Reviews and Comments

Stephen Baxterilla on taipumusta kirjoittaa hieman pidemmällä aikajänteellä. Niin tässäkin kirjassa. Kirja kertoo latinankielisestä profetiasta, jonka kiljuu ilmoille synnytystuskissaan kärsivä briganttinainen, joka ei luonnollisesti osaa sanaakaan latinaa. Onneksi paikalla on joku latinantaitoinen, joka osaa kirjoittaa profetian talteen.

Tämän prologin jälkeen harpataan 47 vuotta eteenpäin ja kohdataan briganttisoturi Nectovelin, jonka syntymästä prologissa oli kyse. Roomalaisia vihaava Nectovelin on päässyt taistelun makuun vain brittiheimojen keskinäisissä nahinoissa, kun Caesarin jälkeen roomalaiset eivät ole Britanniaan vaivautuneet. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun roomalaiset tekevät yllättävän maihinnousun Britanniaan.

Nectoveliniin ei kuitenkaan kannata kiintyä, sillä kirjan päähenkilö on nimenomaan profetia. Henkilöissä on jatkuvuutta tasan sen verran, että päähenkilöt ovat samoista suvuista. Välillä vain harpataan sata tai parisataa vuotta, jotta nähdään, miten profetia vaikuttaa hieman myöhemmin. Käytännössä käsissä on kolme pienoisromaania, joissa Rooman keisarit vaihtuvat, mutta elämä roomalaisessa Britanniassa on aina yhtä haastavaa ja mielenkiintoista.

Kirja nojaa vankasti historiaan ja lukija tutustuu Rooman keisarien ja roomalaisen Britannian vaiheisiin. Hadrianuksen muuri rakennetaan, aivan kuten profetia kertoo… mutta onko profetia oikeasti tehokas työkalu tulevaisuuden muokkaamiseen, vai pelkästään unelmaa ja puhetta? Kuka Nectovelinin profetian lähetti, kenen tavoitteita profetian toteutuminen todella ajaa?

Tämä on ideoiden kirjallisuutta – Baxter jopa laittaa yhden henkilöistään puolustamaan tieteisfiktiota, jota syytetään pelkkien ideoiden kirjallisuudeksi, vailla kunnollisia henkilöhahmoja. Henkilöihin ei pääse kiintymään, kun vähän väliä vaihdetaan, eikä juonikaan ole aivan riittävän kantava koko kirjan näkökulmasta. Yhtä kaikki aihe on kiehtova ja lopetus niin keskeneräinen, että Vilhelm Valloittajasta kertova jatko-osa Conqueror (ja itse asiassa koko neliosainen, toiseen maailmansotaan asti ulottuva Time’s Tapestry -sarja) piti laittaa tilaukseen. (21.7.2010)

Tämän kirjan nimi on väännös Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikistä ja Käytännöllisen järjen kritiikistä. Kant-viittaus ei ole aivan joutilas, sillä tämän historiallisen dekkarin tapahtumat sijoittuvat Königsbergiin 1800-luvun alkuun ja Kant itse esiintyy kirjassa merkittävässä osassa. Pääosassa on kuitenkin Hanno Stiffeniis, vähäpätöinen pikkukaupungin maistraatti, joka yllättäen kutsutaan kuninkaan käskyllä Königsbergiin selvittämään kummallisten murhien sarjaa.

Talvinen Königsberg näyttäytyy kirjassa varsin synkässä valossa, mutta Stiffeniis sinnittelee murhatutkimuksissaan eteenpäin. Hän saa avukseen paikallisen ylikonstaapelin ja itse professori Kantin, joka opastaa Stiffeniisiä nykyaikaisen rikostutkimuksen pariin — 1800-luvun alussa poliisin menetelmät kun liikkuivat lähinnä kuulustelu- ja kidutuslinjalla. Kant opettaa Stiffeniisille rikospaikkatutkimusta ja muuta nykyaikaisempaa poliisityötä.

Pikkuhiljaa Stiffeniis eteneekin tehtävässään, vaikka ei oikein taitoihinsa luotakaan. Jännitystä luovat puheet Napoleonin suunnitelmista vallata kaupunki ja Stiffeniis joutuu myös kohtaamaan oman menneisyytensä haamut ja kaapissa lymyävät luurangot. Lopulta syyllinenkin selviää, mutta sekään ei ole aivan yksinkertainen juttu.

