User Profile

Lapsuuden kuvausta. En ole ihan varma pidinkö tästä, se ei ole makuuni. Mutta voin vain pitää lapsuuden kuvausta onnistuneena; lapsuuden auvoa ja vähemmän ihania yksityiskohtia. Ainakin lapsuuden nostalgia poistui hetkeksi.

Nyt oli niin tiukkaa tavaraa, että tokkopa mieleen jäi edes 10% informaatiosta. Mutta mitä jäi? Iso osa ihmisistä on elänyt viimeiset kymmenen vuotta internetunelmaa, jossa tiedottamisen vapaus tulee netin kautta. Suurin osa netistä on kuitenkin monopolisoitunut ihan muutamille yhtiöille. Kirjassa käsitellään yksityiskohtaisesti netin keskittymistä eri tutkimusten kautta. Viime vuosien netin huomattavan paskeentumiseen voi keksiä ratkaisun vain, jos ymmärtää mistä se johtuu.

Hyviä lyhyitä, helppoja tarinoita nuorille. Toimii erityisnuorille erityisen hyvin, kun perus helpot kirjat ei kosketa nuorten aiheita.

Ajatelmia auton ympäriltä. Osa jäi kyllä hyvin hämäräksi tarinaltaan, mutta jotkin pystyivät minimalistisesti mutta hupaisasti kuvaamaan myös minun autoilukokemuksiani.


Mitä otan huomioon, ennen kuin lähden ajamaan

Lähestyn varovasti, kurkkaan auton alle, ettei
kukaan ole laittanut sinne dynamiittipötköä.
Kierrän auton, potkiskelen renkaita, vilkaisen
ympärilleni että reitti on selvä.
Tarkastan takapenkin. Nuuhkaisen ilmaa.
Tutkin huolellisesti kojelaudan ja ratin,
painelen istuinta. Jos kaikki on ok, lähden
liukkaasti liikkeelle. Ilmoitin lähiomaisilleni 
tarkan kellonajan, päämääräni ja keitä on syytä
epäillä, mikäli menehdyn epämääräisissä olosuhteissa

Hyvin polveileva kertomus hiihtovaelluksesta etelänavalle 100 vuotta Roald Amundsenin jälkeen. Hän ehtii vitsailla vaelluksen jäsenistä, kertoa Amundsenin kuolemaan jättäneen miehistön jäsenen myöhemmin tekemästä itsemurhasta sekä napaseudun luonto-olosuhteista. Lisäksi hän painottaa, että tällaisen ääriretkeilyn ihannoiminen sankaruutena ei ole ehkä ihan viisasta, vaikka hänelle onkin tärkeää. Tarkkana saa olla, tai saattaa pudota kärryiltä. Mielenkiintoinen matkakertomus kuitenkin kaikenkaikkiaan, ja miten kaunis kirja!

Koskettava mutta toivoa herättävä säeromaani vanhempien alkoholismista.

Ehkä hieman pintapuoliseksi jäävä esittely maalarisiskosten elämään. Pintapuolisuus ei tässä ole pelkästään huono asia. Teos on kevyt lukea, ihanan värikäs ja inspiroi lukemaan heistä lisää.

Seassa oli mielestäni paremmin kasassa pysyviä ja vähemmän paremmin kasassa pysyviä novelleja. Aho kuvaa kyllä raa'asti mielenterveysongelmien kasautumista nuoruudessa. Kertojaäänenä hän on omaperäinen ja mielenkiintoinen luettava. 
Osa novelleista tuntuu nopeilla käänteillä sortuvan jonkinlaiseen shokeeraamisen tavoitteluun, mistä en itse pitänyt. Paikoin hitaampi ja huolellisempi rakentaminen juonenkäänteille auttaisi siihen fiilikseen, että odotan kuin saippuasarjassa seuraavaa kamalaa käännettä. Tai ehkä osassa ollut absurdius ei vain sovi minulle. Mieleen tuli hieman Laura Gustaffsonin Huorasatu.

Tämä on myös niitä kirjoja, joista kannesta voi saada sisällöstä ihan eri vaikutelman. Tästä on hauskuus ja söpöys kaukana :) 

Pulla aloittaa stereotyyppisellä rikostarinalla ja päättää sen lopulta täysin Pullamaiseen tapaan. Sopisi kesäteatterikomediaksi. 

Teos on hyvä, mun on kuitenkin hankala uskoa että tämä varsinaisesti toimii kävijöille, joille taideskene ei ole jo tuttu.

Tämä kirja ei missään nimessä tarjoa enää mitään oikeaksi todettua tietoa kissojen hyvästä hoidosta. Silti Pullan tarinointia lukee aina vähän naureskellen. 

Kepeää, mielestäni uskottavaa viihdettä. Tykkäsin, vaikka ei ole ehkä mitä mieleenpainuvin lukukokemus. 

Tämä kerronta selviytymisestä jäissä ei tunnu samalla tavalla raa-alta ja koskettavalta kuin Julian Sanctonin Pimeän ja Jään vangit -kirjassa. Tarinassa on kuitenkin paljon samaa. Kapteeni ottaa unelmien ja kunnian takia suuria riskejä, joista miehistö maksaa muttei koskaan voi saada samaa kunniaa. 

Jollain tavalla vauhdikas teos, jossa ihmiset keskiössä. Pidin tyylisä. Loppua kohden tehty näkokulman vaihdos on mielestäni oikein hyvä, mutta sitten vaihdoksia tulee vähän liikaa, ja osasta ei saa kunnolla selvää kenestä on kyse. Yleisesti kuitenkiin hyvä teos, jota voin suositella. En itse juuri nykyään lue "vakavaa" kaunokirjallisuutta, joten en tiedä tartunko itse Kähkösen uuteen Finlandian voittaneeseen teokseen, mutten pistä vastaan jos joskus tulee lukupiirissä luettua.

Kun Graniittimies oli ehdolla, Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät voitti Finlandiapalkinnon. Aikanaan tykkäsin paljon siitä, mutta viimeksi sen lukeminen tuntui mahdottoman puuduttavalta. Ehkä sinä vuonna arvostelijat arvostivat tulevaisuuden (ja nykyisyyden) monimutkaisen kaaoksen kuvaamista runsaudella, mutta kaunokirjallisena teoksena tämä Kähkösen Graniittimies tuntui paljon lähestyttävämmältä ja luettavammalta.