Reviews and Comments

Vaikea kirja arvioitavaksi. Musta satu oli erittäin hyvin kirjoitettu - tunnelmallinen ja mukaansatempaava. Kirjan lukemisen jälkeen jäi kuitenkin tyhjä olo, mikä oli ehkä osittain kirjailijan tarkoituskin. Tuntuu kuitenkin että kirjan voi loppujen lopuksi ohittaa olankohtautuksella, sen sijaan että lukija joutuisi pohtimaan tapahtumia tai henkilöiden kohtaloita.

Nostalginen ja romanttinen kertomus suvusta, joka hajottuaan Neuvostoliiton eri kolkkiin palaa aina yhteen suvun kotiseuduille Krimille, missä Medeia vaalii Sinoplin suvun perinteitä, muistoja ja salaisuuksia. Ulitskaja tarjoaa esimerkin siitä, mikä suvun ja perheen merkitys voi parhaimmillaan olla, kun ympärillä tapahtuu hirveitä asioita, ja yksilöt kohtaavat tragedioita. Kirja oli myös ajankohtainen käsitellessään ohimennen myös eri kansanryhmien intohimoja Krimin niemimaata kohtaan.

Vaikka kirja on kirjoitettu 1900-luvun alussa, sen yhteiskuntakritiikki ja satiiri oli paikoitellen yhä ajankohtaista. En kuitenkaan pitänyt kirjan (satiirisesta) rakenteesta, joka matki mahtipontisia historiallisia romaaneja. Pingviinien saari kävi läpi erään eurooppalaisen kuvitteellisen kansan historian, ja oli hyvin pitkäveteistä luettavaa ennen kuin kirjassa päästiin 1800-luvun lopulle. Syy oli varmasti se, että aiempien vuosisatojen kulttuurihistoria on itselleni niin vierasta, että satiirinen kuvaus meni korkealta yli. Luin kirjan englanniksi, ja kirjan kieli oli myös hyvin vaikeaa ymmärtää, varsinkin kun tekstiin sisällytettyjä latinankielisiä tai ranskankielisiä lainauksai ei oltu useinkaan käännetty. Ymmärtääkseni suomenkielinen käännös on tässä suhteessa parempi, joten jos kirja kiinnostaa, kannattaa hankkia suomenkielinen versio, tai sitten hyvä englanninkieninen käännös (omani oli Amazonin ilmainen sähkökirja).

Kiehtova romaani kirjoittamisesta ja kertomisesta. Jäniksenselän salamyhkäiset tapahtumat ja henkilöt ovat kiinnostavia, eikä kirjaa mielellään laske käsistään. Päähenkilö jää hieman etäiseksi, mutta tähän on kuitenkin helppo samaistua oman taustan ja hahmon taustan yhteneväisyyksien vuoksi. Loppua kohden kirja menetti kuitenkin ottettaan, eikä puoliavoin loppukaan aiheuttanut olankohautusta kummempaa reaktiota. Tämä on minulle yleinen ongelma maagisen realismin kirjojen kanssa: oudot tapahtumat ja vihjaukset yliluonnollisesta kiehtovat aluksi, mutta kun kirjailija alkaa lopuksi selittää tapahtumia, oli selitys luonnollinen tai yliluonnollinen, osa kirjan taiasta katoaa ja lopou tuntuu helposti epätyydyttävältä. Toisaalta, jos kirjalle tulisi jatko-osa, lukisin sen varmasti.

Hieno kuvaus vaelluksesta Californian ja Oregonin läpi. Cheryl Strayed kirjoittaa väkevästi surusta ja itsensä ylittämisestä. Kirjan lukemisen jälkeen tekisi välittömästi mieli jättää kaikki taakseen ja suunnata kuukauksiksi erämaahan.

Nopealukuinen ja viihdyttävä kirja lintuharrastuksesta. Sund kuvaa kirjassaan mm. onnistuneita ja epäonnistuneita linturetkiään ja kertoo anekdootteja lintuharrastuksen historiasta.

Sputnik, rakastettuni käsittelee Murakamin suosimia teemoja: yksinäisyyttä, ihmisten välisen vuorovaikutuksen hankaluutta, sekä fyysisen ja henkisen maailman suhdetta. Kun luin kirjan vasta nyt, vuosia sen julkaisun jälkeen, minulle jäi tunne että Sputnik, rakastettuni oli harjoitelma. Murkami laajensi kahden maailman mysteerin käsittelyään 1Q84-kirjaksi. Yksinäisyyttä hän puolestaan käsitteli syvällisemmin Värittömän miehen vaellusvuosissa. Näistä syistä Sputnik, rakastettuni jäi viihdyttäväksi lukukokemukseksi, joka ei kuitenkaan puhutellut syvemmällä tasolla.