Critique of Criminal Reason on oivallinen, jos hieman hitaasti etenevä, historiallinen dekkari. Stiffeniis vaikuttaa välillä vähän turhankin tyhmältä, jotta Kant saa johdattaa häntä kädestä pidellen. 1800-luvun alun Königsberg on kuitenkin mielenkiintoinen ympäristö ja Kantin kaltaisen historiallisen henkilön ymppääminen osaksi tarinaa tuo siihen oman kiinnostavan vivahteensa. Jos tarinaan — ja Stiffeniisiin — ihastui, voi jatkaa lukemista, sillä Stiffeniis-trillereitä on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä kolme. Itse taidan jättää jatkot väliin, mutta tämän kirjan parissa viihdyin kyllä kirjavinkin arvoisesti. (20.6.2010)

Ihmiskunta tavoittelee taas avaruutta, satoja vuosia suuren katastrofin jälkeen. Clovis, nuori historiantutkija, työskentelee avaruusaluksen parissa maailmassa, jossa edistynein teknologia on pannassa, sekä kapitalismi että kommunismi ovat hirvittäviä haamuja historiasta ja tietokoneiden parissa touhuaminen on erityisen kansanryhmän, tinkerien, etuoikeus.

Joka toisessa luvussa palataan joitain satoja vuosia taaksepäin, aikaan ennen tätä suurta katastrofia. Menneisyydessä – MacLeodin jännittävällä 2000-luvulla, joka on tuttua Tähtijaostosta – seurataan Myra Davidovia, pienen ja erikoisen sosialistivaltion johtajaa, joka yrittää selviytyä kansannoususta, ulkoisista uhista ja maailmanlaajuisesta vallankaappauksesta. Onneksi Myran johtamalla pikkuvaltiolla on ässä hihassaan.

Pikkuhiljaa lukijalle valkenee, mitä suuren katastrofin taustalla oli, ja miten se saattaa vaikuttaa uuden avaruusraketin menestykseen. Clovis joutuu mukaan asioihin, joihin ei välttämättä olisi halunnut, Myra taas on varsin tietoisesti mukana kansainvälisen reaalipolitiikan kiemuroissa. MacLeodin vallankumouksen jälkeinen 2000-luku on sekamelska pikkuvaltioita – Myra vierailee YK:n päätoimistossa, jonka pihalla liehuu yli 2 000 valtion liput – ja erilaista vasemmistopolitiikkaa.

The Sky Road on samaa Fall Revolution -jatkumoa, jonka Tähtijaosto aloitti. Myran juonikuvio sopii yhteen Tähtijaoston ja sarjan muiden kirjojen (The Stone Canal ja The Cassini Division) kanssa, mutta kirjan esittämä tulevaisuus on omanlaisensa. Suosittelen lukemaan vähintään Tähtijaoston ennen tätä, mielellään ehkä muutkin sarjan kirjat. (11.6.2010)

Coventry pommitettiin toisessa maailmansodassa pahasti. Legendaarinen lady Godiva ratsasti alasti juuri Coventryn halki. Siinä lähtökohtia! Graham Joyce kertoo kiehtovan sukutarinan Vinen perheestä toisen maailmansodan jälkeisessä Coventryssä, jossa matriarkka Martha paimentaa seitsemää tytärtään. Nuorin tytöistä, Cassie, on taas isättömän lapsen äiti, kiitos amerikkalaisen sotilaan. Lapsi aiotaan antaa pois, kuten edellinenkin ei-toivottu raskaus, mutta tällä kertaa Cassie muuttaa mielensä.

Kirja kertoo, miten nuori Frank Arthur Vine kasvaa varsin erikoisen tätijoukon keskellä. Aidan mies on hautausurakoitsija ja näyttää ruumiilta, Evelyn ja Ina ovat vanhapiikakaksoset, jotka harrastavat spiritismiä (mutta eivät oikeasti näe kuolleita, kuten perheen äiti Martha), Olivella on sodasta palannut miehensä William, Unalla taas maatila Tominsa kanssa. Beatie on saanut tulenpalavan sosialismin kipinän tehdastöistään ja Cassiella nyt vain on taipumus kadota omiin maailmoihinsa jopa viikoiksi yhtä mittaa.

