User Profile

Janne Saarikivi on ollut vahva suomen kielen ja sen merkityksen puolustaja erityisesti englannin kielen jatkuvasti kasvavaa painetta vastaan. Tämä kirja on lennokkaalla persoonallisella tyylillä kirjoitettu teksti paitsi suomen kielestä, myös sen merkityksestä niin suomalaisen kansan ja Suomen valtion synnyssä, kuin myös puhuttuna kielenä ja sen pohjalle syntyneenä kulttuurina. Kirja on paitsi varsin valaiseva tietopaketti, myös henkilökohtainen puolustuspuhe - ja myös oikein viihdyttävää luettavaa.

Irakilaisten kohtalo on tässä maailmassa ollut karu, varsinkin jos kirjan kertojaa Hassan "Minervanpöllö" Bumaa on uskominen: Saddamin hirmuhallinto oli sitä aikaa, jota muistellaan nostalgisen kulta-aikana, kun taas sen jälkeen elämässä on ollut enemmän kuolemaa, viinaa, huumeita ja etenkin itsemurhapommittajia kuin iloa. Tie parempaan on voinut löytyä vain kulkemalla ihmissalakuljettajien kyydissä Turkin kautta Eurooppaan, ja esimerkiksi Suomeen, mihin päätyi niin kertoja-Hassan kuin kirjailijakin.

Kirja on kokoelma näitä tarinoita; karuja, mutta viihdyttäviä, usein vähän absurdejakin. Se kertoo paitsi Irakista, myös irakilaisen elämästä Suomessa - tai kaikissa niissä paikoissa, joihin irakilaiset ovat omassa eksoduksessaan päätyneet. Arabiaksi kirjoittava ja monelle kielelle käännetty Blasim lienee luokiteltavissa arabialaiseksi kirjallisuudeksi, mutta yhtä lailla se on suomalaista kirjallisuutta sellaisesta suomalaisesta näkökulmasta, josta suomeksi kirjoittavat eivät kirjoita - eivätkä osaisikaan kirjoittaa. Ja siis hienoa maailmankirjallisuutta, monessakin mielessä.

Jaan Kaplinskin Sama joki -kirjaa kuvataan osittain omaelämänkerralliseksi. Siinä ei tapahdu aivan valtavasti, paitsi toki päähenkilön, parikymppisen nuoren miehen korvien välissä, mutta tämän kaiken pohdinnan, pähkäilyn ja sisäisen painin kuvauksen Kaplinski taitaa mestarillisesti.

Päähenkilö on selvästi Kaplinskia itseään muistuttava yliopisto-opiskelija 1960-luvun Tartossa, joka käy läpi ja pohtii kaikkea sellaista mitä älykäs ja herkkä nuori mies missä tahansa saattaa käydä: elämänvalintoja, omaa taustaansa, seksuaalisuutta, Jumalaa. Samalla kirja antaa elävän kuvan elämästä miehitetyssä Neuvosto-Eestissä; niistä valinnoista, pohdinnoista, harmeista ja riskeistä, joita miehitysvallan puristus tuo mukanaan.

Pelkkä ajankuvaus kirja ei kuitenkaan ole, vaan jotain universaalimpaa. Päähenkilön pohdinnoissa Kaplinski kirjoittaa pikemminkin pohdiskelevaa esseetä monista sellaisista teemoista, jotka eivät ole sidoksissa vain yhteen hetkeen, vaan mihin tahansa.

Syvällinen ja samalla myönteisellä tavalla keveän oloinen kirja taiteen ja taiteilijuuden olemuksesta, ja sen kautta ihmiselämän merkityksestä. Haahtelalla on poikkeuksellinen kyky kirjoittaa todelllisuudesta, jossa pinnan alle kätkeytyy jotain muutakin kuin se ilmeisimmin näkyvä.

Elämäänsä pettynyt keski-ikäinen, kyyninen ja katkera mies käy läpi pettymyksiään ja suree hukattua elämäänsä. Raakaa, ajoin julmaakin kerrontaa, mutta samalla huumoria ja häivähdyksiä jostain sellaisesta, joka voisi tehdä elämästä merkityksellisen jos siihen tajuaisi tarttua.

This book offers a great overview of how thinkers from different fields have been trying to describe what many have called "metamodernism", the next stage of cultural development after postmodernism. It also aims at a kind of synthesis between them: though many thinkers mentioned have described metamodernism somewhat differently, they all share the same basic logic.

Whereas postmodernism was deconstructive, metamodernism aims at reconstruction: its objective is to move beyond postmodernism, use all the insights gained in previous premodern, modern and postmodern phases, and finally overcome postmodern disintegration. This allows again for a coherent, unironic worldview.

Mihail Šiškinin näkemys Venäjän tilasta ja tulevaisuudesta on äärimmäisen pessimistinen: koko Venäjän historia on orjuuden historiaa, kansa ei osaa olla muuta kuin vallan pelokas palvelija. Demokratiaa ei Venäjällä ymmärretä eikä haluta, eikä valtaapitäviä kiinnosta muu kuin valta itsessään.

Šiškin synkkä näkemys lienee tarpeellista ravistelua; Venäjään on ennen sen Ukrainassa aloittamaa sotaa suhtauduttu naiivisti ja tietoisesti silmät suljettuna .

Kirja käy läpi sitä, miten venäläinen mentaliteetti on muovautunut eri historian samankaltaisina toistuvien vaiheiden kautta. Kirjakin kyllä toistaa ajoin tarpeettomasti itseään.

Vasta viimeisissä luvuissa nousee esille edes pientä optimismia: ehkäpä nuorisossa on kuitenkin tulevaisuus. Kaiken pessimistisen tylytyksen jälkeen tämäkään toivo ei kuitenkaan kuulosta kovin uskottavalta.

@Stoori Tämä on minulla usein sienireissuilla korissa mukana, ja erikoisen sienen nähdessäni teen parhaani sen tunnistaakseni. Ei ihan helppoa, sieniä on niin valtava määrä ja tässäkin kuvatuissa vielä monenlaista varianttia.