Reviews and Comments

Arvelinpa vaihteeksi lukea vähän runoja, kun en työkiireiden takia ole jaksanut viime päivinä oikein keskittyä romaanitekstiin, ja runokirjanhan nyt lukaisee nopeasti ohimennen. Niin kuin lukikin. Linnuista tässä paljon puhutaan. Olihan tässä jokunen ovelahko ajatus, mutta en nyt enää kymmentä minuuttia myöhemmin oikein muista, mitä kirjassa oli.

Silkkaa americanaa. 14-vuotiaalla valkoisen persikanviljelijän tyttärellä on kotona rankkaa, kun hän ampui vahingossa äitinsä neljävuotiaana ja isä kohtelee kaikkea muuta kuin rakkaudella. Yhteiskunnallisena taustana on 1960-luvun kansalaisoikeustaistelut ja mustien saama äänioikeus, joten totta kai tähän saadaan rotujännitteitäkin mukaan. Valkoinen tyttö auttaa vankilaan joutuneen mustan kotiapulaisensa karkuun, ja yhdessä he lähtevät etsimään tyttären äidin menneisyyttä. Matka vie heidät mustien mehiläishoitajien taloon, ja siellähän se äidin menneisyys sitten selviääkin. Vähän harmi, että mustien ihmisten tehtävä tässä kirjassa on lähinnä toimia valkoisen päähenkilön kasvun kätilöinä. Muutenkin tunnelma on koko ajan vähän kuin vanhoja Valittuja Paloja lukisi.

Aika väkevä kuvaus — mistä oikeastaan? Vaikka mistä! Omalaatuisesta lapsesta, joka teini-iän kynnyksellä joutuu ahtautumaan muottiin johon ei sovi mutta joka onnistuu säilyttämään taiteellisen henkireikänsä? Vanhasta ja maineikkaasta taiteilijasta, joka uransa ehtoopuolella löytää vielä uutta merkitystä elämälleen? Pienten kyläyhteisöjen gentrifikaatiosta ja niistä jännitteistä, joita se aiheuttaa? Juorujen vallasta ja sensaatioteollisuuden ajojahdeista? Vanhemmuudesta? Iänvanhoista mytologioista?

Ihme jaarittelua. Joku vanha elostelija matkustaa Siperiaan junalla ja tuputtaa matkaseuraksi sattuneille ihmisille kämäistä romaanikäsikirjoitustaan, jossa päähenkilö lähinnä retostelee irstailullaan, ja välillä infodumpataan kymmeniä sivuja ideologisia kiistoja. Eli vähän kuin jotain paskempien nettifoorumien keskusteluja lukisi. Lopussa on olevinaan joku koukku, joka asettaisi tarinan mittasuhteisiinsa, mut enpä nyt tiedä, kyllä tää aika lailla setäkirjallisuuden syvään päähän menee. Harvoin näin väsynyttä heteronormatiivista pätemistä päätyy lukemaan.

Antologialla on hauska lähtökohta, ja vaikka monien novellien koukussa ei ole juurikaan mitään yllättävää, niin ehkä juuri arvattavuutensa vuoksi niistä voikin vain heittäytyä nauttimaan. Kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että kotimaanmatkailussa kirjoittajia kauhistuttaa etenkin ikuisesti matkailukohteeseen vaeltamaan jääminen, mihin tietenkin kulahtaneet ja tunnelmaltaan pysähtyneet hotellit ja leirintäalueet kuin luonnostaan vihjaavatkin. Silmiinpistävän monessa novellissa myös yksi ensimmäisiä merkkejä epätavallisista tapahtumista on se, että kännykkä ei enää toimikaan — noh, siinä onkin nykyihmiselle kauhua kerrakseen! Kuvitus on ilahduttavaa.

Huumoria, spefiä ja pornoa, kaikkia melko stereotyyppisistä asetelmista mutta toisaalta hyvin toimivana kokonaisuutena. Lajityypissään varsin onnistunut.

Olipas vastenmielinen kirja. Keski-ikäinen miestoimihenkilö hullaantuu samassa firmassa työskentelevään naiseen ja on ihan hilkulla hylätä vaimonsa ja lapsensa ja lähteä uuden naisen matkaan, kunnes uutisissa kerrotaan että uusi nainen on päätynyt sarjamurhaajan uhriksi. Miespäähenkilömme havahtuu siitä, että huhhuh olinpas tehdä elämäni virheen, ja ne kaikki murhatut ja raiskatut naiset on tarinassa murhattu ja raiskattu vain, jotta miespäähenkilömme saisi moraalisen opetuksensa. Lisäksi kirjassa on vastenmielinen asenne kissoja ja kissan saalistamia pieniä villieläimiä kohtaan.

Innostuin kirjasta aikoinaan, koska tarjolla oli ysäri- ja irkkinostalgiaa. Ja kyllähän sitä olikin, mutta ratkaisevasti muutaman vuoden minua vanhempien henkilöiden näkökulmasta, joten minulle tämä oli enemmän kaksarinostalgiaa. Eikä toisaalta ihan sitäkään, koska minulle irkki oli irkki eikä se sotkeutunut irl-opiskelijaelämään (mihin opiskelijaelämään lol). Mutta joo, jos lukija on syntynyt joskus seitkytluvun jälkipuoliskolla ja on astetta enemmän tavis eikä tällainen autistinörtti, niin Tenhosta voi löytyä samaistumispintaa. Kirjan tarinahan on siis tosiaan sellainen, että nelikymppisen perheellisen toimittajan avioliitto ajautuu kriisiin ja hän päätyy muistelemaan vanhoja irkki- ja opiskelukavereita ja haaveilemaan uudesta opiskelijaelämästä. Siis hemmetti, näistä lähtökohdista olisin kuvitellut kirjan tuntuvan paljon enemmän samaistuttavalta, mutta en tiedä, ehkä tämä sitten on sen verran kevyellä otteella etenevä tarina, ettei se oikein onnistu koskettamaan lukijaa niin kuin pitäisi, vaan kosketus jää enemmän sellaiseksi kädenlämpöiseksi hipaisuksi.

Irstasta, roisia ja muutoinkin vauhdikasta menoa antiikin Roomassa. Juu, varmasti kulttuurihistoriallisesti tärkeä teos, mutta minua vähän pitkästytti.

Keskenmenon ja sen päälle eron kokenut keskiluokkainen helsinkiläisnainen ajelehtii puoliksi todellisuudesta irrallaan absurdista ja töykeästä kohtaamisesta toiseen. Jotenkin vähän tämmöistä unenomaista tunnelmaa tavoittelin joissakin lukiolaisena naputtelemissani fragmenteissa 90-luvulla. Tämä oli kuitenkin jotenkin nihkeää ja vaivaannuttavaa luettavaa.

Runoja, jotka eivät puhutelleet minua.

Tämä tulee kyllä nyt ihan liian lähelle. Torment Nexus kuvattiin varoitukseksi, ei tavoitteeksi.

Kulmikkaasti etenevä tarina ihmisen ja korpin yhteisen lapsen kasvamisesta omaksi itsekseen. Paikoin koskettava, paikoin epäonnistuneen oloinen.