Reviews and Comments

Avarakatseinen ja häpeää sekä stigmoja rikkova teos, joka sitten kuitenkin päätyi aina välillä vahingossa toistamaan esimerkiksi heteronormatiivisia oletuksia ja ummehtuneita tai virheellisiä uskomuksia. Teoksen sisältökattaus oli selkeästi nuorille (naisille) suunnattu, jolloin siitä tuntui puuttuvan esimerkiksi ikääntymiseen sekä pitkien suhteiden ja useamman kuin kahden ihmisen seksiin liittyvät ajatukset lähes kokonaan. Myöskään lisääntymisestä, vanhemmuudesta tai edes hormoneista ei juuri hiiskuttu, itse asiassa lisääntymistä ei taidettu mainita koko kirjassa kertaakaan.

Kirjan kohdeyleisöstä ja vahingossa sivuille jääneistä ummehtuneista käsityksistä yhtenä esimerkkinä on seitsemän vinkin lista heruttelukuviin. Niissä Mikkola painotti kyllä suostumusta ja turvallisuutta, mutta ohjeet kuuluivat muun muassa, että kantsii miettiä tarkkaan, voiko kuvien vastaanottajaan luottaa, ja että toimi näin, jos kuvat silti päätyvät nettiin. Ohjeissa ei edes rivien välistä sanota, että toisilta vastaanotettuja luottamuksellisia kuvia ei kannata tai saa jakaa. Tai että se on rikos.

Myös miehille tyypillisistä genitaali- ja ennakkoluuloasioista jäi todella pintaraapaisun kaltainen vaikutelma (luvun ensimmäiset kappaleet käsittelivät sitä, että Mikkolalla ei itsellään ole penistä, paitsi että kerran vr-lasit päässä näytti olevan, ja sitten jatkoselitystä siitä, miltä se tuntui. Jatko ei ollut sen parempaa, vaan esimerkiksi mikropeniksestä sai tietää, että se vaatii lääketieteellistä puuttumista, ja esimerkiksi erektiolääkkeistä nostettiin esiin mielestäni hiukan liian monta positiiivista, tarpeellisuuteen viittaavaa puolta - mielestäni lytäten samalla epärealistisista ennakko-odotuksista lankeavien epävarmuustekijöiden käsittelyä). Näissä, kuten muissakin luvuissa saatettiin pahimmillaan jopa tarkoituksen vastaisesti vahvistaa jotakin yleistä olettamusta. Mikkola nimittäin sisällytti monesti ennakkoluuloja tekstin joukkoon kertomalla ensin niiden olevan totuutena pidettyjä asioita, listaamalla esimerkkejä lausahduksista, ja kirjoitti sitten perään yksioikoisesti, että näin ei asia kuitenkaan ole. Perusteluja tai faktoja ei välttämättä seurannut ollenkaan. Kirjassa myös väitettiin perättömästi ja perustelemattomasti todella hämmentäviä asioita, kuten että seksivastaisuus on uskonnollista konservatiivisuutta.

Plussaa kirja saa sen estetiikasta (joskin se ajautui myös kuvituksen representaatiossa hyvin ummehtuneiden kehoideaalien toistoon), erilaisten porno- ja seksuaalisuuskäsitteiden avaamisesta ja aseksuaalisuuden huomioimisesta, sekä erityisesti eettisen pornon pariin ohjaavista listoista ja vinkeistä.

3,5 tähteä.
Tämä lyhyt esseemäinen teksti herätti paljon tärkeitä ajatuksia estetiikan eri lajeista ja erityisesti lännen ja idän eroista, sisustuksesta, valaistuksesta sekä puhtaudesta. Minulle tärkeää oli erityisesti Tanizakin tekstin herättämä pohdinta omista mieltymyksistäni sekä niihin vaikuttavista historiallisista, kulttuurisista ja muista ympäristötekijöistä. Kuinka paljon pohjoinen kylmä auringonvalo ja kallioinen, niukka maisema vaikuttaa omaan väriajatteluuni? Entä se, että kylmyyden takia rakennusten ja huoneiden estetiikka on koettu hyvin pitkälti takan, uunin tai muun punaisen ja hohkaavan valon äärellä minua edeltävien sukupolvien toimesta? Miten paljon olemme luopuneet omasta estetiikastamme mukavuuden ja teknologian ottaessa aiemmilta kehittämiltämme ratkaisuilta tilaa? Miten paljon rakennetun ympäristöni värityksellä on väliä esimerkiksi omissa maalauksissani?

Kärjistyvä kulttuurin ja estetiikan jaottelu mustavalkoisesti lähestulkoon hyvään ja huonoon, vaikka kyseessä olivatkin Tanizakin henkilökohtaiset näkemykset, saivat omassa lukukokemuksessani kirjailijan vakuuttavuuden ja otteen lipsumaan loppua kohti. Erityisesti naisten ja naiskehojen kuvailu olivat minusta ikäviä, vaikka niillä olikin tärkeä ja informatiivinen osa estetiikan kuvailussa, ja ne auttoivatkin luomaan yhteyksiä esimerkiksi ihmisten ulkomuodon ja rakennetun ympäristön suhteen.
Joka tapauksessa kirja toteutti tehtävänsä, ja sai minut kiinnittymään tunnelmiin ja niihin liittyviin pohdintoihin valtavan elävästi: olin jatkuvasti muistavinani vastaavanlaisia hämäryyden ja kirkkauden välisiä tiloja ja unenomaisia tunnelmia. Ja niistä kumpuavat pysähtymisen, raukeuden ja epätodellisen utuisuuden kokemukset saivat tosiaankin miettimään monitasoisesti sitä, miksi karkotamme senkaltaisia hetkiä kauemmas keinotekoisilla ja kirkkailla valoilla.

