Edellisen kirjan kehitys heitettiin täysin romukoppaan alussa, ja tuntuu ettei tämä urpo ikinä tajua. Eikä tajuakaan. Dragonslayer ei pyydä anteeksi eikä paljon kiittele, joten sinänsä ei ihme, että ystävät ei pysy. Sen lisäksi Drago on yhä yhtä ylimielinen kuin aiemmin. Karma iskee kiitettävästi, ja Drago pääsee näyttämään vähän niitä hyviä puoliaan. Yhä silti toivon, että se urpo tajuais joskus ettei dissaaminen ole hyvä keino näyttää kiintymystä.
Romantiikka oli aika pakotetun oloista, mutta kyllä näitä nörttejä vielä kaivataan.
Kakkososassa tuntui jo, että meno alkaa hyytymään. Mutta ei, kyllä tämä vetää vieläkin. Nörtti on yhä melko kusipää, mutta kirja kuvaa teini-ikää tavalla, jota en ole lukenut missään muualla.
Kakkososassa tuntui jo, että meno alkaa hyytymään. Mutta ei, kyllä tämä vetää vieläkin. Nörtti on yhä melko kusipää, mutta kirja kuvaa teini-ikää tavalla, jota en ole lukenut missään muualla.
Ei ihan yhtä vetävä, kuin edellinen. Tässä on omituisesti hypätty galtsusta suoraan instagrammeihin, mikä vähän hämmentää, mutta sopii paremmin tämän hetken nuorille.
Intensiivinen. Niitä kirjoja, joiden lukemisesta ei tule hyvä mieli, mutta joita silti rakastaa. Tarpeeksi tarkka, jotta lukija saa käsityksen ilmiöiden monimutkaisuudesta, mutta kirjalle sopivalla tavalle jättää lopun toiveikkaaksi muutoksesta. Hyvä, surullinen, toiveikas. Suomennos toimii yllättävän hyvin.
Päähenkilö Lulu on tulinen tuuliviiri, joka ihastuu lomilla olevaan luutnantiin, ja kaikki menee niinkuin suomifilmissä eikä silleen välttämättä hyvällä tavalla. Mielenkiintoinen ehkä siinä suhteessa, että kirjoitettu sodan aikaan, mutta sotaa ei paljon mainita ja pippalot jatkuu kirkonkylällä. Tämähän on tällaista eskapismia.
Unohdin lukiessa että tämä oli Anni Polvan. Luulin Hilja Valtosen kirjaksi, ja ajattelin, että tämä ei ole kyllä parasta häneltä. Hyvin samantyyppinen kirja, mutta Valtonen teki sen ensin ja paremmin.
Melko hyvä nuorten kirja, mutta jonnet ei muista ja mutsi ei ymmärrä.
Pikkuveli luki sarjan neljännen osan ja piti siitä paljon, joten aloitin sitten ihan alusta. Tunnistan kirjassa monia Irc-gallerian kultakaudelta tuttuja juttuja, ite galtsun, runen joka oli hirveä hitti, pissis - ja fruidekulttuurin, koulukiusaamisselvittelyt, jossa koulukiusatut ovat syytettyjä, nettipiuhan joka piilotettiin... Ei jaettu nokia 3310:stä wifiä, ei. Sitä en tiedä, miten vanhemmat osat iskee enää nykynuorisoon, mutta uudemmat ilmeisesti ainakin.
Hauskinta (nostalgiajuttujen lisäksi) tässä kirjassa on itse päähenkilö DragonSlayer666, joka melko kauhea tyyppi, mutta tavalla, jonka moni tunnistaa omista teinivuosistaan. Drago ei tee kotihommia, ei syö terveellisesti, ei edes yritä semmoisia. Hän haukkuu kavereitaan ylimielisesti ja muutenkin kielenkäyttö on ihan kauheaa, suuttuu häviöistä ja kehuskelee voitolla. Muita ei ymmärretä ja tytöt on hirveitä paitsi Fetasalaatti. Jotkut erehtyy luulemaan häntä hyväksi tyypiksi, ja sitten sitä vahingossa saattaa ollakin.
Suosittelukamaa. Melko lyhytkin vielä, eikä kaikki sivut ole edes tekstiä täynnä. Itse …
Melko hyvä nuorten kirja, mutta jonnet ei muista ja mutsi ei ymmärrä.
