Tämä olikin miellyttävä historiateos. Tässä käydään läpi Herodotoksen kirjallista tuotantoa oman aikansa näkökulmasta. Kuuntelin tämän äänikirjana ja hyvin jaksoin kuunnella, eikä ajatus harhaillut muualla. Valitsin tämän kuunneltavaksi aika randomisti ja ajattelin, että nimenkin perusteella tämän täytyy olla jossakin ulkomailla laadittu teos. Yllätyin sitten jälkipuheessa. Tämä onkin ihan suomalainen. Aika hienoa.
The award-winning author of 'Station Eleven' and 'The Glass Hotel' returns with a novel of …
Sujuva, kompakti, kiva lukea
4 stars
Tämä kirja oli hauska lukea. Se oli hyvin lyhytsanainen, sujuva ja kiinnostava. Lyhyesti tiivistettynä, kirja kertoi aikamatkailusta ja ihmisten kohtaamisista eri ajoissa. Ei mitään maata mullistavaa, mutta mukavaa ajanvietettä. (Parempaa kuin se Roberto Bolaño, jota kestin 300/1000 sivua).
Emma Holten luki vuonna 2020 artikkelin, jossa naisia nimitettiin yhteiskunnan kulueräksi. Naiset jäivät lasten kanssa …
Terävä, mutta vähän paasaava
4 stars
Tanskalaisen Emma Holtenin Kuluerä käy terävästi läpi nykyaikaisen taloustieteen melko käsittämättömältäkin tuntuvaa heikkoutta ja järjen vastaisuutta. Todennäköisesti Holten on saanut kimmokkeen kirjan kirjoittamisellle Tanskassa käydystä keskustelusta, jossa aluksi todettiin naisten olevan yhteiskunnalle kuluerä. Kirja onkin hyvin perusteellinen feministisen taloustieteen kuvaus tanskalaisesta ympäristöstä.
Holten toteaa ihmisten olevan taloustieteelle kuin tatteja, jotka putkahtavat yhtäkkiä työmarkkinoille ja poistuvat sieltä panoksensa annettuaan. Ihmisen tehtävä on siis antaa laskettava panoksensa tuotantoon ja kuluttaa. Kaikki asiat, joita ei pystytä muuttamaan numeroiksi, ovat kuluja, joita pyritään minimoimaan. Vain numeroilla laskettavat asiat tuottavat arvoa. Tästä syystä hoiva käsitetään vain kuluksi, joka pyritään minimoimaan, vaikka annamme ja vastaanotamme jatkuvasti hoivaa toisillemme ja toisiltamme.
Erityisesti Holten ihmettelee taloustieteilijöiden pyrkimystä esittää tieteenalansa luonnontieteiden kaltaisena, vaikka talous on ihmisten yhteiskunnallista toimintaa. Me voimme organisoida taloutemme toisinkin. Mikään luonnonlaki ei määrää talouden organisoinnin periaatteita, vaikka taloustieteilijät toisin väittävätkin. Holten toteaa myöskin taloustieteen olevan täysin kyvytön ennustamaan talouden kehitystä ja tästä onkin paljon näyttöä …
Tanskalaisen Emma Holtenin Kuluerä käy terävästi läpi nykyaikaisen taloustieteen melko käsittämättömältäkin tuntuvaa heikkoutta ja järjen vastaisuutta. Todennäköisesti Holten on saanut kimmokkeen kirjan kirjoittamisellle Tanskassa käydystä keskustelusta, jossa aluksi todettiin naisten olevan yhteiskunnalle kuluerä. Kirja onkin hyvin perusteellinen feministisen taloustieteen kuvaus tanskalaisesta ympäristöstä.
Holten toteaa ihmisten olevan taloustieteelle kuin tatteja, jotka putkahtavat yhtäkkiä työmarkkinoille ja poistuvat sieltä panoksensa annettuaan. Ihmisen tehtävä on siis antaa laskettava panoksensa tuotantoon ja kuluttaa. Kaikki asiat, joita ei pystytä muuttamaan numeroiksi, ovat kuluja, joita pyritään minimoimaan. Vain numeroilla laskettavat asiat tuottavat arvoa. Tästä syystä hoiva käsitetään vain kuluksi, joka pyritään minimoimaan, vaikka annamme ja vastaanotamme jatkuvasti hoivaa toisillemme ja toisiltamme.