Kaikkinensa siis upea kasvuympäristö nuorelle pojalle, jota heitellään tädiltä toiselle sen mukaan, kuka kulloinkin pystyy parhaiten Frankia hoitamaan. Tämän kummallisen perheen lisäksi lukija tutustuu Coventryyn ja sen kovaan kohtaloon toisen maailmansodan pommituksissa. Tarinassa on perheen rakkauden lämpöä, historian tuntua ja oivallisena mausteena ripaus yliluonnollista. (24.5.2010)

Sielujen paladiini on kuningataräiti Ista, hullu leski, joka vapautui The Curse of Chalionissa kirouksesta. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja Ista on pitkästynyt. Suojattu elämä Valendan linnoituksessa on uskomattoman tylsää. Ista on onneksi aikaansaapa täti ja pian hän löytääkin itsensä improvisoidulta pyhiinvaellusmatkalta vailla sen kummempaa pyhää tarkoitusta — kunhan saa paeta Valendan pölyistä tunnelmaa.

Ista joutuu kuitenkin melkoisiin vaikeuksiin, kun vihollisen joukot ilmestyvät kuin tyhjästä ja vangitsevat Istan seurueineen. Matka vie kohti pohjoista ja vihollisalueita, mutta onneksi Ista pelastetaan. Hän päätyy Poriforsin linnaan urhean (ja pahuksen komean) kuvernööri Arhys dy Lutezin (joka on kiusallisesti sukua miehelle, jonka Ista aikoinaan murhasi) vieraaksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että Poriforsin linnassa on jotain hyvin epätavallista ja että Istalla on merkittävä osa tilanteen ratkaisemisessa.

Alkaa villi tapahtumaketju, jossa koko Chalionin turvallisuus on vaakalaudalla. Ista joutuu kohtaamaan uudestaan jumalat, jotka aikaisemmin kohtelivat häntä kaltoin. Tarinan sankaritar on lievästi sanottuna vastentahtoinen.

Paladin of Souls on kertakaikkisen erinomainen jatko-osa The Curse of Chalionille ja tuotti aiheesta Bujoldille tämän neljännen Hugo-palkinnon (samaan on kyennyt aikaisemmin vain Robert Heinlein), kolmannen Locuksen ja toisen Nebulan. Bujold kertoo tarinaa mukaansatempaavasti. Kirja on hauska, tunteikas, jännittävä ja koukuttava.

Kenties parasta kirjassa on sen epätavallinen päähenkilö. Ista on noin 40-vuotias leski, entinen mielipuoli ja nykyään muuten vain kärsimätön ja kiukkuinen — ja todella ihana ihminen. Jumalten tahtoa vastaan taistelevasta Istasta on vaikea olla pitämättä.

En taida odottaa puoltatoista vuotta ennen kuin luen Chalion-trilogian kolmannen osan, The Hallowed Huntin. Jos se on läheskään yhtä hyvä kuin sarjan muut osat, luvassa on taas herkullista luettavaa. Bujold on taitava kirjailija, joka viimeistään nyt nousee suosikkieni joukkoon. (20.5.2010)

Kirjan koko hengästyttävä nimi The Equation that Couldn’t Be Solved : How Mathematical Genius Discovered the Language of Symmetry kertoo, mistä on kyse: yhtälöistä, matemaattisista neroista ja symmetriasta. Tämä rönsyilevä kirja aloittaa symmetriasta, siirtyy siitä yhtälöihin ja niiden ratkaisuihin, kertoo kahdesta matemaattisesta nerosta, esittelee ryhmäteoriaa ja yrittää lopuksi vetää langat kasaan.

Kirja on suoraan sanottuna aika sotkuinen, mutta kiehtova. Toisen asteen yhtälöt ja niiden ratkaiseminen kaavalla on tuttu juttu yläasteen matematiikan tunneilta. Kirja kertoo, miten kolmannen ja neljännen asteen yhtälöiden ratkaisukaavat löydettiin ja käsittelee pitkään kestänyttä työtä viidennen asteen yhtälöiden ratkaisukaavan löytämiseen.

