Sivuhenkilö

Oivallinen kirja, jossa on tiiviissä paketissa monta kiinnostavaa näkökulmaa. Sukupuolikysymys on iso asia: miten naiskirjailijan teosta tarkastellaan vs mieskirjailijan teos? Nähdäänkö naisen teksti helposti tylsänä oman navan kaiveluna, siinä missä samaan tapaan kirjoittava mies kirjoittaa yleisesti ja arvokkaasti jotain ylevää ja hienostunutta ihmisyydestä?

Toinen kiinnostava näkökulma on ikäänkuin jatkoa perinteisen sävyiselle (sankari)tarinalle, jonka lopputuloksena syntyy esikoisteos ja kirjailijuus. Entä sitten? Turunen pohdiskelee kiinnostavalla tavalla sitä, miltä kirjan julkaiseminen sitten tuntuu, millaista on vastaanotto, kritiikki, negatiivinen kritiikki, sen sisältämä vallankäyttö, ihmisten reaktiot – ja entä sitten, kun saakin tunnustusta ja tuuli kääntyy ja yhtäkkiä kaikkia kiinnostaakin.

Kolmanneksi teemaksi nostaisin yleisen ulkopuolisuuden tunteen, miltä tuntuu olla kaiken ulkopuolella, tarkastella sukulaisia ja ystäviä jotenkin ulkoa, kokea olevansa erilainen.

Kaikkiaan varsin raikas, kiinnostava kirja.

Nyt oli kyllä todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.

Tai voihan olla, että kokemus on yhteinen vain minulle ja joillekuille muille itsensä oman elämänsä sivuhenkilöksi kokeville. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin romaanikäsikirjoituksen paljolti samoista aiheista. Sitä ei koskaan julkaistu eikä koskaan julkaistakaan. Onneksi Turunen kirjoitti tästä niin paljon paremmin, niin minä voin keskittyä kirjoittamaan muita kirjoja.

Tämä runsaudensarvi pursuaa asioita, jotka vituttavat setämiehiä, ja sehän on vain hyvä juttu. Naivistisuudessaan Sivuhenkilö tuo tämän tästä mieleen myös Markus Kajon Kettus-jupinat, mutta asiaan tietenkin kuuluu, että naivistisen pinnan alla pureudutaan todella syvälle.