User Profile

Syvällinen ja samalla myönteisellä tavalla keveän oloinen kirja taiteen ja taiteilijuuden olemuksesta, ja sen kautta ihmiselämän merkityksestä. Haahtelalla on poikkeuksellinen kyky kirjoittaa todelllisuudesta, jossa pinnan alle kätkeytyy jotain muutakin kuin se ilmeisimmin näkyvä.

Elämäänsä pettynyt keski-ikäinen, kyyninen ja katkera mies käy läpi pettymyksiään ja suree hukattua elämäänsä. Raakaa, ajoin julmaakin kerrontaa, mutta samalla huumoria ja häivähdyksiä jostain sellaisesta, joka voisi tehdä elämästä merkityksellisen jos siihen tajuaisi tarttua.

This book offers a great overview of how thinkers from different fields have been trying to describe what many have called "metamodernism", the next stage of cultural development after postmodernism. It also aims at a kind of synthesis between them: though many thinkers mentioned have described metamodernism somewhat differently, they all share the same basic logic.

Whereas postmodernism was deconstructive, metamodernism aims at reconstruction: its objective is to move beyond postmodernism, use all the insights gained in previous premodern, modern and postmodern phases, and finally overcome postmodern disintegration. This allows again for a coherent, unironic worldview.

Mihail Šiškinin näkemys Venäjän tilasta ja tulevaisuudesta on äärimmäisen pessimistinen: koko Venäjän historia on orjuuden historiaa, kansa ei osaa olla muuta kuin vallan pelokas palvelija. Demokratiaa ei Venäjällä ymmärretä eikä haluta, eikä valtaapitäviä kiinnosta muu kuin valta itsessään.

Šiškin synkkä näkemys lienee tarpeellista ravistelua; Venäjään on ennen sen Ukrainassa aloittamaa sotaa suhtauduttu naiivisti ja tietoisesti silmät suljettuna .

Kirja käy läpi sitä, miten venäläinen mentaliteetti on muovautunut eri historian samankaltaisina toistuvien vaiheiden kautta. Kirjakin kyllä toistaa ajoin tarpeettomasti itseään.

Vasta viimeisissä luvuissa nousee esille edes pientä optimismia: ehkäpä nuorisossa on kuitenkin tulevaisuus. Kaiken pessimistisen tylytyksen jälkeen tämäkään toivo ei kuitenkaan kuulosta kovin uskottavalta.

@Stoori Tämä on minulla usein sienireissuilla korissa mukana, ja erikoisen sienen nähdessäni teen parhaani sen tunnistaakseni. Ei ihan helppoa, sieniä on niin valtava määrä ja tässäkin kuvatuissa vielä monenlaista varianttia.

En ole ennen Risto Isomäkeä lukenut, ja tämä osui aika sattumalta kirjaston valikoimista äänikirjaksi ajomatkalle. Kun ehdin päästä kotiin ennen äänikirjan loppumista, luin sitten loput perinteisesti paperilta.

Isomäki kuvaa kiinnostavasti ekspansivistisen ihmiskunnan kohtaamista aivan toisenlaisen - samaan aikaan tutulta vaikuttavan, mutta silti tuntemattoman - elämänmuodon kanssa. Onko outoa planeettaa hallitseva jättimäinen puu tietoinen, entä mitä tapahtuu jos se leviää muille planeetoille?

Tämä oli kevyttä, viihdyttävää lukemista, samalla sopivasti mielikuvitusta kutkuttavaa.

Olen itse ajatellut Bachin passiot musiikillisiksi katedraaleiksi: niillä on paitsi oma jylhä muotonsa vaikuttavana kokonaisuutena, mutta lähempää tarkastellessa niistä paljastuu loputtomasti kiinnostavia yksityiskohtia. Vähän samanlaista vertausta käyttää myös Topi Linjama tässä mainiossa pienessä kirjassaan, jossa musiikin ja sen merkitysten kautta avautuu myös monenlaisia elämään ja maailmaan liittyviä havaintoja ja pohdintoja.

Kirjaa nyt tuskin kannattaa lukea ihan vain sellaisenaan, vaan kohteena olevan musiikin kanssa nautittuna. Siinä riittää kuunneltavaa useammaksikin kuuntelukerraksi, kuten kirja tekee selväksi.