Reviews and Comments

Kun aloitin lukemaan Zoo Cityä, tiesin vain että se sijoittuu Etelä-Afrikkaan, se kuuluu cyberpunkin genreen ja että se on saanut paljon kehuja. Yhdistelmä kuulosti hyvältä, en nimittäin ole lukenut pitkään aikaan cyberpunkia enkä koskaan kai Etelä-Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa. Zoo City olikin kovin punk, mutta kyberiä siihen mahtui varsin vähän.

Zoo City muistutti minua William Gibsonin kirjoista. Yhteistä oli ainakin päähenkilö, jolle tyyli oli ainakin yhtä tärkeä kuin tarkoitus. Myös tulevaisuuden pop-kulttuuri oli Beukesin teoksessa samalla tapaa keskiössä kuin Gibsonilla. Beukes ei kuitenkaan tarjonnut yhtä uskottaviksi tehtyjä väläyksiä tulevaisuudesta kuin esimerkiksi Gibsonin Pattern Recognition tai Spook Country. Zoo City viihdytti, mutta ei juurikaan herättänyt ajatuksia.

Pidin kovasti Beukesin kielenkäytöstä. Zoo Cityn maailma heräsi henkiin kirjan sivuilla, ja oudommistakin kohtauksista syntyi eläviä mielikuvia.

Nykypäivän Ruotsiin kirjoitettua Lovecraftin (ja Chambersin) luomasta mytologiasta ammentavaa kauhua. Mielenkiintoinen konsepti, joka vieläpä toimii.

Vaikka tipottain paljastuva taustatarina välillä hiukan ärsytti, oli Ole luonani aina hieno lukukokemus. Kirja onnistui yhdistämään ajatuksiaherättävän pohdinnan maailmasta ja ihmisyydestä kiinnostaviin henkilöihin, joiden kohtalo kiinnosti ja kosketti loppuun saakka.

Hyytävä kirja. Perinteisistä kauhutarinan elementeistä rakennettiin perinteitä kunnioittava mutta raikas tarina. Kirja oli välillä pelottava, välillä oivaltava. Kertomuksen lopetus oli myös onnistunut: tyydyttävä mutta samalla kiinnostuksen kolmanteen osaan herättävä.

Kirja sisälsi Gaimanin kirjoituksia kaikennäköisistä aiheista, joista häneltä on kirjoituksia pyydetty. Niissä esiteltiin yleensä taiteilijoita tai näiden teoksia. Joukossa oli myös lukuisia muistokirjoituksia. Tekstien lukeminen muistutti minua ajasta, kun seurasin aktiivisesti Gaimanin blogia, ja monien tekstien juuret tuntuivat olevan hänen blogikirjoituksissaan (tai sitten tekstit oli julkaistu blogissakin, en enää muista niin tarkkaan).

Olen aina pitänyt Gaimanin kertojaäänestä, hänen tavastaan kirjoittaa ihmisistä ja asioista ympärillään. Huomasinkin lukevani monesti innostuneena tekstiä aiheesta, joka oli minulle vieras, tai joka ei oikeastaan edes kiinnostanut. Vain muutaman tekstin yli hyppäsin kokonaan, ja niistäkin pari oli tekstejä jotka sisälsivät spoilereita kirjoista joita en ole lukenut (näistä varoitettiin tekstin alussa).