Kanto on jälleen osannut kirjoittaa romaanin, jossa on sekä pistävää huumoria että herkistymään saavia ihmiskohtaloita. Kirjan ehdoton tähti on tietenkin Pelliina, joka on autistiseksi henkilöksi varsin kelvosti kirjoitettu — tai no, aivan ensimmäinen kohtaaminen Pelliinan kanssa sai pelkäämään, että metsään menee, mutta ote parani selvästi jo heti toisessa kohtaamisessa.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Se on rakennettu 1400-luvuln loppupuolella. Kirkko on muurattu tiilistä, kuten läheinen Hämeen linna; rakentajat ovat todennäköisesti olleet samoja. Tuohon aikaan Hämeen linnassa hallitsi Tottien suku. Kirkko tunnetaan erityisesti kalkkimaalauksistaan, joilla kirkon sisätilat on koristeltu.
Kirkon seinät ja katto on maalattu aivan täyteen. Kuva-aiheita on lähes 200. Raamatun kertomuksia, pyhimyksiä ja niin edelleen – keskiaikaiseen tapaan Raamatun viestiä haluttiin tuoda lukutaidottomalle kansalle kuvien avulla. Mutta kuka kuvat on maalannut? Sitä ei tiedä tarkkaan. Todennäköisesti takana on sama ryhmä, joka maalasi samoihin aikoihin Lohjan Pyhän Laurin kirkon ja luultavasti kyse on ollut ruotsalaisesta maalariryhmästä, sillä sellaisia Suomen puolella kiersi.
Historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto on tarttunut aiheeseen ja on kuvitellut Hattulan kirkon maalauksille tekijät. Hattulaan saapuvat ruotsalaiset maalarimestarit Andreas ja Martinus ja heidän apupoikansa Vilppu. Joukkioon kuuluva Benedictus on joutunut jäämään jälkeen toipumaan sairaudestaan. Kolmikko ottaa kirkon koko kesäksi haltuunsa ja alkaa maalata kovalla …
Hattulan Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Se on rakennettu 1400-luvuln loppupuolella. Kirkko on muurattu tiilistä, kuten läheinen Hämeen linna; rakentajat ovat todennäköisesti olleet samoja. Tuohon aikaan Hämeen linnassa hallitsi Tottien suku. Kirkko tunnetaan erityisesti kalkkimaalauksistaan, joilla kirkon sisätilat on koristeltu.
Kirkon seinät ja katto on maalattu aivan täyteen. Kuva-aiheita on lähes 200. Raamatun kertomuksia, pyhimyksiä ja niin edelleen – keskiaikaiseen tapaan Raamatun viestiä haluttiin tuoda lukutaidottomalle kansalle kuvien avulla. Mutta kuka kuvat on maalannut? Sitä ei tiedä tarkkaan. Todennäköisesti takana on sama ryhmä, joka maalasi samoihin aikoihin Lohjan Pyhän Laurin kirkon ja luultavasti kyse on ollut ruotsalaisesta maalariryhmästä, sillä sellaisia Suomen puolella kiersi.
Historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto on tarttunut aiheeseen ja on kuvitellut Hattulan kirkon maalauksille tekijät. Hattulaan saapuvat ruotsalaiset maalarimestarit Andreas ja Martinus ja heidän apupoikansa Vilppu. Joukkioon kuuluva Benedictus on joutunut jäämään jälkeen toipumaan sairaudestaan. Kolmikko ottaa kirkon koko kesäksi haltuunsa ja alkaa maalata kovalla kiirellä, sillä kyseessä on iso urakka. Työ on saatava valmiiksi kesän aikana, koska seuraavana kesänä pitää olla maalaamassa jo seuraavaa kirkkoa.
Kun työssä tulee vastoinkäymisiä, maalarien on otettava töihin Pelliina, paikallinen omituisena pidetty nuori nainen. Pelliina on asunut tiilentekijän kasvattina, mutta nyt tiilentekijä on kuollut ja Pelliina on yksinäinen hylkiö, joka ei osaa käyttäytyä normaalin ihmisen tavoin. Pelliina osaa kuitenkin tehdä saviastioita ja koristelee ne kauniisti, ja tämän taidon ansiosta hän pääsee osallistumaan kirkon maalaamiseen, vaikka alkuun ajatus naisesta kirkonmaalarina onkin kauhistus.
Tämä on kirjan perusjuoni: kuinka ulkopuolinen hylkiö otetaan mukaan joukkoon ja miten Pelliina löytää paikkansa osana maalarien yhteisöä. Siinä ohessa Kanto kuvaa hienosti 1500-luvun kyläyhteisön elämää. On rahvas, jolla ei ole juurikaan osaa tai arpaa, ja sitten ovat kyläyhteisön silmäätekevät, kuten Uppsalassa oppinsa saanut pappi Petrus Herckepaeus – eli Härkäpään isännän poika Mulli-Pekka – ja kirkkoväärti Klemetti Mikonpoika, joka pitää pappia yhä pöllöpäänä koltiaisena. Vielä on siis nuorella papilla tekemistä löytääkseen paikkansa yhteisössä. Ylinnä ovat sitten Hämeen linnan rälssiväki, Åke Tott ja tämän puoliso Märta Bengtsdotter Ulv, joiden perässä pokkuroivat kaikki.
Kanto on tehnyt taustatyönsä huolella ja onnistuu elävöittämään 1500-lukua taitavasti. Iso osa tässä on kielenkäytöllä, joka on herkullista ja hersyvää. Aivan erityisesti täytyy kehua kirosanoja ja pilkkanimiä, joita henkilöt toisistaan käyttävät. Maalausprosessin kuvaaminen kaikkine yksityiskohtineen oli myös mielenkiintoista. Kirjan sivuilta oppii kaikenlaista maalaamisen tekniikasta, tuntumatta kuitenkaan tietokirjan lukemiselta.
Kanto on perehtynyt Hattulan kirkon kuvitukseen, ihmetellyt ja keksinyt sitten selityksiä kuvituksen kummallisuuksille. Miksi eteisen kuvat ovat kömpelömpiä? Miksi sakastiin on maalattu ilveilijä? Miksi nurkasta löytyy rotilta ja hiiriltä varjelevan Pyhän Kakykullan kuva? Kaikkiin näihin kysymyksiin löytyy kirjasta tyydyttävä vastaus ja siinä sivussa oiva juoni ja hienoa ajankuvaa. Ei siis ihme, että kirja palkittiin kirjabloggaajien Blogistanian Finlandia -palkinnolla.