Erityisesti Holten ihmettelee taloustieteilijöiden pyrkimystä esittää tieteenalansa luonnontieteiden kaltaisena, vaikka talous on ihmisten yhteiskunnallista toimintaa. Me voimme organisoida taloutemme toisinkin. Mikään luonnonlaki ei määrää talouden organisoinnin periaatteita, vaikka taloustieteilijät toisin väittävätkin. Holten toteaa myöskin taloustieteen olevan täysin kyvytön ennustamaan talouden kehitystä ja tästä onkin paljon näyttöä viime vuosikymmenten talouskriiseistä.
Kirja on hyvin terävästi kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Välillä hiukan häiritsee Holtenin paasaava ja julistava ilmaisu, mutta ehkä se on ainoa tapa, jolla tällaisesta voi viestiä.
Jenny Erpenbeck kuvaa mestarillisesti historian ja ihmissuhteen vääristymiä, rakkautta, kontrollia ja syyllisyyttä.
Katharina ja Hans …
Tylsä, tylsempi, Erpenbeck
3 stars
Kirja kertoo vanhenevan ukkelin ja nuoren naisen rakkaustarinan. Ukkeli kärsii mustasukkaisuudesta, vaikka on itse omalla tahollaan naimisissa, eikä suostu jättämään perhettään. Nuori nainen ei ymmärrä olevansa hyväksikäytetty. Lukijalle tulee varmasti monta kertaa mieleen että miksi tuo nainen on niin tyhmä. Mitään pakottavaa tarvetta suhteelle tai hyväksikäytölle ei ollut.
Jollakin tasolla tarina lienee jokin allegoria DDR:stä, mutta minulle ei oikein selvinnyt miten. Kolme neljäsosaa kirjasta käytettiin vanhenevan miehen ja nuoren naisen rakkaustarinaan ja sen mustasukkaisuuden käsittelyyn. Tämä osa tarinasta olisi voinut tapahtua missä tahansa maailmassa. Viimeinen neljännes kirjasta liittyi DDR:n tuhoon, mutta sen yhteys tarinaan jäi ainakin minulle epäselväksi. Erpenbeck näyttää haikailevan aikaan, jolloin kaikki oli paremmin, eli siis DDR:ään. Lopussa kummallisesti selvisi, että ukkeli olikin Stasin asiamies. Mihin sekin liittyi, en tiedä.
Tokihan kirjassa on omat taiteelliset ansionsa. Erpenbeck sekoittaa hienosti kertojat, ajan ja välittää silti selkeästi tarinan eltaantuneet tunteet.
Kirja oli varsin tylsä ja jankkasi satoja sivuja ukkelin ja …
Kirja kertoo vanhenevan ukkelin ja nuoren naisen rakkaustarinan. Ukkeli kärsii mustasukkaisuudesta, vaikka on itse omalla tahollaan naimisissa, eikä suostu jättämään perhettään. Nuori nainen ei ymmärrä olevansa hyväksikäytetty. Lukijalle tulee varmasti monta kertaa mieleen että miksi tuo nainen on niin tyhmä. Mitään pakottavaa tarvetta suhteelle tai hyväksikäytölle ei ollut.
Jollakin tasolla tarina lienee jokin allegoria DDR:stä, mutta minulle ei oikein selvinnyt miten. Kolme neljäsosaa kirjasta käytettiin vanhenevan miehen ja nuoren naisen rakkaustarinaan ja sen mustasukkaisuuden käsittelyyn. Tämä osa tarinasta olisi voinut tapahtua missä tahansa maailmassa. Viimeinen neljännes kirjasta liittyi DDR:n tuhoon, mutta sen yhteys tarinaan jäi ainakin minulle epäselväksi. Erpenbeck näyttää haikailevan aikaan, jolloin kaikki oli paremmin, eli siis DDR:ään. Lopussa kummallisesti selvisi, että ukkeli olikin Stasin asiamies. Mihin sekin liittyi, en tiedä.
Tokihan kirjassa on omat taiteelliset ansionsa. Erpenbeck sekoittaa hienosti kertojat, ajan ja välittää silti selkeästi tarinan eltaantuneet tunteet.
Kirja oli varsin tylsä ja jankkasi satoja sivuja ukkelin ja nuoren naisen mustasukkaisuutta. Samaa tylsyyttä koin myös edellisestä lukemastani Erpenbeckistä "Mennä, meni, mennyt". Pitääkö arvostetun kirjallisuuden olla tylsää? Annoin kolme tähteä, koska luin kirjan loppuun.
