Sami Sundell reviewed Neuromaani by Jaakko Yli-Juonikas
Review of 'Neuromaani' on 'Goodreads'
2 stars
Neuromaani mukailee ja tekee pilaa tieteellisen kirjoittamisen maneereista: lähdeviitteitä on paljon, ristiinviittauksiakin. Luontainen uteliaisuus pakotti myös tarkastamaan muutamia lähteitä. Olivat ne kyllä olemassa, mutta ei niillä välttämättä ole mitään tekemistä Neuromaanissa esitetyn asian kanssa
Rakenne on ehkä jossain määrin menneiltä ajoilta tuttu interaktiivinen hyperteksti, jossa teksti kehottaa hyppäämään milloin mihinkin lukuun. Toisaalta tarina ei varsinaisesti ole suoraviivainen, joten eipä sillä lukujen järjestyksellä niin väliä ole - langat katoavat jossain vaiheessa kuitenkin. Tässä on kirja, jonka olisin halunnut lukea e-kirjana. Lukija hyötyisi modernimmasta formaatista aivan varmasti, enkä usko, että se tekisi pahaa itse kirjallekaan.
Joitakin satoja sivuja luettuani totesin, että kirja ei enää kulkenut mukana matkoilla eikä sitä tullut kotonakaan avattua. Romaanin ei tarvitse olla lineaarinen, mutta tähän en ilmeisesti ole vielä aivan valmis.