Siitä päästään notkeasti nuoriin neroihin. Kirja kertoo norjalaisen Niels Henrik Abelin ja ranskalaisen Évariste Galois’n elämäntarinat. Molemmat elivät samoihin aikoihin, olivat nuoresta pitäen matemaattisia neroja ja kuolivat kumpikin nuorina. Molemmat yrittivät löytää kaavaa viidennen asteen yhtälöiden ratkaisemiseen.

Abelin ja Galois’n työstä syntyi ryhmäteoria, matematiikan ala, joka käsittelee ryhmiä ja niille tehtäviä operaatioita. Ryhmäteorian avulla saatiin tolkkua viidennen asteen yhtälöihin ja moneen muuhunkin asiaan — se oli muun muassa erittäin tarpeellinen työkalu Albert Einsteinille yleisen suhteellisuusteorian todistamisessa.

Tätä kautta Livio harhailee käsittelemään kosmologiaa ja säieteoriaa, jonka taustalla symmetria kummittelee vahvasti. Lisäksi pohditaan hetken verran symmetriaa evoluutiopsykologian näkökulmasta. Tuloksena on melkoisen sekava opus, jossa on kuitenkin sen verran punaista lankaa, että lukija pysyy jotenkuten mukana. Kyllä tästäkin taas jotain uutta oppi ja valaistui. (12.5.2010)

Välillä pitäisi pitää parempaa kirjaa asioista. Haluaisin tietää, mistä keksin Snailin — hankin kirjan viime vuonna ja olen unohtanut täysin miksi. Richard Miller on tyystin tuntematon kirjailija, eikä Snailista löydy netistä paria Amazon-arvostelua kummempaa näkemystä.

Se on sääli, sillä Snail on mainio kirja, joka tuo vahvasti mieleen arvostetun mestarin Thomas Pynchonin. Tarina alkaa, kun kenttämarsalkka Werner Edouard Fritz von Blomberg kohtaa Vaeltavan juutalaisen ja saa tältä eliksiirin. Von Blomberg nauttii eliksiiriä itse ja antaa loput Adolf Hitlerille. Molemmat saavat saman tuloksen: kuolemattomuuden omana nuorempana itsenään. Von Blomberg palaa 16-vuotiaaksi, Hitleristä tulee 9-vuotias.

Von Blomberg joutuu pakenemaan liittoutuneiden joukkoja Ranskaan, jossa hän omaksuu uuden identiteetin ja aloittaa aikaisempaa huomattavasti värikkäämmän elämän. Matkaseuranaan Vaeltava juutalainen alias George Baxter, von Blomberg eli Allen Edricson sekaantuu kosmiset mittasuhteet saavaan kamppailuun, jossa Jehova ja Pallas Athene ottavat mittaa toisistaan. Lukija tutustuu mielipuoliseen maailmanlaajuiseen salaliittoon, jossa ihmiskunnan tulevaisuutta ja sukupuolten välistä tasapainoa pannaan uuteen uskoon.

Snail on mielipuolinen satiiri ja vahvasti seksuaalinen seikkailukertomus, jossa järjenvastaiset tapahtumat seuraavat toisiaan. Samalla tarina on hauska, yllättävä ja erittäin viihdyttävä ja ansaitsisi tulla tunnetuksi paremmin. (9.5.2010)

Yksitoistavuotias Jeliza-Rose matkustaa isänsä kanssa isän äidin luokse Texasiin, pakoon kotoa ja kuolleen äidin luota. Ei Texas ihan Tanska ja Juutinmaa ole, mutta saa luvan kelvata — isä, entinen rock-tähti, on jo siinä kunnossa, että Texasiin pääseminenkin on jo kelpo saavutus. Jeliza-Rose jääkin oman onnensa nojaan, seuranaan vain parhaat ystävänsä, joukko irronneita Barbie-nuken päitä.

Jeliza-Rose on aikaansaava nuori neito ja tutkii ympäristöään heti. Naapurustossa on kaatunut koulubussi, tulikärpäsiä, loputtomasti durraa — ja ihmisiä. Jeliza-Rose tutustuukin pian naapureihin, joilla on omat outoutensa. Luvassa on pelottavia hetkiä ja outoa romantiikkaa.

