User Profile

Kiinnostava aihe ja kirjan luettuani koin ymmärtäväni maailmaa paremmin. Kaunokirjallisena teoksena tämä ei kuitenkaan ollut erityisen kiehtova, vaan kirjaa luki lähinnä itselle vieraan miljöön ja kulttuurin vuoksi.

Kiehtova kirja. Braidotti tarkastelee maailmaa tilana, jossa neljäs teollinen vallankumous ja kuudes sukupuuttoaalto kohtaavat. Tässä kohtaamisessa eläminen on hänen mukaansa jatkuvaa edistyksen riemun ja tuhon ahdistuksen ristiaallokkoa, joka uuvuttaa ihmiset. Ratkaisuksi hän esittää posthumanistisen (ihminen on käsitettävä eurooppalaista humanistista perinnettä laajemmaksi) ja postantroposeenin (subjektit ovat elollisen luonnon, geologisen planeetan ja teknologian muovaamia kokonaisuuksia, eivät pelkästään ihmisiä) ihmisenjälkeisyyden. Tässä ihmisenjälkeisyydessä tärkeää on eettinen, uuttaluova toiminta, joka tähtää subjektien nykytilan parantamiseen. Tämä toiminta on mahdollista vain yhdessä, paikallisiin olosuhteisiin sidottuna.

Kirja toi paljon uusia ajatuksia, sillä posthumanismi ja postantroposeeni ajattelu olivat itselleni ennen tätä kirjaa lähes täysin vieraita. Valitettavasti kirja oli hyvin vaikealukuinen, ja käsitteistä oli usein hyvin vaikea saada selkoa. Tästä saisi varmasti enemmän irti, jos mannermainen filosofia, etenkin Spinozan etiikka ja Deleuzin kirjoitukset, olisivat tutumpia. Kirjassa oli kuitenkin paljon kiinnostavia lähteitä, joten aiheeseen tutustumista on helppo jatkaa.

Kokoelma lyhyitä kertomuksia loppuunpalamisesta. Suurin osa tarinoista oli lyhyitä kurkistuksia uupuneen elämään. Itseäni puhutteli eniten Emmi Niemisen tarina 16-vuotiaan lukiolaisen uupumuksesta. Tuon kun saisi toisen asteen oppilaitoksen opiskelijoille luettavaksi ja keskusteltavaksi.

Kirjan Kioto-kuvaus oli upeaa, ja tämän kirjan jälkeen olisikin mukavaa matkustaa muutamaksi viikoksi Kiotoon kiertelemään noita kirjassa esiteltyjä paikkoja. Omaelämäkerralliset tai Japanin historiaan liittyvät osuudet eivät itseäni niin kiinnostaneet, mutta varsinkin historiaa ja kirjoittajan tutkimustyötä käsittelevät osuudet toivat kyllä hyvää vastapainoa Kioto-kuvaukselle. Samalla ne toivat kirjaan kuitenkin vähän liikaa tyhjäkäyntiä ja toisteisuutta.

Erittäin mielenkiintoinen kuvaus arabiialaisen ja islamilaisen kulttuurin kirjosta Suomessa. Tarkastelunäkökulmaksi oli valittu kirjoittajalle tuttu Varissuon asuinalue, mutta myös muuta Suomea käsiteltiin. Viidettä tähteä varten olisi kaivannut enemmän sisältöä kirjan lopussa lyhyesti käsitellystä 2020-luvun taitteen nuorista yleisesti ja heidän koulukokemuksistaan erityisesti.

Hurja kirja. Olen lukenut kritiikkejä, joissa todetaan Haidtin vetäneen mutkia suoriksi väitteissään, että matkapuhelinten taskuun tuoma internet (some, nettipelit, porno) voitaisiin osoittaa syyksi nuorten lisääntyneille mielenterveysongelmille. Ehkä näin, mutta mielestäni Haidt kuvaa kirjassa hyvin niitä riskejä, joita liittyy lasten ja nuorten altistamiseen somen ja nettipelien ansaintalogiikalle (käyttäjä on saatava viettämään mahdollisimman paljon aikaa palvelussa).

Toinen osa Haidtin kirjaa liittyi lasten liialliseen valvontaan. Tämä ei onneksi Suomessa ole vielä niin iso ongelma kuin Yhdysvalloissa, vaan lapset saavat täällä liikkua ja toimia vapaammin ilman aikuisten jatkuvaa valvontaa.

Hyvä yleiskuvaus siitä, miten länsimaissa uskonto kytkeytyy politiikaan ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan. Tiittula on kirjoittanut aiemmin Trumpista, ja USAn tilannetta käsiteltiin tässäkin paljon. Onneksi suomalainen ja eurooppalainen konteksti huomioitiin myös, mutta siitä olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin.

Ihan ok. Kalifornia-tekstit olivat vähän yllättäen kirjan paras osuus, niissä oli paljon uutta tietoa alueen historiasta. Ennakkoon toivoin kirjalta erityisesti Suomeen lokalisoitua ilmastonmuutospohdintaa. Sitäkin kyllä oli jonkin verran, mutta ne tekstit eivät kuitenkaan tarjonneet mitään erityisiä oivalluksia.

Kirjassa kerrotaan perheestä, joka muuttaa 80-luvun Leningradista 90-luvun Turkuun. Näkökulma on äidin ja tyttären, jotka sopeutuvat ja kipuilevat omilla tavoillaan uudessa maassa ja kulttuurissa.

80- ja 90-luvuille sijoittuvat osuudet ovat kirjan parasta antia. Aikuiseen tyttäreen keskittyvä loppuosuus on sinänsä myös kiinnostava, mutta tuntuu jotenkin irralliselta - tai ehkä keskeneräiseltä?

Toimi hyvin äänikirjana: runonlausuntaa oli miellyttävää kuunnella, ja Antti Virmavirta eläytyi tekstiin juuri sopivasti.

Erinomainen kirja, jota oli nautinto lukea. Kirjan teemana tuntui olevan aatteiden ja poliittisten näkökantojen konflikti, ja tuon konfliktin vaikutus ihmisten välisiin suhteisiin. Art, toinen päähenkilöistä, haluaisi olla epäpoliittinen, ja riitelee maailmantuskaisen tyttöystävänsä kanssa. Artin äiti on ollut vuosia erossa siskostaan, jonka poliittista aktivismia hän ei voi sietää. Sitten koittaa joulu, jonka aikana Art ja hänen äitinsä joutuvat miettimään asioita uudestaan.

Kirja on kirjoitettu heti brexit-kansanäänestyksen jälkeen, ja tavallaan se on kirja brexitin jälkeisestä maailmasta. Smith tuo tarinaan kuitenkin mukaan myös paljon historiaa ja yleismaailmallisia, ajattomia teemoja. Tämä kirja tuskin vanhenee lukukokemuksena, vaikka brexitiin johtaneesta kansanäänestyksestä onkin kohta jo kymmenen vuotta.