Paperback, 476 pages
French language
Published Jan. 7, 2002 by Au Diable Vauvert.
L'Apocalypse aura lieu samedi prochain, après le thé ! Ainsi en ont décidé, d'un commun accord, les forces du Bien et du Mal. L'Antéchrist va fêter ses onze ans. Son éducation a été supervisée par un ange, Aziraphale, et un démon, Rampa, résidents sur Terre depuis l'époque de la première pomme. Mais voilà, suite à un coup du sort, l'enfant a été échangé à la maternité. Le vrai Antéchrist se nomme Adam et vit dans la banlieue londonienne. Et ça, ça change tout ! Une course contre la montre commence alors pour l'ange et le démon qui, finalement, se disent que la race humaine ne mérite pas son sort...
I read this about 20 years ago and liked it then, so I thought I'd give it a re-read. It's nothing like I remember.
Ilmestyskirjan tapahtumat ovat käymässä toteen 1980–90-luvun vaihteen Englannissa, hyvän ja pahan voimat jäljittävät uudestisyntynyttä Jumalan poikaa, neljä modernisoitua ratsastajaa karauttaa paikalle moottoripyörillä ja joka välissä viljellään populaarikulttuuriviittauksia. Kirja onnistuu tavoittamaan Thatcherin ajan talouspolitiikan maailmanloppua muistuttavan ilmapiirin, ja monille samoille asioille itsekin teininä 90-luvulla irvailleena olisin varmasti tuolloin ollut varsin lumoissani tästä. Mutta nykyinen makuni menee vähän ohi anglospefistä, ja etenkään en jaksa lämmetä kirjoitustyylille, jossa tehdään vitsailevia yleistyksiä asioista kuin ne olisivat universaaleja, vaikka eivät voisi olla kauempana omasta elämästäni.
Skaičiau tramvajuose ir metro - juokiausi pats ir juokinau žmones, dovanojau šią knygą - manau, kad pasaulio pabaigos negali būti geresnės, negu čia aprašyta.
I was a little surprised by this one. Maybe I’m not the right target audience but I found it all just a tiny bit too whimsical for me. I still thoroughly enjoyed it though, just not 5 stars enjoyed it
Humor and caricatures highlight a cataclysm - in this case, the biblical judgement day. Yet it feels like a sitcom, a 2D story that plays itself for laughs.
I have not watched the series, and this is only the second Terry Pratchett I have read. One good point is that I cannot tell which author wrote which parts. The problem is that almost everything is played for laughs. It feels like there is a commentary here, empowering humanity, but it is mostly lost in the shuffle.
Perhaps, in 2020, the apocalypse is just much closer than in 1990 - and less humorous. Not sure. I plan to watch the series on TV. I'd also like to know why later editions of this book are over 400 pages, when the original was 268. Illustrations? Even more footnotes for Americans? Overall rating 3⅜ stars.
