Eric havahtuu muistinsa menettäneenä, saa psykiatriltaan tietää että hänen tyttöystävänsä kuoli onnettomuudessa muutamaa vuotta aiemmin ja — kun käy ilmi, että asia onkin paljon monimutkaisempi kuin miltä aluksi näytti — lähtee selvittämään omaa menneisyyttään ja tyttöystävänsä kohtaloa menneisyyden itseltään saamiensa kirjeiden avulla. Käsitemaailmaan sukeltava ja todellisuuden rajoja rikkova selviytymistaistelu muuttuu aina vain vetävämmäksi, mutta menettää hiukan vetoaan lopussa, kun kaiken pitäisi ehkä muuttua entistäkin eeppisemmäksi. Ja helkkari soikoon, onko cisheteropäähenkilöiden aina pakko ruveta panemaan joka kirjassa?

Mutta joo, jotenkin hyvin samankaltainen tarina kuin Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa, vaikka tunnelma onkin todella erilainen.