Reviews and Comments

Viihdyttävä kirja kävelemisestä ja kävelevistä filosofeista. Kävelyn filosofia ei tarjonnut suuria ahaa-elämyksiä eikä muuttanut suhdettani kävelemiseen, mutta oli kuitenkin hauskaa lukea mitä kävelemisestä on eri aikoina ja eri kulttuureissa ajateltu. Välillä kaipasin kirjailijalta enemmän perusteluja hänen näkemyksilleen, varsinkin kun ne lipsuivat self-helpin suuntaan.

Hauska ja koskettava tarina akateemisen maailman lumosta ja karusta todellisuudesta. Päähenkilön päättää kirjoittaa väitöskirjan ilman apurahaa ja päätyy akatemian pätkätöihin, jotka uhkaavat niellä kaiken tutkimusajan. Samalla työstä tulee kaikennielevä otus, jonka alle jää kaikki normaali arki ja sosiaaliset suhteet. Lopulta jäljellä on enää kirjoittamisen mörkö.

Päähenkilöön oli helppo samaistua. Ruudut oli kauniisti piirrettyjä. Suosittelen kaikille jatko-opintoja joskus suunnitelleille, ne suorittaneelle tai ne kesken jättäneelle.

Vaikka en yleensä pidä historiallisesta fiktiosta, tämä kirja oli taitavasti kirjoitettu ja mielenkiintoinen lukea. Viikilän tekstiä oli miellyttävää lukea.

Nyt tekee mieli lähteä kävelylle katsomaan Engelin arkkitehtuuria.

Sivistävä lukukokemus. Käsite pahan arkipäiväisyydestä (banaaliudesta) on ollut tuttu pitkään ja oli mielenkiintoista viimein lukea Arendtin kirja, jossa käsite esitettiin.

Samalla tuli luettua ahdistava mutta mielenkiintoinen kuvaus yhdestä natsirikollisesta ja siitä miten yhteiskunta vaikutti yksilön moraaliin. Arendtin ironinen tyyli on ilmeisesti aiheuttanut kohua aikanaan, mutta se teki kirjasta miellyttävämmän lukea.

Kiehtova kirja, jossa XKCD-nettisarjakuvan tekijä vastailee lukijoidensa pähkähulluihin kysymyksiin tiedettä hyödyntäen mutta helppotajuisesti. Suositeltavaa luettavaa kaikille fysiikan opettajille.

Hengästyttävä kirja, joka oli pakko lukea ahmien. Lopuksi jäi kuitenkin lähinnä ähky. Ehkä sain kuitenkin jotain eväitä tulevan neljänkympin kriisin käsittelyyn.

En tiennyt kirjapiirikirjana lukuun päätyneestä Haudatusta jättiläisestä ennalta mitään. Yllätys olikin suuri kun huomasin lukevani kuningas Artturin kuoleman jälkeiseen aikaan sijoittuvaa fantasiakirjaa! En ole vuosiin oikein jaksanut lukea miekka ja magia -fantasiakirjallisuutta, Martinin Tulen ja jään lauluja lukuunottamatta, enkä ole varma miten nopeasti tartun genreen Ishiguron jälkeenkään. Tämä oli nimittäin todella hyvä kirja, ja asetti riman hyvin korkealle genreen suhteen. Usein fantasiakirjallisuudessa tuntuu tärkeintä olevan fantasiagenre, johon sitten yritetään keksiä mielenkiintoinen tarina. Haudatussa jättiläisestä genre kuitenkin palvelee tarinaa ja teemaa.

Kirjan kantava teema on muistojen merkitys identiteetille. Miten ihmiset ja kansat muuttuvat, jos he menettävät muistonsa? Kumpi on tärkeämpää identiteetille: nykyhetki vai historia? Kerronta etenee vauhdilla, ja suomennos on laadukas. Kirjan loppu on sopivan avoin ja ahdistava.

Kirja aiheutti usein hämmennystä sekoittamalla erilaisia tyylikeinoja ja aiheita. Elettiin lähiöarkea, uppouduttiin luontoon ja tunnelmoitiin akteemista maailmaa. Kaiken taustalla oli mieletään sairas lapsi, jonka murrosikä meinasi hukuttaa kertojan alleen. Aluksi tuntui että sekoittamalla näitä tekijöitä keskenään, kirja aiheutti turhaa hämmennystä. Mutta sitten putosin kertojan pään sisälle ja aloin ymmärtää miten hänen maailmansa koostui näistä irrallisista osasista. Vaikuttava kokemus, ja hurja kirja.

Viimeiset luvut hämmensivät. Vaimo ja tytöt tuntuivat katoavan kuvasta kokonaan, jäi vain kertoja ja poika. Pojan elämä tuntui menevän parempaan suuntaan, mutta kertojan elämä samalla huonompaan. Oliko kertojakin sairas, järkkyikö hänen mielensä juuri kun pojan mieli alkoi parantua? Kirja jätti ahdistavan jälkimaun.