Pikkuveli luki sarjan neljännen osan ja piti siitä paljon, joten aloitin sitten ihan alusta. Tunnistan kirjassa monia Irc-gallerian kultakaudelta tuttuja juttuja, ite galtsun, runen joka oli hirveä hitti, pissis - ja fruidekulttuurin, koulukiusaamisselvittelyt, jossa koulukiusatut ovat syytettyjä, nettipiuhan joka piilotettiin... Ei jaettu nokia 3310:stä wifiä, ei. Sitä en tiedä, miten vanhemmat osat iskee enää nykynuorisoon, mutta uudemmat ilmeisesti ainakin.
Hauskinta (nostalgiajuttujen lisäksi) tässä kirjassa on itse päähenkilö DragonSlayer666, joka melko kauhea tyyppi, mutta tavalla, jonka moni tunnistaa omista teinivuosistaan. Drago ei tee kotihommia, ei syö terveellisesti, ei edes yritä semmoisia. Hän haukkuu kavereitaan ylimielisesti ja muutenkin kielenkäyttö on ihan kauheaa, suuttuu häviöistä ja kehuskelee voitolla. Muita ei ymmärretä ja tytöt on hirveitä paitsi Fetasalaatti. Jotkut erehtyy luulemaan häntä hyväksi tyypiksi, ja sitten sitä vahingossa saattaa ollakin.
Suosittelukamaa. Melko lyhytkin vielä, eikä kaikki sivut ole edes tekstiä täynnä. Itse luen varmaan koko sarjan, ellen kyllästy.
Hyvää viihdettä, mutta hiukan likaa teinifantasian kliseitä ollakseen "amazing". Jos olet lukenut valinta- sarjaa ([b:Valinta|29098797|Valinta (Valinta, #1)|Kiera Cass|https://images.gr-assets.com/books/1455525422s/29098797.jpg|15413183]), ja pitänyt sitä ok-hömppänä, vaihda heti tähän.
Celaenan salamurhaajataitoja ja ennen kaikkea taipumuksia ei nähdä loppujen lopuksi kovinkaan paljoa. Alussa hän pyörittelee päässään eri pako- ja murhaamisskenaarioita kiitettävästi, mutta se poistuu loppua kohden. Hän ottelee hyvin, mutta onko kilpailussa otteleminen _sala_murhaamista... Celeana on ylpeä ja pinnallinen, vähän ailahtelevainen ja eloisa teini. Tätä kuitenkin ihan virkistävällä tavalla. Ihan miellyttävä hahmo - etenkin jos jatkossa tajuaa pinnallisuutensa olevan aika typerää. Mutta kirjan mittaan hän ei vaikuta juuri ollenkaan salamurhaajalta. Salamurhaajakoulutus on vain jonkinlainen syy saada kätevästi taistelutaitoja ja syy joutua vankilaan ja sieltä tähän tilanteeseen. Tai miten sen nyt sanoisi - Celaena ei vaikuta siltä, että olisi elänyt sellaista elämää mitä on elänyt. Ja epäuskottavuutta lisää hänen kiinnostuksensa Dorianiin. Dorian ja Celaena eivät vaikuta yhteensopivilta etenkään Celaenan taustaa miettien, ja jos he päätyvät lopussa …
Hyvää viihdettä, mutta hiukan likaa teinifantasian kliseitä ollakseen "amazing". Jos olet lukenut valinta- sarjaa ([b:Valinta|29098797|Valinta (Valinta, #1)|Kiera Cass|https://images.gr-assets.com/books/1455525422s/29098797.jpg|15413183]), ja pitänyt sitä ok-hömppänä, vaihda heti tähän.
Celaenan salamurhaajataitoja ja ennen kaikkea taipumuksia ei nähdä loppujen lopuksi kovinkaan paljoa. Alussa hän pyörittelee päässään eri pako- ja murhaamisskenaarioita kiitettävästi, mutta se poistuu loppua kohden. Hän ottelee hyvin, mutta onko kilpailussa otteleminen _sala_murhaamista... Celeana on ylpeä ja pinnallinen, vähän ailahtelevainen ja eloisa teini. Tätä kuitenkin ihan virkistävällä tavalla. Ihan miellyttävä hahmo - etenkin jos jatkossa tajuaa pinnallisuutensa olevan aika typerää. Mutta kirjan mittaan hän ei vaikuta juuri ollenkaan salamurhaajalta. Salamurhaajakoulutus on vain jonkinlainen syy saada kätevästi taistelutaitoja ja syy joutua vankilaan ja sieltä tähän tilanteeseen. Tai miten sen nyt sanoisi - Celaena ei vaikuta siltä, että olisi elänyt sellaista elämää mitä on elänyt. Ja epäuskottavuutta lisää hänen kiinnostuksensa Dorianiin. Dorian ja Celaena eivät vaikuta yhteensopivilta etenkään Celaenan taustaa miettien, ja jos he päätyvät lopussa yhteen kuten olen aavistellut, olen pettynyt.
