taikka toiseen.

Ole luonani aina oli kivempi kirja Ishigurolta.

Jos koskaan halusit lukea lyhyen kirjan, joka on voittanut Nobel-palkinnon, on lyhyt ja alkaa pornosta, niin tässä se on.

Mielenkiintoista tekstiä intohimosta, halusta ja kaipuusta.

Kirjassa käydään läpi Vaasan paloa sen tapahtuman aikaan ja nykyajassa, jossa piian jälkeläinen selvittelee sukulaistensa historiaa.

Kirja on mielenkiintoinen historiallisilta osiltaan, mutta nykyaikaan sijoitetut palat tuntuvat vähän päälleliimatuilta. Oisko voinut kirjoittaa ihan vaan pelkän historiallisen romaanin?

Joiltain osin kirja oli myös kovin paljon itseään toistava, malliin sama tilanne käydään läpi eri henkilöiden näkökulmasta (lähes samalla tavoin).

Ihan ok kirja, mutta ei mitään erikoista.

Tämä oli yhden illan pikaluku, kiva tarina teinien ihmissuhdekiemuroista.

Kokoelmateos Morrisonin lyhyemmistä teksteistä, joissa pohditaan rasismia, ihon väriä ja niiden kuvailua kirjallisuudessa. Sellainen kuin odotinkin, Nobel-voittajan kirjaksi mukavan lyhyt.

Nämä oli tosi tylsiä runoja. Toisen tähden saa siitä, että oli lyhyt.

Taas yksi haastekirja, mutta tosi lyhyt sellainen (olikohan 57 sivua?). Nobel-voittajan runoja laidasta laitaan: terroristeista runoiluun.

Itse olisin kaivannut jotain yhdistävää tekijää runojen välille, mutta ilmeisesti tämä oli kokoelmateos useammasta erillisestä teoksesta, niin kai odotin sitä vähän turhaan.

@kari-s No joo, tämä oli kyllä vähän "helppo" keino lopettaa kirja ilman, että tarvii selitellä enemmälti...

Tämäkin oli maagisen kesäkisan lukuhaasteessa (tai joku St. John Mandelin kirja).

Kirjassa pompitaan ajassa aika railakkaasti ja siinä on vähän liikaa henkilöitä omaan makuuni. Lopussa tarina vähän punoutuu yhteen, mutta ei mielestäni mitenkään kattavasti ja päällimmäisenä tunteena mieleeni jäi hämmennys. En usko, että paranisi lukemalla uudestaan, jotenkin vaan tämän kirjailijan kirjoitustyyli ei sovi minulle.

En tiedä, mitä odotin tältä kirjalta. Se oli ensimmäisten joukossa listattuna, kun etsin maagisen kesäkisan lukuhaasteeseen "kirjaa, jonka nimessä tai kannessa on puu," mikä on kyllä kohtuullisen erikoinen tapa päätyä lukulistalleni.

Kirjassa kerrotaan satu prinsessasta, hirviö Blöeglöekistä ja autiomaan puusta. Mukana on hienoja piirroskuvia Martina Matlovicovalta ja kirjassa on myös muita satuhahmoja, malliin joka puolelle luistelevia maanalaisia tonttuja.

Kirjan aiheet pyörivät ekokatastrofin, ahneuden ja ihmisten tyhmyyden välillä, mutta niitä käsitellään satumaisesti ja jotenkin pehmeän pörröisesti. Löysin siitä myös suosikkilauseeni "lölleröpallero katosi pölyvyöryihin."

Maagisessa kesäkisassa piti lukea järkälekirja, että sai pisteitä.

En jaksanut kuivakoita klassikoita, niin kokeilin tätä jossain arvostelussa kevyeksi mainittua tiiliskiveä. En pettynyt, hyvin kirjoitettu ja sujuva dekkari, vaikka sivuja onkin vähän reilu 800. Tarina etenee alkuun maltillisesti ja lopulta aika vauhdikkaastikin, mutta ei käy pitkäveteiseksi missään vaiheessa ja kirja ei tunnu luettaessa niin paksulta kuin se on.

Kirjailija menee selvittelemään kylään aiemmin tapahtunutta kuolemantapausta ja tuskailee uuden kirjansa kirjoittamisen kanssa. Hieman rasittavasti kirjassa kuitenkin koitetaan oikeuttaa pedofiilinen suhde kolmekymppisen ja 15-vuotiaan välillä ja se 15-vuotias kuvataan kovin aikuismaisesti... Mutta nämä sivuuttamalla hieno teos.

Vielä yksi japanilainen mahtui toukokuun japanilaisten kirjojen lukupiiriin.

Tämä oli kiva vilkaisu yöllisen Tokion tapahtumiin ja ensimmäinen Murakamin teos, jonka olen lukenut. En nyt ihan kympillä tästä innostunut, oli liian mystinen ja vähän poukkoileva. Ja jotenkin tuntui loppuvan kesken, vaikka niinhän nuo yöunet tuntuvat joskus itselläkin tekevän...

Kirja on kuitenkin helppolukuinen ja siinä on selkeitä, erilaisia hahmoja, joiden puuhailuihin päästään tutustumaan. Ihan ok, mutta ilmeisesti ei ihan perinteisintä Murakamia ja en nyt tämän perusteella tiedä, haluanko lukea häneltä enää muuta...

Tämä kirja oli kummallinen elämys, mutta hyvällä tavalla. Kolme osaa, jotka lomittuvat keskenään kauniisti.

Kirjassa seurataan kolmea eri jääkarhua eri ympäristöissä. Toisinaan tulee kielisuudelmia ja toisinaan kritiikkiä tarkastamaan tuleville virkamiehille tai luonnon tuhoutumiselle, johon suhtaudutaan kyllä yllättävän humoristisesti. Maat vaihtuvat ja maailmaa kierretään jonkun verran, mutta sirkuksen sisäinen pieni maailma pysyy aika muuttumattomana. Enimmäkseen kirja ammentaa ainesta ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta, joka on erikoista lukea jääkarhujen näkökulmasta, jolloin ihmisten omituisuudet tulevat hyvin esille.

Kannattaa lukea tämä kirja makkarana tai kakkarana!

Tämä oli erilainen lukuelämys. Pienellä japanilaissaarella muistista pyyhkiytyy pois arkisia asioita, ja sitten eletään kuin niitä ei olisi ollutkaan. Paitsi kaikki eivät unohda, ja heitä sitten jahtaa muistipoliisi.

Kirja oli kivasti kirjoitettu, ja siinä oli mukavan vähän henkilöitä (3), jolloin oli helppo pysyä kärryillä heidän tekemisistään (mulla on toisinaan ongelmia henkilöiden sekoittamisessa). Tunnelma oli koko ajan rauhallinen, vaikkakin toisinaan aika ahdistava. Välillä kuvailtiin ehkä liiankin tarkasti ruoanlaittoa tai sen syömistä, mutta siitäkin jäi kuva, että oudoissakin oloissa ihmiset sopeutuvat tilanteeseen ja alistuvat siihen.