Reviews and Comments

Hyvä ja informatiivinen peruskatsaus siihen, mitä empatia on ja millaisia käsityksiä siihen liittyy. Erityisesti pidin kirjan alkupuolesta, jossa määriteltiin empatian eri muodot. Ei ihme, että empatiasta keskusteltaessa sille ei oikein tahdo löytyä yhtä kaikille kelpaavaa määritelmää, sillä ”yksistään sosiaalipsykologiassa esiintyy yleisesti yli kymmenen toisistaan eroavaa empatiakäsitystä” ja historiallisesti empatiaa on myös monissa yhteyksissä kutsuttu sympatiaksi. Jälkipuolisko käsittelee empatian roolia niin ihmis- kuin eläinyhteisöissä, myös evolutiiviselta kannalta, ja ruotii kriittisesti etenkin yksilöllisyyttä ja kilpailua korostavaa uusliberalistista arvomaailmaa. Kirjan sanoma on häpeilemättömästi se, että jos empatiataitoja vain opeteltaisiin enemmän, yhteiskunnallinen elämä olisi rauhanomaisempaa ja antoisampaa. Enkä itse ole eri mieltä.

Mielestäni tämä on erityisen varteenotettavaa luettavaa kaikille kirjoittajille ihan siltäkin kannalta, että kirjailijan työtähän on yrittää sujahtaa muiden henkilöiden nahkoihin, ja tässä kirjassa eritellään jopa melko teknisestikin sitä, miten eri empatiataitoja voi käyttää eli miten se toisen nahkoihin sujahtaminen onnistuu paremmin.

Juuri nyt ei ehkä ollut minulle paras aika tällaiselle ”olemme syntisiä ja toimimme harmaan talouden alueella, mutta sehän tätä maailmaa pyörittää” -hekumoinnille, mutta tuli nyt otettua tuolta lukulistan vanhimmasta päästä. Loppua kohti kirjan ote kuitenkin parani, kun päästiin sukeltamaan syvemmälle henkilöiden sielunelämään, eikä harmita että tuli luettua.

Murakamin uran alkupään kirja, joka lievetekstin mukaan oli hänen kansainvälinen läpimurtoteoksensa. Tässä on kaikki Murakamille tyypilliset elementit mukana, eli paljon Murakamia lukeneelle vähän tällainen sama mut eri -kokemus. Huumoria oli ehkä hiukan tavallista enemmän, tai ainakin se oli hiukan paremmin tunnistettavissa. Ihan mukava tätä oli lukea, ja läsnä oli koko ajan sellainen lievä outouden tunne, että halusi lukea eteenpäin ja katsoa, mihin suuntaan tarina kääntyy. Mutta kokonaisuus tuntui jäävän vähän kevyeksi. Tai sitten en vain sisäistänyt koko kuviota kunnolla.

Tusinatrilleri pankkiirista, joka auttaa mafiaa rahanpesussa. Kaikki pettää kaikkia ja kaikki panee kaikkia. Paljon kliseitä ja erityisen kömpelöä naiskuvausta. Blaadua alusta loppuun. En olisi lukenut, ellei tämä olisi ollut yksi harvoista hollanninkielisistä kirjoista lukujonossa.

Tietokirja arabialaisen tieteellisen ja filosofisen perinteen vaikutuksista modernin ajan rationaaliselle ja tieteelliselle ajattelulle länsimaissa. Kun Euroopassa elettiin keskikaikaa ja antiikin viisaudet oli unohdettu, arabimaailma kukoisti. Sinne kasattiin tietoa ja kirjoja paitsi Välimeren ympäristöstä myös Persiasta, Intiasta ja muualta Aasiasta. Eikä vain kerätty, vaan myös jalostettiin edelleen ja tehtiin paljon uusia keksintöjä mm. tähtitieteen ja maanviljelyksen alalla. Aina välillä jokunen eurooppalainen oppinut lähti Arabiaan opintomatkalle ja toi sieltä tiedonmuruja Eurooppaan, mutta kuten nyt niin silloinkin ennakkoluulot ”vääräuskoisia” kohtaan olivat suuria eikä katolinen kirkko katsonut tietoa hyvällä. Jos kirjaa on uskominen, niin käytännössä kaikki länsimainen sivistys on rakentunut tämän arabialaisen perinnön varaan — myös antiikin kreikkalainen sivistys, joka omaksuttiin Euroopassa nimenomaan arabialaisen mutkan ja siellä tapahtuneen edelleenkehittelyn kautta. Kirja synnyttää halun perehtyä enemmänkin keskiaikaiseen arabimaailmaan, joka näyttäytyy tässä hyvin edistyksellisenä ja avomielisenä paikkana. Mutta nimensä mukaisesti kirja keskittyy enemmän kertomaan siitä, mitä Arabiasta tuotiin Eurooppaan, kuin siitä, mitä kaikkea Arabiassa oli.

