Obeliskiportti

Sanoisin, että on jonkunmoinen saavutus voittaa arvostettu kirjallisuuspalkinto trilogian toisella osalla. Kakkososathan ovat helposti väliinputoajia: ensimmäinen osa on kiinnostava, kun se esittelee kokonaan uuden maailman ja kolmososa on luonnollisesti jännittävä finaali. Kakkososa on sitten silta alun ja lopun välissä. No, näin sen tietenkään tarvitse olla. N. K. Jemisin voitti Hugo-palkinnon Murtunut maailma -trilogiansa jokaisella osalla ja tämä kakkososakin ansaitsee kyllä palkintonsa.

Ensimmäinen osa, Viides vuodenaika, esitteli meille Tyynimaan. Tämä manner on vulkaanisesti äärimmäisen aktiivinen ja jatkuvien maanjäristysten repimä. Aina silloin tällöin joku luonnonkatastrofi aiheuttaa riittävästi tuhoa laukaistakseen viidennen vuodenajan eli pitkäkestoisen talven, joka aiheuttaa laajamittaista tuhoa yhteiskunnassa. Koko Tyynimaan yhteiskuntajärjestelmä on muodostunut viidennen vuodenajan uhan torjumiseen.

Edellisessä kirjassa laukaistiin käyntiin viides vuodenaika. Se on mittava, helposti tuhatvuotinen, ja se ei käynnistynyt sattumalta. Maailman mursi voimakas orogeeni. Orogeenit ovat halveksittuja ja silti tarpeellisia ihmisiä, joilla on kyky aistia ja hallita maan liikkeitä. Orogeeni voi yhtä lailla suojella ja tuhota ja siksi yhteiskunta sietää heitä vain äärimmäisen tiukan kontrollin alla.

Päähenkilö Essun on löytänyt tiensä turvalliselta vaikuttavaan yhteisöön. Luottavainen hän ei missään nimessä voi olla, sillä Essunilla ei ole vielä minkäänlaista kokemusta yhteisöistä, joissa orogeenien olisi turvallista olla. Tätä yhteisöä kuitenkin hallitsee orogeeni, mikä on lupaavaa. Essun ei ole kuitenkaan löytänyt tytärtään, jonka tämän isä kaappasi mukaansa tapettuaan perheen pojan. Vuodenajan vaikeat olosuhteet estävät kuitenkin toistaiseksi tyttären jahtaamisen.

Kun edellisen osan lukemisesta on se puolisen vuotta, vaati hieman palauttelua päästä Jemisinin omintakeiseen maailmaan sisälle. Ylitsepääsemätöntä se ei kuitenkaan ollut ja pian olinkin jo uppoutunut Tyynimaan maailmaa järisyttäviin tapahtumiin. Lukija, joka ensimmäisen osan perusteella saattoi kuvitella tuntevansa orogeniaa, saa kohdata aivan uudenlaisia voimia. Valtakunnanorogeenien Fulcrumin kouluttama Essun on kuitenkin yhtä ymmällään: hän saa tehtäväkseen vaatimattomasti koko maailman pelastamisen, keinoilla, joita hän ei itsekään oikein ymmärrä. On siis aika oppia.

Obeliskiportti lähtee erinomaisista lähtökohdista ja vääntää ruuvia entistäkin tiukemmalle. Mielenkiintoinen maailma on vieläkin kiinnostavampi, tapahtumat käyvät dramaattisemmiksi ja panokset kovemmiksi. Obeliskiportti on myös hyvin kirjoitettu. Sinä-preesens tuntuu edelleen vähän kummalliselta kirjoitustavalta, mutta sitä pahiten inhoavat eivät ole varmastikaan päässeet tänne toiseen kirjaan asti.

Nähtäväksi jää, miten kolmannessa osassa tapahtuu. Saadaanko maailma pelastettua? Jos maailman pelastaminen onnistuu, mikä on hinta, joka siitä on maksettava? Löytääkö Essun tyttärensä ja mitä siitä seuraa? Tarina jää todella mielenkiintoiseen tilanteeseen. Onneksi kolmas osa saadaan suomeksi jo syksyllä.