Linnunradan Imperiumin Trantorin tuhoa ennustava psykohistorioitsija Hari Seldon keksii tavan, jolla tulevaisuuden synkän aikakauden kestoa …
Ihan eri juttu
4 stars
Luin tämän trilogian jo todella kauan sitten teini-iässä, mutta nyt kuuntelin tämän työmatkoilla elokuun aikana. Tiesin siis aika tarkalleen mistä tässä on kyse. Tämähän on täysin eri tarina kuin se tempoileva ja ajassa matkustava action-sarja Apple TV:llä. Asimovhan on hard core SCIENCE fiction -kirjailija, joka ei paljoa piittaa magiasta. TV-sarja on sen sijaan mitä kummallisinta fantasiaa.
Säätiö on 1960-luvun kybernetiikan ja matemaattisen yhteiskuntatieteen lapsi. Se heijastaa aikansa edistysuskoa. Trilogia on ikään kuin kronologisesti etenevää historian kirjoitusta, jossa Säätiö etenee kriisistä toiseen ja voittaa lopulta. Kaikki perustellaan rationaalisesti. Väkivaltaa tarinassa ei juuri ole. Kukaan ei matkusta ajassa tai kryo-unessa ja aika on täysin lineaarista. Hari Seldon ei ole interaktiossa kenenkään kanssa ja kaikilla henkilöillä on normaali elinikä muutamia satoja vuosia kestävässä tarinassa. Keisareitakaan ei kirjassa juuri mainita.
Tämä on scifi-klassikko, joka kannattaa lukea. TV-sarjaan tätä ei kannata sotkea.
Wodehouse rakentaa tyypilliseen tapaan. Kaikki henkilöt ovat toopeja ja useimmiten ihmiset ymmärtävät väärin toisiaan. Tästä seuraa kaikenlaisia hyväntahtoisia kommelluksia ja kaikki päättyy sitten hyvin. Päähenkilönä ei ole Jeeves vaan kalabisneksestä pois haluava PSmith, joka on itsellen toimeentuloa etsivä suhari.
Tästä on kyllä vähän aika ajanut ohi.
Ctrl+Alt+Chaos is a true-crime cyberthriller that tells the story of Julius Kivimäki, aka Zeekill, arguably …
Analyysi myrkyllisestä hakkerikulttuurista
4 stars
Tämä oli hyvin kirjoitettu ja rakennettu analyysi rikolliseksi muuttuneesta hakkerikulttuurista. Keskeisenä henkilönä on Julius Kivimäki, mutta ei pelkästään Vastaamon takia. Kirja kertoo miten kansainvälinen teinipoikien hakkerointi muuttuu rikolliseksi ja myrkyllisen pahantahtoiseksi. Kirjassa keskitytään nimenomaan teinien tekoihin ja yleinen digitaalinen rikollisuus ja vakoilu jää vähemmälle.
Kirja kertoo vaihtoehtoisen historian imperialismista. Valta ja edistys perustuvat hopean taikaominaisuuksiin, kieleen ja kielen merkityksiin käännöksissä. Englantilaiset ovat kehittäneet tämän menetelmän pisimmälle ja pitävät siten imperialismiaan yllä. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Oxfordiin, jossa Babel on paikka tämän menetelmän kehittämiseen ja hyödyntämiseen.
Mielenkiintoinen kirja ja tarina, mutta oli se vähän pitkä ja jankkaava. Päähenkilö oli aika väritön, hajuton ja mauton kertoja.
Tämä olikin hankala ja hämmentävä kirja. En ole varma, oliko tämä toisinto paroni von Münchausenin tarinasta vai postmodernin miehen maailmantuskan kuvaus. Siis sellaisen, jossa mies tajuaa, ettei voi olla alfauros, eikä halua ryhtyä apuriksikaan.
Kirjassa äveriääseen amerikkalaiseen sukuun syntynyt mieslapsi turhautuu nuoruuteen, lähtee tappamaan Irakiin ja Afganistaniin, sukeltaa Kalifornian taidepiireihin ja lähtee kiertolaiseksi halki Amerikan. Kyse on postmodernin miehen elämän tarkoituksen etsinnästä ja se ei oikein ota onnistuakseen. En minä oikein mitään muutakaan suurta tarinaa tästä löydä, vaikka lopussa mennäänkin planetaariselle tuhon tasolle.
Kerronta oli vetävää ja mielenkiintoista. Hauskahan tätä oli lukea, mutta kokonaisuus oli aika hämmentävä.
Sitten huomasin googlaamalla, että Siitonen on tehnyt tutkimusta voimaantumisesta. Pitikös nyt sitten ryhtyä tappajaksi ja kulkuriksi voimaantuakseen? Tässä on hyvin maskuliinen käsitys voimaantumisesta ja aika vieras minulle.