Kilpailun osanottajiin olisi voinut myös paneutua paremmin. Voi olla, että niin tapahtuu jatkossa, mutta nyt he vaikuttivat hyvin kiiltokuvilta. Ottaen huomioon, että monilla oli kilpailussa kuitenkin paljon pelissä, tunteita tuntui hyvin vähän.
Mutta siitä huolimatta luin kuitenkin loppuun asti yhden päivän aikana ja pidin siitä. Kirja oli melko paksu, mutta tylsiä hetkiä ei oikeastaan ollut. Rytmi toimi. Kirjasarjan suhteen ollaan hyvällä pohjalla, mutta jatko näyttää, edetäänkö tällä tähtimäärällä vai romahdetaanko pohjamutiin. Odotan innolla seuraavaa.
Toivoen, että kirjoja lakataan markkinoimasta verraten niitä parempiin kirjoihin, Susa
Yhden lapsen kansa kertoo Kiinan yhteiskuntaa monin tavoin muokanneesta laista, jonka mukaan perheet saivat vuosina …
None
4 stars
Olen lukenut Xinranin teoksen ([b:Kiinan kadotetut tyttäret|17209892|Kiinan kadotetut tyttäret|Xinran|https://images.gr-assets.com/books/1358515687s/17209892.jpg|6817488] ), joka kertoo pitkälti samasta aiheesta, joten pohdin pitkään viitsinkö lukea toista hyvin samantyyppistä. En kuitenkaan katunut. Sanoisin, että Mannisen teos tuo esiin hyvin yhden lapsen politiikan monet vaikutukset.
Mari Mannisen kirja Yhden lapsen kansa on Finlandia-palkintonsa ansainnut, vaikka toisaalta olen lukenut 2016 ehdokkaista vain Kimmo Ohtosen (nyk. Ohtonheimo) Karhun, jolle annoin saman tähtimäärän. [b:Karhu – voimaeläin|29475336|Karhu – voimaeläin|Kimmo Ohtonen|https://images.gr-assets.com/books/1477928618s/29475336.jpg|49754018] on pysäyttävä teos omakohtaisuudellaan ja visuaalisuudellaan, mutta Mari Mannisella on annettavanaan tarinoita paljon suuremmista kuvioista.
Kirja oli ihastuttavan sujuva lukukokemus, eikä karuilla kohtaloilla mässäillä. Osa aiheista jäi kuitenkin vaille tarkempaa tarkastelua. Olisi voinut lukea enemmänkin.
Nappasin e-kirjana, ja sujui kännykän näytöltä yllättävän hyvin.
Nämä reittaukset ovat kyllä kohdaltani melko mielenkiintoisia, pidin tästä kovin paljon, mutta ei mikään "absolute fave". Jos puolikkaat ois käytössä, tämä ois ennemmin 4.5, mutta pyöristetään ylöspäin. Jatkan tästä nopeasti seuraavaan osaan.
Punainen kuningatar toistaa paljon nuorten aikuisten dystopia- ja fantasiaromaanien juonikaavoja. En ollut itsekään tarttua tähän takakansitekstin perusteella. Mikäli olet nähnyt näitä naissankareita tarpeeksi pelastamassa maailmaa pahoilta valtarakenteilta, tämä ei missään nimessä ole sun juttu. Koska luin vähän aikaa sitten [b:Lasipalatsi|35019219|Lasipalatsi (Throne of Glass, #1)|Sarah J. Maas|https://images.gr-assets.com/books/1493587943s/35019219.jpg|11138426]:n, kaavio tuntui jo vähän liiankin tutulta. Mutta tämä on parempi, vaikkei järin mieleenpainuva. Olen tosin ya- fantasian & -dystopian suurkuluttaja, joten tämä menee siksi leikiten.