En voi kuin ihailla määrätietoisesti meille historiaa luovan Riitta Konttisen tärkeää, pitkään kestänyttä työtä suomalaisten naistaiteilijoiden esiinnostajana. Hän on paneutunut taidehistoriaan ja lähteisiinsä pitkään (hän on mm. kirjoittanut suomalaisesta taidehistoriasta ja erityisesti naistaiteilijoista vuodesta 1980 lähtien), ja sen voi todella huomata runsaissa viittauksissa ja sivuhuomioissa. Niissä hän avaa taiteilijoiden ympäröimää senaikaista yhteiskuntaa mullistuksineen, vallalla olevine aatteineen ja esimerkiksi suosiota saaneine sitaatteineen, ja avartaa samalla lukijan ymmärrystä sekä kulloisistakin yhteiskunnallisista olosuhteista että taiteilijoiden kuvaamista tuntemuksista niihin liittyen. 

Teos on koottu valtavan ihastuttavan vimmaisella asenteella, ja vaikka se aika ajoin toistaakin itseään, sillä sen rakenne ei ole mitenkään viimeistellyn jäsennelty vaan ennemminkin yksittäisissä taiteilijoissa piipahteleva, on se myös todella kiinnostava alusta loppuun saakka. Kuvituskuvat on valittu Konttisen henkilökohtaisen mielenkiinnon mukaan, kuten myös kustakin taiteilijasta löytyvä informaation määrä, (huomioiden, että kaikista ei ole ollut löydettävissä paljoakaan tietoa, ja poislukien Schjerfbeckin ja Thesleffin, joita ei voi sanoa samalla tavalla unohdetuiksi taiteilijoiksi kuin monia muita) ja Konttisen varma, luottamusta herättävä ja sivistynyt näkemys taiteesta paistaa myös näissä valinnoissa. 

Maalausten ja taiteilijoiden kuvailu sekä kuvat muutamista valikoiduista teoksista herättivät koko lukemisen ajan valtavan paljon kiinnostusta tutustua taiteilijoihin enemmän, ja varmasti ainakin kymmenesti laskin kirjan käsistäni vain etsiäkseni netistä lisää vilauksia taiteilijoiden teoksista. Samalla sain yhä uudelleen muistutuksen Konttisen tekemästä arvokkaasta työstä, sillä usein löytyvä info ja kuvasto oli joko äärimmäisen vähäistä, tai Riitta Konttisen jo aikaisemmin kirjaksi kokoamaa.

En voi kuin ihailla määrätietoisesti meille historiaa luovan Riitta Konttisen tärkeää, pitkään kestänyttä työtä suomalaisten naistaiteilijoiden esiinnostajana. Hän on paneutunut taidehistoriaan ja lähteisiinsä pitkään (hän on mm. kirjoittanut suomalaisesta taidehistoriasta ja erityisesti naistaiteilijoista vuodesta 1980 lähtien), ja sen voi todella huomata runsaissa viittauksissa ja sivuhuomioissa. Niissä hän avaa taiteilijoiden ympäröimää senaikaista yhteiskuntaa mullistuksineen, vallalla olevine aatteineen ja esimerkiksi suosiota saaneine sitaatteineen, ja avartaa samalla lukijan ymmärrystä sekä kulloisistakin yhteiskunnallisista olosuhteista että taiteilijoiden kuvaamista tuntemuksista niihin liittyen.

Teos on koottu valtavan ihastuttavan vimmaisella asenteella, ja vaikka se aika ajoin toistaakin itseään, sillä sen rakenne ei ole mitenkään viimeistellyn jäsennelty vaan ennemminkin yksittäisissä taiteilijoissa piipahteleva, on se myös todella kiinnostava alusta loppuun saakka. Kuvituskuvat on valittu Konttisen henkilökohtaisen mielenkiinnon mukaan, kuten myös kustakin taiteilijasta löytyvä informaation määrä, (huomioiden, että kaikista ei ole ollut löydettävissä paljoakaan tietoa, ja poislukien Schjerfbeckin ja Thesleffin, joita ei voi sanoa samalla tavalla unohdetuiksi taiteilijoiksi kuin monia muita) ja Konttisen varma, luottamusta herättävä ja sivistynyt näkemys taiteesta paistaa myös näissä valinnoissa.

Maalausten ja taiteilijoiden kuvailu sekä kuvat muutamista valikoiduista teoksista herättivät koko lukemisen ajan valtavan paljon kiinnostusta tutustua taiteilijoihin enemmän, ja varmasti ainakin kymmenesti laskin kirjan käsistäni vain etsiäkseni netistä lisää vilauksia taiteilijoiden teoksista. Samalla sain yhä uudelleen muistutuksen Konttisen tekemästä arvokkaasta työstä, sillä usein löytyvä info ja kuvasto oli joko äärimmäisen vähäistä, tai Riitta Konttisen jo aikaisemmin kirjaksi kokoamaa.