Reviews and Comments

Ajatelmia auton ympäriltä. Osa jäi kyllä hyvin hämäräksi tarinaltaan, mutta jotkin pystyivät minimalistisesti mutta hupaisasti kuvaamaan myös minun autoilukokemuksiani.


Mitä otan huomioon, ennen kuin lähden ajamaan

Lähestyn varovasti, kurkkaan auton alle, ettei
kukaan ole laittanut sinne dynamiittipötköä.
Kierrän auton, potkiskelen renkaita, vilkaisen
ympärilleni että reitti on selvä.
Tarkastan takapenkin. Nuuhkaisen ilmaa.
Tutkin huolellisesti kojelaudan ja ratin,
painelen istuinta. Jos kaikki on ok, lähden
liukkaasti liikkeelle. Ilmoitin lähiomaisilleni 
tarkan kellonajan, päämääräni ja keitä on syytä
epäillä, mikäli menehdyn epämääräisissä olosuhteissa

Seassa oli mielestäni paremmin kasassa pysyviä ja vähemmän paremmin kasassa pysyviä novelleja. Aho kuvaa kyllä raa'asti mielenterveysongelmien kasautumista nuoruudessa. Kertojaäänenä hän on omaperäinen ja mielenkiintoinen luettava. 
Osa novelleista tuntuu nopeilla käänteillä sortuvan jonkinlaiseen shokeeraamisen tavoitteluun, mistä en itse pitänyt. Paikoin hitaampi ja huolellisempi rakentaminen juonenkäänteille auttaisi siihen fiilikseen, että odotan kuin saippuasarjassa seuraavaa kamalaa käännettä. Tai ehkä osassa ollut absurdius ei vain sovi minulle. Mieleen tuli hieman Laura Gustaffsonin Huorasatu.

Tämä on myös niitä kirjoja, joista kannesta voi saada sisällöstä ihan eri vaikutelman. Tästä on hauskuus ja söpöys kaukana :) 

Hyvin polveileva kertomus hiihtovaelluksesta etelänavalle 100 vuotta Roald Amundsenin jälkeen. Hän ehtii vitsailla vaelluksen jäsenistä, kertoa Amundsenin kuolemaan jättäneen miehistön jäsenen myöhemmin tekemästä itsemurhasta sekä napaseudun luonto-olosuhteista. Lisäksi hän painottaa, että tällaisen ääriretkeilyn ihannoiminen sankaruutena ei ole ehkä ihan viisasta, vaikka hänelle onkin tärkeää. Tarkkana saa olla, tai saattaa pudota kärryiltä. Mielenkiintoinen matkakertomus kuitenkin kaikenkaikkiaan, ja miten kaunis kirja!

Ehkä hieman pintapuoliseksi jäävä esittely maalarisiskosten elämään. Pintapuolisuus ei tässä ole pelkästään huono asia. Teos on kevyt lukea, ihanan värikäs ja inspiroi lukemaan heistä lisää.

Koskettava mutta toivoa herättävä säeromaani vanhempien alkoholismista.

Pulla aloittaa stereotyyppisellä rikostarinalla ja päättää sen lopulta täysin Pullamaiseen tapaan. Sopisi kesäteatterikomediaksi. 

Kepeää, mielestäni uskottavaa viihdettä. Tykkäsin, vaikka ei ole ehkä mitä mieleenpainuvin lukukokemus. 

Tämä kirja ei missään nimessä tarjoa enää mitään oikeaksi todettua tietoa kissojen hyvästä hoidosta. Silti Pullan tarinointia lukee aina vähän naureskellen. 

Teos on hyvä, mun on kuitenkin hankala uskoa että tämä varsinaisesti toimii kävijöille, joille taideskene ei ole jo tuttu.

Tämä kerronta selviytymisestä jäissä ei tunnu samalla tavalla raa-alta ja koskettavalta kuin Julian Sanctonin Pimeän ja Jään vangit -kirjassa. Tarinassa on kuitenkin paljon samaa. Kapteeni ottaa unelmien ja kunnian takia suuria riskejä, joista miehistö maksaa muttei koskaan voi saada samaa kunniaa. 

Öhh

Hevoset kuvituksessa oli tosi jees! 

Aluksi ajattelin, että voi hitsi, ompa lapsellinen kirja. Loppua kohden tarina rakentui kyllä kivasti kertomaan nuorten muuttumista.  Kirja kuvaa ehkä parhaiten mahdollista juurettomuutta ja sekavuutta, mikä vei nuoria sotaan mukaan, mutta tavallaan sisällisotakuvaus jäi jotenkin ontoksi. 

Ei sillä että olisin eri mieltä etteikä tämä olisi jotenkin jäsentänyt yhteiskuntajärjestyksemme ongelmia, mutta en silti pitänyt tästä. Tämä lukeutuu jotenkin saarnaavana manifestina. Tosin luulen että olisin pitänyt fyysisestä kirjasta visuaalisuuksineen paljon enemmän.

Jollain tavalla vauhdikas teos, jossa ihmiset keskiössä. Pidin tyylisä. Loppua kohden tehty näkokulman vaihdos on mielestäni oikein hyvä, mutta sitten vaihdoksia tulee vähän liikaa, ja osasta ei saa kunnolla selvää kenestä on kyse. Yleisesti kuitenkiin hyvä teos, jota voin suositella. En itse juuri nykyään lue "vakavaa" kaunokirjallisuutta, joten en tiedä tartunko itse Kähkösen uuteen Finlandian voittaneeseen teokseen, mutten pistä vastaan jos joskus tulee lukupiirissä luettua.

Kun Graniittimies oli ehdolla, Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät voitti Finlandiapalkinnon. Aikanaan tykkäsin paljon siitä, mutta viimeksi sen lukeminen tuntui mahdottoman puuduttavalta. Ehkä sinä vuonna arvostelijat arvostivat tulevaisuuden (ja nykyisyyden) monimutkaisen kaaoksen kuvaamista runsaudella, mutta kaunokirjallisena teoksena tämä Kähkösen Graniittimies tuntui paljon lähestyttävämmältä ja luettavammalta.