Monesti kirjoissa päähenkilön ajatuksenjuoksua saa manata ja useasti. Tässä ei tarvinnut kuin pariin otteeseen vähän ihmetellä, mikä on kovempi saavutus kuin uskoisi.
Spoiler(Esim. Jouduttuaan prinsessaksi Mare valittaa menettäneensä kaiken, mutta toisaalta sen perhe on hengissä ja voi melko hyvin. …
Nappasin e-kirjana, ja sujui kännykän näytöltä yllättävän hyvin.
Nämä reittaukset ovat kyllä kohdaltani melko mielenkiintoisia, pidin tästä kovin paljon, mutta ei mikään "absolute fave". Jos puolikkaat ois käytössä, tämä ois ennemmin 4.5, mutta pyöristetään ylöspäin. Jatkan tästä nopeasti seuraavaan osaan.
Punainen kuningatar toistaa paljon nuorten aikuisten dystopia- ja fantasiaromaanien juonikaavoja. En ollut itsekään tarttua tähän takakansitekstin perusteella. Mikäli olet nähnyt näitä naissankareita tarpeeksi pelastamassa maailmaa pahoilta valtarakenteilta, tämä ei missään nimessä ole sun juttu. Koska luin vähän aikaa sitten [b:Lasipalatsi|35019219|Lasipalatsi (Throne of Glass, #1)|Sarah J. Maas|https://images.gr-assets.com/books/1493587943s/35019219.jpg|11138426]:n, kaavio tuntui jo vähän liiankin tutulta. Mutta tämä on parempi, vaikkei järin mieleenpainuva. Olen tosin ya- fantasian & -dystopian suurkuluttaja, joten tämä menee siksi leikiten.
Monesti kirjoissa päähenkilön ajatuksenjuoksua saa manata ja useasti. Tässä ei tarvinnut kuin pariin otteeseen vähän ihmetellä, mikä on kovempi saavutus kuin uskoisi.
Spoiler(Esim. Jouduttuaan prinsessaksi Mare valittaa menettäneensä kaiken, mutta toisaalta sen perhe on hengissä ja voi melko hyvin. Joo, huonosti meni, mutta ois voinu olla asiat huonomminkin.) Romantiikka ei vie hahmoja kuin litran mittaa, vaan tärkeämpiäkin henkilöitä on kuin tää just pari päivää sitten tavattu prinssityyppi. Osin ennalta-arvattavaa, osa käänteistä tulee yllätyksenä. Jonkin verran tarina kärsii siitä, että henkilöt, joiden ehkä pitäisi juonen mukaan kuolla, säilyykin hengissä maagisesti. Ei siis ihan Game of Thronesia (tosin ei ne aina niin kuolleina pysy siinäkään) Toisaalta diggaan onnellisista lopuista...
Joihinkin hahmoihin kaipaisi myös syvyyttä. Etenkin alussa Maren ja Kilornin suhde on hyvin yksioikoinen. Keskivaiheilla pystyy jo itse täyttämään tyhjiä kohtia. Voi hyvin olla, että Kilorniin ja vastarintaliikkeen tyyppeihin tutustutaan paremmin seuraavissa osissa.
Tiedän että Maijaliisa Dieckmann on tehnyt paljon työtä ja kirjoittanut useit historiallisia nuortenromaania, mutta tämä ei ainakaan innosta tarttumaan toiseen. Kirjaan on kasattu tilkkutäkkinä 1770-luvun mielenkiintoisia juttuja, mutta juonta ei ole nimeksikään. Ei voida puhua kuitenkaan henkilövetoisesta tarinasta sinänsä, koska yhteenkään hahmoon ei pääse pintatasoa syvemmälle. Kenenkään ei tutustuta syvemmin, eikä koko kirjan aikana oikeestaan kiinnostanut mitä niille käy. Mikäli joku nuori on kiinnostunut historian arkipäivistä, tämä voi olla sopiva, mutta jännitystä ja äksöniä kaipaavalle tuskin sopii.
Pidän Kyrön huumorista, mutta tämä kokoelma olisi parempi vieläkin pienempinä annoksina nautittuna. Osa sarjakuvista lensi kyllä kaukaa ohi ymmärryksen, mutta suurin osa teksteistä kolahti.