Kirjan tarina oli mielenkiintoinen, mutta toteutus ei minulle toiminut. En oikein missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, eivätkä kirjailijan unikuvastot imaisseet minua pyörteisiinsä. Lukukokemus jäi siis varsin vaisuksi. Loppuratkaisu oli onnistunut ja nivoi tarinan mukavasti kokoon.

Tohtoritakuu on kirja, joka olisi pitänyt lukea kolme vuotta sitten ottaessani ensimmäisiä, haparoivia askeleitani jatko-opintojen parissa. Kirja esittelee muutamia erilaisia tapoja kirjoittamisen suunnitteluun, rytmittämiseen ja ennen kaikkea tekstin tuottamiseen. Pääpaino on väitöskirjan kirjoittamisessa, mutta kuten kirjan lukeminen sai minut oivaltamaan, pitkä kirjoitusprojekti saattaa vaatia laajempaakin tavoitteiden ja elämän suunnittelua.

Tohtoritakuu on kirjoitettu selkeästi ja ytimekkäästi. Erilaisisia apumenetelmiä on riittävä määrä kokeiltavaksi. Viidennen tähden kirja saa, jos jotkin kirjan menetelmät tukevat oman lisurini valmistumista.

Hengästyttävä kirja Venäjän lähihistoriasta ja ihmisistä, jotka rakastivat taidetta ja toisiaan Neuvostoliiton kuristuksessa. Luin kirjan ilman mitään ennakkotietoja kirjailijasta, enkä ollenkaan aavistanut miten fantastiselle matkalle Ljudmila Ulitskaja minut veisikään.

Kirjassa seurattiin kolmen kaveruksen ja heidän todella laajan ystäväpiirinsä elämää Neuvostoliitossa 50-luvulta eteenpäin. Kaverukset kasvoivat kirjan aikana koululaisista aikuisiksi ja Vihreän teltan alla onkin eräänlainen kasvukertomus. Samalla se on myös rakkaudentunnus Neuvostoliiton tiukan kurin ja kontrollin alla pinnistelevälle vastakulttuurille, jossa tärkeintä on nauttia (lukea, lausua, kirjoittaa ja kuunnella) taiteesta ja venäläisestä kulttuurista, vaikka tämä kulttuuri usein onkin kiellettyä.

Viides tähti oli hyvin lähellä, ja oikeastaan ainoa kirjassa häirinnyt asia oli se, että jatkuvat viittaukset venäläisiin säveltäjiin, runoilijoihin ja ajattelijoihin eivät sanoneet minulle mitään. Tämä on kuitenkin pieni puute, sillä Ulitskajan teksti on joka tapauksessa kaunista ja puhuttelevaa, ja kirjan tarinat mukaansatempaavia.

1Q84:n jälkeen Värittömän miehen vaellusvuodet oli taas hieman kevyempi kirja Murakamilta. Tutut mystiset elementit olivat tietenkin läsnä, mutta Norwegian Woodin tavoin fokus oli reaalimaailmassa.

Kirja kertoo Tsukuru Tazakista, joka 36-vuotiaana yrittää viimein päästä yli traumasta, joka syntyi kun hänet erotettiin lukio aikaisesta kaveriporukastaan. Tämä saa hänet pohtimaan kulunutta aikaa, tapaamiaan ihmisiä, sekä menneiden valintojen vaikutusta nykyisyyteen. Murakamin eristäytyvät ja omassa todellisuudessaan elävät päähenkilöt viehättävät minua, ja koen usein hänen kirjoja lukiessaan samaistumista ja ihailua hänen hahmojaan kohtaan. Värittömän miehen vaellusvuosissa samaistuminen oli erityisen voimakasta ja monet Tsukurun pohdinnoista osuivat ja upposivat.

Tyyliltään, teemaltaan ja tarinaltaan tämä on siis hyvin tuttua Murakamia. Joidenkin mielestä tämä voi olla huono juttu, mutta minulle Murakamin kirjat ovat kuin uudet versiot tutuista jazz-standardeista: mestarillinen uusi tulkinta on aina uusi mestariteos.

Eräänä päivänä tyhjä taivas on tyyliltään ja teemoiltaan kuin sekoitus McCarrhyn Tietä ja Banksin Lasilla Kävelyä. Kirjan unenomainen kerronta tempaisi mukaansa ja teki kirjasta nopealukuisen. Samalla tyyli kuitenkin teki tapahtumista ja tunnelmista etäisiä, mikä laimensi sinänsä vahvoja aiheita käsittelevän kirjan emotionaalista tehoa.