Reviews and Comments

Vaikea kirja arvioitavaksi. Nautin kirjan lukemisesta ja se oli juuri sopivan mittainen. Mielestäni kirja oli myös virkistävää vaihtelua samantyylisille nuoren henkilön kasvutarinoille, joissa luostariin/linnaan/sisäoppilaitokseen tullut nuori kohtaa vaikeuksia ja oppii tuntemaan itsensä ja suuren salaisuuden. Tällä kertaa päähenkilö oli suht täyspäinen ja kykenevä, eikä pääpaino ollut nuoruuden myllerryksissä.

Tästä huolimatta kirja oli kuitenkin hieman turhan kliseinen. Oli salaperäisiä kiltoja, hämärässä eläviä vanhoja voimia, unohdettua taikuutta ja omituinen yhteiskuntajärjestelmä. Vaikka Itäranta tekikin hyvää työtä esitellessään maailmaansa lukijalle, ei Kudottujen kujien kaupungin maailmassa lopulta ollut mitään erityistä. Viimeinen neljännes kirjasta ei tarjonnut oikein mitään vau-elämyksiä, vaikka salaisuuksia paljastettiinkin urakalla.

Kirjassa sivuttiin kyllä mielenkiintoisia aiheita, joista ainakaan itse en ole vielä tässä genressä juurikaan lukenut. Sääli etteivät esimerkiksi fantasiamaailman ympäristöongelmat saaneet isompaa roolia.

Kaksi ja puoli tähteä.

Hyvä kirja. Pohdinnat suomalaisuudesta ja ihmisen suhteesta juuriinsa olivat mielenkiintoisia ja ajatuksiaherättäviä. Kirjan päähenkilö on suunnilleen itseni ikäinen, ja olemme kotoisin samalta seudulta, joten kirja herätti paljon muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Luin kirjan loppuun palatessani syntymäpäiviltä, joille oli kokoontunut ihmisiä eri kulttuureista. Kuuntelin tarinoita (hiljaa suomalaisten kanssa istuen) siitä miltä elämä Suomessa näyttää muualta tulleiden silmin. Huomasin että Saara Turunen tietää mistä kirjoittaa.

Kokoelma erityylisiä kirjoituksia bongauksesta harrastuksena. Oman lintuharrastukseni ollessa lähiretkeliyä, oli mielenkiintoista lukea ihmisistä jotka matkaavat ympäri Suomea autolla, veneellä tai jopa vuokratulla pienkoneella nähdäkseen yksittäisen harvinaisuuden.

Suuren yleisön mielikuvissa tieteen edistyminen mielletään joukkona toisiaan seuraavia uraa uurtavia löytöjä, joista kukin kääntää tavanomaisen näkemyksen nätisti päälaelleen ja vie meitä kiistatta lähemmäs lopullisia vastauksia. Todellisuus on tietysti paljon monimutkaisempi.

Maailmanlopun hiukkanen on kattava esitys Higgsin bosonin tutkimisesta. Kirjassa käydään läpi CERNin koelaitteiston rakentamisen vaiheet ja fysiikan standardimalliteorian kehittyminen. Sean Carroll kuvailee hiukkasfysiikkaa tieteenalana, ja pyrkii valottamaan mikä fysiikassa ja luonnontieteissä oikein kiehtoo. Hän pyrkii myös kertomaan miksi asian pitäisi kiinnostaa meitä muitakin, vaikka mitään konkreettista uutta välinettä arkeemme ei olekaan luvassa.

Sean Carroll on tehnyt hyvän ratkaisun lisäämällä teokseen kolme liitettä, joissa standardimallin fysiikkaa käydään läpi yksityiskohtaisemmin. Tämä tekee kirjasta helppolukuisen, mikäli esimerkiksi standardimallin hiukkasten tai niiden hajoamisprosessien tarkemmat esittelyt eivät kiinnosta. Myös liitteissä pysytään kuvailevalla tasolla ja teksti oli helposti seurattavaa omien fysiikan cumuopintojeni pohjalta.

Suositeltavaa luettavaa fysiikan opettajille, sekä kaikille jotka haluavat tietää miten luonnontieteellistä tutkimusta tehdään nykymaailmassa.

Kirjan tähdet menisivät tarkemmin näin: 3/5 kerronnasta ja 5/5 aiheesta. Watts käsitteli älykkäästi ja kiinnostavasti ihmisten tietoisuuteen liittyviä kysymyksiä, sekä sitä millaisia vaihtoehtoja älyllisen elämän kehittymiseen voisi olla. Huomasi, että kirjoittajalla on taustaa luonnontieteissä, ja kirjan lopun tietopankki aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta oli erinomainen lisä.

