Reviews and Comments

Kuuntelin Kristiina Vuoren Siipirikon (2013) äänikirjana. Ajattelin, että koiran kanssa lenkkeillessä se voisi olla ihan kivaa. Olin väärässä. Mikään ei kiukuta niin paljon kuin parin lauseen skippaaminen, kun ei kuule autojen takia puhetta kuulokkeista. Lisäksi äänikirjan huonono puolena on, etten voi pikalukea ja harppoa ikävien kohtien yli. Mitä oli ensimmäisen 1/4 jälkeen koko ajan.

Ideana on, että orjaksi joutunut Selja pakenee valheen turvin vapauteen kotkan ja toisen orjan kanssa, ja joutuu sen takia elämään valheessa loppu elämänsä. Se voi kuulostaa kutkuttavan piinaavalta, muttä oli osin lähinnä ärsyttävää. Mutta ärsyttävintä kirjassa oli Seljan pakonomainen rakkaus, joka estää häntä saavuttamasta sitä vapautta, josta hän haaveili. Tällaisia ihmisiä on kai oikeassa elämässäkin - Ihmisiä, joiden todellisia haaveita pakkomielteinen rakastuminen tai muuten vaan johonkin takertuminen jarruttaa. Itse koen siitä lukemisen niin harvinaisen raivostuttavaksi, etten voi suositella kirjaa. Etenkään, kun lempihahmoni kuolee siinä puolessa välissä erittäin traagisesti.

En kuitenkaan sano, että tämä nyt olisi ihan surkea kirja, ei vain minua varten.

Noh, kaikki on varmaan kuulleet jotain tästä kirjasta. Elokuvahan taisi tulla ulos 2014.

Tässä ollaan nyt todella syvällä ihmisessä. Kaikki hahmot ovat todella sympaattisia ja uhkuvat elämää (syövästä huolimatta). Syöpää sairastavien nuorten ajatukset vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta ovat jotenkin sympaattisia; Samalla jotenkin näsäviisaita, mutta toisaalta kuolemaan valmistuneita.
"Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syövän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa masennus. Tosiasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus."

Vain päähenkilö Hazelin suuri rakkaus Augustus ehtii olla välillä jotenkin ylisyvällinen ja siten ärsyttävä, mutta toisaalta se oli erottamaton osa hänen luonnettaan. Hänen toiveensa kuolla sankarina tai hyvän asian puolesta oli kuitenkin äärettömän samaistuttava, joka sai minut pitämään hänestä enemmän. Noh. Ennen kuin hämmennän itseäni enempää: Se oli oikein hyvä kirja. Pidin lähes kaikesta.

Muttakun. Mä nyt vaan tykkään lukea enemmän semmoisia kirjoja, jossa on toimintaa. Eikä yhden kirjan aikana edes ehdi kiintyä hahmoihin kunnolla - sitä paitsi, kyllähän se oli jo aika selvää, että ne kuolee. En siis itkenyt, vaikka monet ovat kehuneet sitä varmaksi nakiksi. Ja minä sentään itken todella helposti kirjoja lukiessa. Kahden kuolevan nuoren rakkaustarina ei vaan ole ehkä sitä ominta juttuani.

Pakko kai se on antaa ★★★★★ kun olihan tämä tavallaan paremmin kirjoitettu, vaikken nauttinutkaan yhtä paljoin kuin nälkäpelistä. Mutta on se vähän vastentahtoisesti annettu 5 tähteä sitten. Suosittelen silti. Se on vähän niitä kirjoja, jotka oli ehdottomasti lukemisen arvoisia, mutta ei silti tajunnanräjäyttäviä kokemuksia.

Myrskylä on lähinnä naispuolisille nuorille aikuisille suunnattu fantasiatrilogia, joka ei tuo genreen sinällään mitään uutta. Takakannen teksti oli todella epähoukuttelevaa diibadaabaa, josta ei saa selvää kirjan luonteesta ollenkaan. Tai no, kirja on kyllä muutenkin kansiltaan melko epämiellyttävä. Kuva ei ole paha, mutta tekstit on todella rumia. Kyllä sisäinen graafisen alan ammattilainen voi nyt pahoin (No okei, ammattilaista ei saisi minusta tekemälläkään)

Varsinainen esittelyteksti menee kuitenkin näin:

Kahdeksantoistavuotias Eliana asuu eksentristen vanhempiensa luona Myrskylässä. Kesäloma on juuri alkanut, mutta Eliana ei näe syytä hymyyn. Hänellä on uusi auto (täysi romu), suloinen poikaystävä (josta hän haluaa päästä eroon) ja loistava bändi (joka on hajoamassa). Asiat kääntyvät vielä huonompaan suuntaan, kun hänen itsekeskeisen ystävänsä isoveli Joakim saapuu viettämään aikaa perheensä luona. Pian Eliana saa huomata, että todellisuuden rajat eivät kuljekaan siellä, missä hän on kuvitellut.

Myrsky-sarjan ensimmäisessä osassa Eliana saa ensikosketuksensa yliluonnolliseen, oppaanaan häiritsevän komea, mutta sitäkin ailahtelevaisempi Joakim.

Ensimmäisen kahden kolmasosan aikana päähenkilön käyttäytyminen vanhempiaan kohtaan on ärsyttävän väärinymmärretyn kauhukakarateinin tasoa, mutta loppuvaiheilla siihen tulee paljon enemmän syvyyttä. Sama on kyllä muutenkin koko kirjan kohdalla. Ensimmäinen puolisko oli todella merkityksetöntä, vaikka Elianan ja Joakimin keskustelu oli paikoin viihdyttävää. Osin sekin lässähti muka-nokkeluuteensa, mutta monesti tuli myös hymyiltyä. Siitä huolimatta vasta kirjan loppuvaiheilla alkoi oikeasti kiinnostaa, miten hahmoille käy. Kirjaa olisi voinut tiivistää.

Näin myrskyläläisenä olen vähän pettynyt - Myrskylällä on paljon enemmän potentiaalia huulenheittoon kuin leikkipuiston makaaberi sijainti hautausmaan vieressä. Siinä kivasti näkyy elämän koko kaari. Koko pikkukylän maininta on melko hapara yritys liittää kirjan tarina tähän maailmaan, paikkakunnan maisemia kuvataan hyvin vähän. Eikös kaikkiin suomalaisiin kyliin nyt muutenkin sovi erittäin huonot ja mutkaiset tiet... Vähintään olisin odottanut viittausta Lasse Vireniin. Ainut olennainen osa oli Myrskylän asema kaksikielisenä kuntana.

Myrskylä oli siis trilogian aloitusosa, ja toisen osan piti sijoittua Porvooseen kunnes kolmannessa palattaisiin taas Myrskylän hoiteisiin. Kirjan kustantaja on kuitenkin ilmeisesti mennyt konkurssiin, joten jatkosta ei ole tietoa. Saattaisin kuitenkin lukea, saadakseni tietää tuleeko sitä Lasse Viren -heittoa koskaan. :'( Kai se nyt osallistuu edes jokavuotiseen Lassen hölkkään tai jotain...