Reviews and Comments

Meh. Jäi aika vaisuksi tämä mielensäpahoittaja. Ei oikein edes pahoita mieltään. Siitä minä pahoitin mieleni, kun mehevistä aiheista saatiin tämmöinen hailakka ja sovinnainen tarina. Mielensäpahoittajan hahmo on ensimmäisissä kirjoissaan tuonut uusia näkökulmia vanhan kautta - tässä ollaan hyvinkin nykypäivän politiikkaan sopivissa näkökulmissa kiinni. Tästä ei oikeasti ollut kirjaksi. Olisivat julkaisseet novellina tai jotain.

Bregman tarjoaa positiivista ja yllättävää mielenvirikettä. Vaikka kaikkea ei pureksisi nielemättä (varsinkaan nimikettä homo puppy) on mielestäni oivallista pohtia, onko positiivisuus naiivia jos placebo-efekti on totta? Liian usein lähdemme siitä, että ihmiset ovat pohjimmiltaan raakalaisia. Vaikka välillä tuntuu, että Bregman on vetänyt mutkia suoriksi tulkitessaan historiallisia tapahtumia positiivisemmiksi, on huomattava, että meillä todella on tapana ajatella kyynisesti.

Kirjaan on ynnätty useita mielenkiintoisia pohdintoja ja aion suositella sitä kaikille, joille nyt yleensä suosittelen kirjoja. Mikäpä olisi mukavampaa tässä tilanteessa, kuin kääntää katseemme kärpästen herrasta ihan laatikon ulkopuolelle - jossa ei tarvitse enää pohtia, saako hyvän tekemisestä tuntea hyvää oloa vai onko se silloin itsekästä.

Kaikki tarinat on ns. kirjoitettu kissan näkökulmasta. En seuraa yhtään koiratiliä tai muuta, missä eläin ns. kertoilee kuulumisistaan. Enkä olisi tähänkään tarttunut, mutta kun menin aloittamaan, luin loppuun. Jotkut osaavat kirjoittaa ns. kissan näkökulmasta vähän viihdyttävämmin kuin toiset, mutta suurin osa ei ole hauskoja kuin omistajilleen. Mutta ei ne nyt varsin ikäviäkään tarinoita olleet. Mielenkiintoista, että kirjaan oli osunut useampi, joka piti kollikissan leikkaamista jotenkin epäeettisenä. Nykyään taitaa se mielipide olla hyvinkin vähemmistössä.

It's so 2007 its downright hilarious. Not necessarily in the way it was supposed to be. The stereotypes of women did bother me quite a lot, but then again- it's okay to be like that too. Just that it was generalized a bit too much and I could not recognize myself of what she assumed women were.

That aside, it gives an okay introduction to what dungeons&dragons can be for you. A lot of fun, that is!

3,5 tai "yllättävän hauska lasten klassikko"

originaali Maija Poppanen, tuo lapsille tiuskiva käärmeen pikkuserkku. Lähes Saatanasta seuraava siis. Ja niin, kuten käärme antoi tiedon lahjan ihmiselle, antoi Maija Poppanen mielikuvituksen maailman lapsille...? Kirja törmää kuitenkin näiden salaisten taikamaailmojen ongelmaan - miksi siitä ei saisi kertoa? Miksei Maija voi kertoa lapsille mistään mitään, vaikka selkeästi antaa näiden ymmärtää? En myöskään osaa sanoa, mikä kirjalle olisi sopiva kohdeyleisö. Iltasatuina luettuna varmaan menee. Itselle lähinnä mielenkiintoinen kuriositeetti ns. äitihahmosta, joka ei ole äidillinen.

Suosittelen kuitenkin, että lukija lukee uuden käännöksen. Meikäläisen kappale oli -82 painos, jossa kaikki nimet muuten alkuperäisiä, paitsi Maija Poppanen.

Ei tavallista ankkalinnaa, mutta jos siihen on jo kyllästynyt, vaikka se rakas olisikin, niin tämä on hyvä.

It was ok entertainment, but personally i feel like Stephanie should've stayed in the 1990's-2000's. The mysteries and the characters and their reactions fit the time better then, I think. But since I like the dumb humor, this was still fun yet forgettable read.

"Perinteistä seikkailusarjakuvaa parhaimmillaan"
Jos on lehtien jatkojännityssarjakuvien ystävä, ehkä tämä toimii. Maailma on ajaton. Kirja on yhtewnäinen ja huoliteltu.

Itselle formaatti tuntuu pelkistetyltä ja karikatyyriltä. Perinteisten seikkailusarjakuvien nostalgista tunnelmaa, mutta myös sen ärsyttävät piirteet - pelkistetyt hahmot, koomisen vanhoilliset repliikit, yksinkertaistetut juonet, paikoin jäätävän jäykät hahmot. En ole varma, onko tämä tribuutti vai parodia.

Takalo on kuvittajana huippu, eikä sarjakuva ole pelkästään kuvitukseltaan hyvä vaan myös tarinankerronnalta loistava.

Vaikka Myrskyluodon lukeminen oli minulle lähinnä tuskaa aikansa naiskuvan ja jatkuvien vastoinkäymisten takia, en silti voi olla arvostamatta Anni Blomqvistin kasaamaa saaristolaiselämän kuvausta.

Nopealukuinen ja pelkistetty teos ihmiselle, joka on kiinnostunut korealaisesta ihonhoidosta mutta ei ole vielä perehtynyt asiaan. Mielenkiintoista lukea hieman suomalaisen kosmetologin näkemystä aiheesta.

En pidä tästä. En tahdo jatkaa, mutta pakko kurssia varten.

Kakkososassa Maija synnyttää täysin yllärina useita lapsia, saa nuhteita papilta koska ei ole päässyt synnytyksen jälkeen heti kirkkoon meren keskeltä ja on paossa Oolannin sotaa.

Saaristolaiselämän kuvaaminen on lämmintä ja hyvää, mutta yksinkertaistettu tunteiden kuvaaminen ja naiseus luontaantyöntävää ja masentavaa.