Kohtasin Tidelandin ensin Terry Gilliamin ohjaaman elokuvan muodossa. Gilliam ihastui tarinaan saatuaan kirjan luettavaksi mainostekstiä varten ja varasi elokuvaoikeudet heti. Tarina onkin Gilliamin tyyliin sopivasti outo ja kiero. Kirjallisista vertauskohdista Ampiaistehdas ei ole tunnelmaltaan kaukana.

Tideland on pieni, tiivis kirja, sellainen parissa tunnissa luettava. Elokuvakin kertoo tarinan hyvin, joten on makuasia lukeeko kirjan vai katsooko elokuvan. Molemmat kertovat saman oudon tarinan, eikä kumpikaan ole toista laajempi tai kattavampi. Molemmat ansaitsevat suosituksen, jos haluaa kohdata jotain outoa, mielikuvituksellista ja synkkää. (8.5.2010)

Käsilaukkuun mahtuva kylä, paholainen ja cheerleader komerossa kertomassa tarinoita, suunnitelmia zombieiden varalle, avioero kuolleesta vaimosta — siinä muutamia aiheita tästä novellikokoelmasta. Uuskumman taituri Kelly Link sekoittaa tarinoissaan outoa ja tavallista taitavasti.

Kirjan niminovelli on ilmestynyt suomeksi Uuskummaa-kokoelmassa. Tarina jää tässäkin kirjassa yhtä hämmentävästi kesken. Novelli oli toisella lukemisella parempi, eikä lopetuskaan tuottanut samanlaista pettymystä. Kirjasta löytyy monta todella herkullista novellia, omia suosikkejani ovat Some Zombie Contingency Plans, The Faery Handbag ja Stone Animals, eikä joukossa ole varsinaisia epäonnistumisiakaan.

Kokoelmassa on kaksi todellista palkintorohmua: The Faery Handbag ja Magic for Beginners ovat molemmat Nebula– ja Locus-voittajia ja World Fantasy Award -finalisteja. Käsilaukun tarina voitti lisäksi Hugo-palkinnon. Kokoelmana kirja on voittanut Locuksen. Kirjan voi lukea ilmaiseksi Small Beer Pressin sivuilla, josta sen voi myös tilata useina eri laitoksina, mukaan lukien kalliina erikoispainoksena. Nykyaikaista markkinointia!

Outojen tarinoiden ystäville Magic for Beginners on oivallinen valinta. Tästä pitääkseen ei tarvitse olla fantasiafani, sillä useimmat tarinat ovat outoudestaan huolimatta pohjimmiltaan vankasti kiinni tavallisessa. (7.5.2010)

Yhdysvaltain presidentti pitää vaalien alla unionin tila -puhettaan ja lupaa parantaa valtion rahatilannetta jättämällä valtion ottamien lainojen korot maksamatta. Illinoisin kuvernööri William Cozzano saa tämän seurauksena aivohalvauksen ja toisaalla suursijoittajien salainen verkosto närkästyy vielä pahemmin. Kuvernöörin sisäpiiri ostaa aikaa vihjailemalla kuvernöörin harkitsevan presidenttiehdokkuutta, mikä sopii sijoittajaverkostolle erittäin hyvin — presidentti on vaihdettava paremmaksi.

Cozzanolle tarjotaankin pian mahdollisuutta päästä kokeilemaan aivan uudenlaista hoitoa aivohalvaukseen. Cozzanon päähän istutetaan biosiru, jonka avulla hän saavuttaa — ja ohittaa — aikaisemman toimintakykynsä tuotapikaa. Cozzanon päähän pystytään välittämään suoraan Yhdysvaltain väestöä kuvaavan tilasto-otoksen mielipiteitä eri asioista — siis reaaliaikaista tutkimusdataa siitä, mistä kansa tykkää. Kuinka tällainen ehdokas voi olla voittamatta?

Kirja etenee erikoisella tavalla. Siitä saa vähän teknotrillerivaikutelman (Bruce Sterlingin määritelmän mukaan teknotrilleri on scifi-kirja, jossa on mukana presidentti), mutta mikään tiukka trilleri Interface ei ole, ainakaan ennen loppuaan. Tapahtumat etenevät pitkään yllättävän leppoisasti ja ilman varsinaisia pahiksia, juonta rakennellaan kaikessa rauhassa.

