Reviews and Comments

Uni, tuo ihmeparantaja ja nero. Vastasi odotuksiani. Vuoden mielenkiintoisin ja oikeastaan paras kirja. Nuku tai kuole.

Yoko on hyvä edelleen, mutta eole ihan varma kannattaako suomennoksen itsepintaisesti pitää numerojärjestys tällaisena. Olin taas ihan hukassa, missä mennään. Pitäisi saada luettua nämä kerran oikeessa järjestyksessä. Toki suosikkini ovat muutenkin niitä enemmän maan pinnalla tapahtuvia seikkailuja.

Suomennettu yksi vähän vanhempi Yokon seikkailu, mukavaa niin pääsi lukemaan! Edelleen tosin numerointijärjestys hämmentää. Nämä maan päälle osuvat seikkailut vanhentuneine korvalappustereoineen ovat kuitenkin edelleen suosikkejani.

Mielenkiintoinen ja aineistoa avattu hyvin. Jonkun verran kirjoitusvirheitä. Kaipasin kuitenkin tietoa tältä aikakaudelta ja sitä sain.

If I got it right, we have the main character telling her story in past tense, with captions of her talking to his interrogator, sorta. The first half of the book is painful. We go into full detail with the Spellman family problems. The family is definitively dysfunctional, but I don't know about the fun. Where I think the fun should be, I feel nauseating controlling and just being mean to each other. Somehow I'm to believe they still love each other, altho I don't feel like it is ever actually shown. As the mystery finally kicks off, it gets easier - but still, we can't seem to shake off the family.

The ending however was pretty satisfactory. Not sure if it was worth it, though. If I'm not 100% sure I will get less of the whole family in the second one, I won't pick it up.

Episodimaisia katkelmia Addamsin perheen tyyliin (mutta ilman perhettä pitkälti) Tykkäsin. Lukee ihan mielellään tälleen katkelmina päähenkilön kasvutarinasta, mutta vaikuttavampi varmaan olisi, jos olisi pidempi yhtenäinen juonikaari. Mielenkiinnolla luen seuraavan.

Ikäsuositus tälle vähän vaikea. Ei tätä varmaan lapsille voi ehkä vinkata, sillä aika härskejä rikoksia vilahtelee taka-alalla ja mummokin on murhaaja, mutta tavallaan tosi sympaattinen.

Luontorunoilija? Ehkä "ennen vanhaan" kaikki runoilijat oli luontorunoilijoita, sillä en huomaa tässä mitenkään erityistä luontopainoitusta aiempiin lukemiini verrattuna.

Takakansi sanoo ihan sopivasti. Sattuvasti laitettuja runoja. Tuntuu, että pikkuisen humoristisella mielellä. Useammassa on lopetukseen joku yllättävä koukku. Tavasta ei kuitenkaan tule liian toistuva, sillä kokoelmassa on useampia erityyppisiä runoja. Jotkut usein riimitellessä toistuvat riimiparit - yö, vyö jne. aiheuttivat minussa vähän pahoinvointia, mutta pistän tämän hupailevan itseironisuuden piikkiin. Ti-ti-tyy nauratti. Muistan, kun tinttien laulujen lyhentymisestä uutisoitiin.

Niin ja on muuten runoilijan nimi runoilijalla. Kyseessä on salanimi, mutta minkälainen kuvio sen takana on, ei ihan heti selvinnyt googlettamalla.

Herää filosofinen kysymys, onko oikein nauraa tyhmille ihmisille. Mutta jostain kai se on ilo revittävä. Vähän jäykkiä nämä kyllä suomeksi.

Laadukas, kaunis sarjakuva. Samaistumispintaa rakkaudettomille, muttei juuri lohtua.

Joskus voi mulla vain kaksi riviä tehdä kokoelmasta todella merkityksellisen.
Oli tässä toki pari muutakin puhuttelevaa, mutta noiden kahden rivin takia viitonen, eikä vaikka vaan 3,5.

The narrator was lovely. I enjoyed the main character's point of view, but the main love interest wasn't all that interesting to me. Other characters and worldbuilding was meh for me. It wasn't too bad as I kept listening along, but I don't see myself getting the second in the series.

Muistelen, että kalevalamitta on kaunis ja sykähdyttävä, noin niinkuin lyhyehkönä. Neljännettä sataa sivua mennessä kaipaisi mukaan myös jotain maagista seikkailua ja eläväisiä hahmoja, eikä noitten vanhain äijien hölmöilyä. Joskus olen kuullut sanottavan, että "kalevalassa on voimaa ja kuolemattomia tarinoita." Kyllähän suohon laulaminen on ihan hieno tarina, mutta ne muut? Onko ne niin eeppisiä, oikeesti? Jos Lönnrot otti vapauksia kasatessaan runoja, olisi voinut muotoilla niistä vähän vetävämmät eikä näin saakelin pitkäveteisen litanian. Kaikella rakkaudella. Kumminkin sanailut kalevalamitassa on lähellä sydäntä. Ehkä joskus kokeilen lukea tämän uudestaan ja löydän jotain positiivisempaa sanottavaa.

Tarina on toimiva. Kuvitus menettelee, jos esim vuosituhannen vaihteen lastenohjelman Angela Anacondan vibat yhdistettynä Pikku Kakkosen ahdistaviin hapsiaiskauden paperianimaatioihin ei aiheuta suunnatonta yökötystä. Sen, miten tää toimii kohdeyleisölle joutuu joku muu selvittämään.