Published by Tammi.
Kustantajan teksti:
Maagisen realismin mestari Murakami punoo mystisen kertomuksen matkasta mielikuvituskaupunkiin, jonne astuessa tämän maailman säännöt saa unohtaa.
Poika menettää elämänsä rakkauden, kun tyttöystävä katoaa jälkiä jättämättä. Aikuisena hän eräänä päivänä herää tytön keksimästä kummallisesta kaupungista, joka on tuttu jo menestysteoksesta Maailmanloppu ja ihmemaa. Mutta löytyykö kaupungin muurien sisäpuolelta kadotettu rakkaus vai jotain ihan muuta? Omintakeisella tyylillään Murakami yhdistelee arkista taianomaiseen ja eriskummalliseen, eikä lukija voi arvata, mitä tuleman pitää.
Vähän väsähtänyt ja mekaanisen oloinen tarina. Joo, kukapa sitä ei ensirakkauttaan aina välillä muistelisi, mutta että jämähtää kelailemaan sitä koko loppuiäkseen siinä määrin, että päätyy sitten johonkin mielikuvituskaupunkiin. Ja se sukellusvenepojan osuus tarinasta oli suorastaan hohhoijaa.
Olen viime vuosina lukenut muutaman Murakamin ja Murakamista on tulossa lempikirjailijani. Pidän yksinkertaisesta kielestä ja konkreettisista lauseista. Niistäkin pystyy rakentamaan ihmeellisiä asioita, kuten Murakami tekee.
Murakami on hyvin Zen. Lukija ei pysty aina ymmärtämään mistä kirjat edes kertovat. Siitä huolimatta kirjat ovat helppolukuisia ja jopa ahmittavia. Tarinat pursuavat maagisuutta, mutta sitä ei koskaan selitetä juuri mitenkään, toisin kuin fantasiassa, jossa maagisesta yritetään tehdä loogista ja systemaattista. Tässä mielessä Murakami kuuluu samaan maagiseen realismiin kuin Gabriel Maria Marqués. Ainakin Murakami viittaa ja lainaa usein Marquésia.
Murakamin sankarit ovat miehiä, aina vieraantuneita ja usein keski-ikäisiä. Tässäkin kirjassa sankari on keski-ikäinen varsin persoonaton salaryman, joka liikkuu joustavasti unen ja valveen, menneisyyden ja nykyisyyden, valon ja varjon, toden ja magian välillä. Tästä huolimatta tarina ei ole seikkailua eikä vaaran tunnetta. Ehkä koko tarina on allegoria mielen liikkeistä, mutta zeniläisittäin sitä ei tietenkään kerrota.
Pidin todella paljon kirjasta, mutta ehkä se ei ole Murakamin ihan …
Olen viime vuosina lukenut muutaman Murakamin ja Murakamista on tulossa lempikirjailijani. Pidän yksinkertaisesta kielestä ja konkreettisista lauseista. Niistäkin pystyy rakentamaan ihmeellisiä asioita, kuten Murakami tekee.
Murakami on hyvin Zen. Lukija ei pysty aina ymmärtämään mistä kirjat edes kertovat. Siitä huolimatta kirjat ovat helppolukuisia ja jopa ahmittavia. Tarinat pursuavat maagisuutta, mutta sitä ei koskaan selitetä juuri mitenkään, toisin kuin fantasiassa, jossa maagisesta yritetään tehdä loogista ja systemaattista. Tässä mielessä Murakami kuuluu samaan maagiseen realismiin kuin Gabriel Maria Marqués. Ainakin Murakami viittaa ja lainaa usein Marquésia.
Murakamin sankarit ovat miehiä, aina vieraantuneita ja usein keski-ikäisiä. Tässäkin kirjassa sankari on keski-ikäinen varsin persoonaton salaryman, joka liikkuu joustavasti unen ja valveen, menneisyyden ja nykyisyyden, valon ja varjon, toden ja magian välillä. Tästä huolimatta tarina ei ole seikkailua eikä vaaran tunnetta. Ehkä koko tarina on allegoria mielen liikkeistä, mutta zeniläisittäin sitä ei tietenkään kerrota.
Pidin todella paljon kirjasta, mutta ehkä se ei ole Murakamin ihan parhain. Kirjan lopetus hiukan lässähtää, mutta se ei mielestäni ole merkittävää. Muistan viime vuosilta Komtuurin surman ja Vieterilintukronikan, jotka tekivät myös suuren vaikutuksen. Pitänee ryhtyä lukemaan näitä systemaattisesti.