Mikäs rakennellessa, sillä Interface on Stephensonin tyyliin hulvattoman hauskaa luettavaa. Tyylin tunnistaa hyvin, vaikka kirja onkin selvästi mainstreamimpi kuin vaikkapa Cryptonomicon. Tästä voivat nauttia muutkin kuin nörtit. Vaikka tekniikka onkin vähän vanhentunutta — selvimmin se näkyy videonauhurien valtavasta määrästä — juttu toimii silti ja kirja on tupaten täynnä todella herkullisia yksityiskohtia.

Kirjan loppu on hivenen pettymys, mutta matkan varrella Interface tarjoaa niin runsaasti viihdettä, että sitä ei voi olla suosittelematta. Mainitaan vielä, että lukemassani Arrowin julkaisemassa pokkarissa oli huomiota herättävän paljon painovirheitä, joten joku muu laitos voi olla parempi.

Interface on julkaistu alunperin salanimellä Stephen Bury, jonka takana ovat siis Neal Stephenson ja tämän setä George Jewsbury, joka käyttää taiteilijanimeä J. Frederick George. (4.5.2010)

Santarogan laakso Kaliforniassa askarruttaa ulkopuolisia. Joukko yrityksiä hankki alueelta tiloja, perusti liikkeitä ja joutui sulkemaan ne pian, koska kukaan paikallinen ei ostanut niistä mitään. Laakson asukkaita ei vaivaa mielenterveyden ongelmat, alueella ei kuluteta tupakkaa juuri ollenkaan, alueen nuoret miehet eivät ole armeijakelpoisia vaan kärsivät oudoista allergisista reaktioista… siis kaikenlaista pientä outoa, jotka yhdessä tekevät Santarogasta silmiinpistävän.

Psykologi Gilbert Dasein lähetetään tekemään alueesta markkinatutkimusta ja selvittämään, mikä Santarogassa on niin outoa, mikä on tämä mystinen ”Santarogan este”, joka estää ulkopuolisia hyödyntämästä aluetta. Hän ei ole ensimmäinen tutkija. Edellisille tutkijoille on vain käynyt ikäviä onnettomuuksia ennen tutkimusten valmistumista. Daseinilla on yksi etu puolellaan: hän tuntee paikallisia, sillä hänen opiskeluaikainen tyttöystävänsä Jenny on Santarogasta. Parin suhde kariutui kuitenkin siihen, kun Jenny halusi ehdottomasti palata Santarogaan, eikä Dasein ollut kiinnostunut muuttamisesta syrjäseudulle.

Santaroga osoittautuu pieneksi maalaisalueeksi, jonka asukkaat ovat hieman kummallisia ja varsin sulkeutuneita, jopa vihamielisiä ulkopuolisia kohtaan. Daseinille kuitenkin selviää, että kyse ei ole vain pienen paikkakunnan nurkkakuntaisuudesta, vaan santarogalaisia sitoo yhteen joku astetta synkempi salaisuus. Paikallisessa ruoassakin on jotain erikoista… Selitys on sen verran mystinen ja yliluonnollinen, että kirjan voi varovaisesti laskea tieteiskirjallisuudeksi.

Pinnallisesti The Santaroga Barrier on mielenkiintoinen mysteeri, jossa Dasein selvittää Santarogan erikoisuuksia — paikoin henkensä uhalla. Kirjaa voi ilmeisesti lukea myös syvemmällä tasolla. Daseinin nimi on suora viittaus Heideggerin kehittämään täälläolon käsitteeseen ja eräs olennainen elementti kirjassa on nimetty dasein-käsitettä hyödyntäneen Karl Jaspersin mukaan. Jaspersin työtä tuntevat saanevat kirjasta irti vielä enemmän, mutta muillekin The Santaroga Barrier toimii. (3.5.2010)

Stark on kova luu: hän on fiksu, tavattoman viileä ja pukeutuu moitteettomasti. Ammatikseen Stark hoitaa ongelmia. Pienempiä, ja sitten sellaisia, joita kukaan muu ei pysty hoitamaan. Stark saa keikan, joka vaikuttaa alkuun melko yksinkertaiselta, sellaiselta, jossa Starkin erikoistaitoja ei tarvita. Mies on kidnapattu. Syyllinen on selvitettävä ja uhri saatava takaisin. Helppo juttu.