Valitettavasti kirjan kerronta oli välillä hyvin epäselvää, ja minulla oli vaikeuksia seurata tapahtumien kulkua ja hahmojen ajatuksenjuoksua. Osin tämä oli ehkä tarkoituksellista ottaen huomioon kirjan henkilögallerian erityispiirteet. Mutta välillä tuntui että joko suomennoksen tai alkuteoksen kustannustoimittaja oli nukkunut työtä tehdessään, sen verran sekavia lauserakenteita kirjasta löytyi.

Atwoodin pessimistinen kuvaus siitä mitä ihmiset ja teknologia voivat pahimmillaan saada aikaan ottaa pohjakseen geeniteknologian ja ryöstökapitalismin tarjoamat uhkakuvat. Oryx ja Crake onnistuu välttämään pahimmat maailmanloppukuvausten kliseet ja asettuu samalle tasolle alan parhaimmiston (esim. Cormac McCarthyn Tie ja Emily St. John Mandelin Station Eleven) kanssa.

Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja loppuukin hyvin mielenkiintoiseen kohtaan. Toivottavasti pääsen pian tarttumaan Atwoodin tulevaisuusvision seuraavaan osaan.

Viihdyttävä kirja, jota luki ahmimalla kiinnostumatta kuitenkaan sen kummemmin henkilöistä kuin tapahtumistakaan. Käänteet oli hyvin kirjoitettuja, mutta eivät kuitenkaan aiheuttaneet olankohautusta kummempia reaktioita. Henkilöihin olisi kaivannut enemmän syvyyttä jotta heidän kohtaloistaan olisi kunnolla kiinnostunut: nyt tuntui että hahmot olivat toistensa klooneja.

Mielenkiintoisia aiheita käsittelevä kirja oli minulle tajunnanvirtaisen kerrontansa vuoksi aivan liian raskaslukuinen. Kirjan puolivälin paikkeilla alkanut selkeämpi kerronta jakso oli kiinnostava, ja kirjan paikkojen ja tapahtumien tarkastaminen Wikipediasta tarjosi mielenkiintoista tietoa Venäjän historiasta. Huomasin myös vasta kirjan viimeisten viidenkymmenen sivun aikana, että kirjan lopussa oli selityksiä kirjassa vilisevistä henkilöistä, paikoista ja lainauksista.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta voisi sanoa. César Airan samoihin kansiin kootuista pienoisromaaneista oli hyvin vaikea saada otetta, sillä en ole tottunut lukemaan tuollaista tajunnanvirtaa. Ajatukset ja kohtaukset seurasivat toisiaan oudossa järjestyksessä, vaikka tekstin taustalla häilyikin koko ajan jokin teema tai muu punainen lanka. Kun välillä sain otteen tekstistä ja pystyin mukana kirjailijan kertomuksessa, nautin kyllä kokemuksesta. Etenkin Syntymäpäivässä Aira esitti useita mielenkiintoisia ajatuksia, joista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin. Mutta sitten aihe taas vaihtuikin ja putosin kärryiltä.

Mielenkiintoinen kirja erään kirjeen matkasta Libyasta Irakiin. Kirjan lyhyet luvut kuvasivat kirjettä kuljettavia henkilöitä ja tarjosivat lukijalle kurkistuksen Libyan, Egyptin, Jordanian ja Irakin arkeen vuosituhannen alussa.

Nopealukuinen kirja tarjosi paljon ajateltavaa, etenkin kun Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä ovat itselleni varsin tuntemattomia. Kirja taustoitti alueesta kirjoitettuja, usein synkkiä uutisjuttuja. Samalla sen sisältämät hauskat ja lempeät tarinat tarjosivat inhimillisen näkökulman asioihin.

Mielenkiintoinen kirja suomalaisista mystikoista ja salatieteilijöistä. Kirja olisi sopinut pikkuhiljaa, luku kerrallaan luettavaksi. Kirjastosta lainattuna ja nopeasti luettuna tarinat alkoivat pian toistaa itseään, kuten myös kirjoittajien näppärät kielikuvat.

Hengästyttävä kirja. Moniulotteinen tarina ja pikku hiljaa kärjistyvä konflikti säilyttivät kiinnostuksena loppuun saakka. Tieteeseen ja teknologiaan liittyvät pohdinnat olivat mielenkiintoisia, ja niihin liittyvä pessimistinen tulevaisuudenkuva huolestuttava. Pidin myös kirjan alun kuvauksesta suomalaisuudesta ulkomaalaisen silmin.

Edellä mainitun puolesta kirja olisi ehdottomasti neljän tähden arvoinen. Kirja oli kuitenkin hyvin epätasainen: välillä tarinasta siirryttiin pitkiin kuvitteellisiin dialogeihin, tai kertojaltaan epäselviin monologeihin. Nämä liittyivät kyllä kiinnostaviin aiheisiin, esimerkiksi teknologiaan tai markkinointiin, mutta olivat hyvin raskaita lukea.

Kirjan lopetus oli mukavan dramaattinen ja avoin. En kuitenkaan pitänyt tyhjistä ilmestyneestä ex-heilasta, joka olikin pommi-iskun takana.