Stark hoitaa homman, mutta lukija tuskin yllättyy, kun paljastuu, ettei kaikki olekaan aivan niin yksinkertaista kuin miltä näyttää. Only Forward tottelee kovaksikeitetyn dekkaritarinan perinteitä, vaikka onkin jotain aivan muuta kuin tavallista tavaraa. Kirjan maailma on futuristinen, omaleimainen ja kiehtova, erikoinen tulevaisuuden maailma, jossa mantereen laajuinen kaupunki on jakautunut naapurustoihin, joissa samanmieliset kokoontuvat olemaan omanlaisiaan ja vähät muista. Vain harvat Starkin kaltaiset henkilöt matkustavat laajemmin paikasta toiseen.

Stark on hauska päähenkilö. Kertojana Stark on täysin epäluotettava — mistä Stark muistaa mainita lukijalle aina silloin tällöin. Puolivälissä kirjaa sävy muuttuu. Alun vitsailu — kirjan maailma on kuin parodiaa, lähes täysi vitsi — ja toisaalta kovaksikeitetyn dekkarin tyylittely väistyvät ja tilalle tulee synkempää, surrealistisempaa ja syvällisempää kerrontaa. Tapahtumat muuttuvat kummallisemmiksi ja unenomaisiksi. Only Forward onkin enemmän kuin miltä aluksi vaikuttaa.

Erikoinen kirja jää mieleen. Kiitetty esikoinen potkaisi Michael Marshall Smithin uralle vauhtia ja voitti Philip K. Dickin ja August Derlethin palkinnot. (1.5.2010)

Maailmassa vaeltaa kaksi muukalaista. Toinen on muodonmuuttaja vailla rajoja, joka pystyy ottamaan minkä tahansa muodon. Eräänä iltana 1930-luvulla se nousee merestä Kaliforniassa, ottaa ihmisen muodon ja alkaa tutustua ihmiskuntaan. Toinen on kameleontti, joka kulkee vaihtelevissa ihmishahmoissa historian halki selviten raa’alla voimalla.

Muukalaiset eivät tiedä toisistaan, mutta molemmat tuntevat selittämätöntä vetoa merenpohjasta löytyneeseen mystiseen esineeseen, joka on ihmisten fysiikan näkökulmasta mahdottoman tiivistä materiaa ja siten selvästi jostain muualta kotoisin. Esine nostetaan merestä esiin tutkittavaksi ja se alkaa kutsua muukalaisia luokseen.

Camouflage on melkoinen trilleri, joka kuljettaa kolmea juonnetta yhtä aikaa. Muodonmuuttaja kulkee 1930-luvulta kohti lähitulevaisuutta, jossa meribiologi Russell Sutton tutkii löytämäänsä artefaktia. Kameleontin tarinaa edistetään silloin tällöin, mutta vähän puolihuolimattomasti. Se on sivuhahmo ja lopulta melko tarpeettoman oloinen hahmo — kirja olisi toiminut luultavasti ihan hyvin ilman sitäkin, tai ainakin kameleonttia olisi voinut kuvata vähän monipuolisemmin.

Kertomus on mukaansatempaava, Haldeman kirjoittaa vetävästi. Vain loppu jää vaivaamaan, se kun tuntuu siltä, että Haldeman törmäsi yhtäkkiä sivumäärärajaan ja joutui lopettamaan tarinan vähän liian nopeasti. No, ei Camouflage ensimmäinen kirja ole, joka loppuu töksähtäen, eikä kiirehditty loppu tarinaa pilaa. Muodonmuuttajan kokemukset ihmisten keskuudessa ovat hienoa kuvasta ihmiskunnan kohtuuttomuudesta ja muodonmuuttaja on muutenkin kaikessa uteliaisuudessaan hieno päähenkilö.

Kirja pokkasi sekä perinteisen Nebulan että sukupuolten mielenkiintoisesta käsittelystä jaettavan James Tiptree Jr. -palkinnon. (30.4.2010)