Ainakin juustossa löytyy.

Perkeet-haasteeseen piti tällä kertaa lukea musikaali- tai oopperalibretto. Ja ehtaan perjehenkeen valitsin tällaisen yliopiston kierrätyshyllystä löytyneen fraktuuralla painetun Wagnerin oopperan, josta en ollut koskaan kuullutkaan mitään.

Melkein syntyi jopa kalpea aavistus siitä, mitä tässä tapahtui. Vissiinkin paljon dramatiikkaa ja isänmaallista paatosta. Ja lopussa Rooma paloi. Lukemisen jälkeen etsin youtubesta näytellyn version ja pikakelasin sen, jotta syntyisi jonkinlainen käsitys tapahtumista. Ei syntynyt.

Tämä oli kyllä niin ehta 7/5 perje-elämys. Mutta normiasteikolla yhden tähden kokemus.

Ihan mukavan reipashenkinen veijaritarina elävästi ja tunnelmallisesti kuvatussa maailmassa. Erityisesti pidin siitä, että vaikka tässä seurataan nuorten aikuisten seikkailuja, mitkään väkinäiset romantiikkakuviot eivät tulleet sotkemaan hyvää tarinaa.

Valitsin tämän kirjan perkeet-haasteen kohtaan 11. taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja, mutta sitten viimeisellä sivulla kävikin ilmi, että kirja ilmestyi ennen kuin näyttely oli sovittu, joten pitänee sitten myöhemmin lukea haastetta varten jokin toinen, ehdon täyttävä kirja.

Ihan kiinnostavaa kväärikuvastoa noin sadan vuoden takaa. Tekstiosuudet ovat sinällään mukavasti kuvien kulttuurihistoriallista kontekstia valaisevia, joskin kielenkäyttö on ehkä vähän tarpeettoman räävitöntä ja huoletonta (sellainen aavistuksen ajattelematon cishomo-oletus tekijästä syntyy). Erityisesti särähtää, kun queerin suomennoksena käytetään mautonta ja harhaanjohtavaa sanaa pervo.

Vuoden 1549 Englantiin sijoittuva historiallinen dekkari, jossa sarjan nimihenkilö, asianajaja Shardlake lähtee korkea-arvoisen henkilön toimeksiannosta selvittämään Norwichissa tapahtunutta murhaa. Tarinan edetessä murha jää melkeinpä sivuseikaksi, kun pääosaan astuvat laajat maalaiskapinat yhteismaiden laittomia aitaamisia vastaan. Tuhanteen sivuun mahtuu paljon elävöitettyä kuvausta siitä historiallisesta aikakaudesta ja prosessista, jota Marx on kutsunut pääoman alkuperäiseksi kasautumiseksi, ja niin päähenkilön kuin kirjailijan sympatiat ovat selvästi köyhälistön puolella. Ja kyllä se murhakin selviää aikanaan.

Tämä on sarjan seitsemäs osa, ja luulin jo kuudennen osan kohdalla, että sarja päättyisi ja päähenkilö jäisi eläkkeelle. Mutta tämä lähtikin nyt jatkumaan oikein hyvin, ja yllätyin myönteisesti siitä, mihin suuntaan tarina kääntyi. Varmasti luen seuraavankin osan, jos sellainen taas ilmestyy.

Ihan käypänen tarina.

Luin tosiaan koko Brechtin runotuotannon saksaksi, vaikka saksantaitoni ei ole kaikkein erinomaisin (tämä on vasta toinen saksaksi lukemani kaunokirjallinen teos). Näin laajaan pakettiin mahtuu toki hyvin monenlaista tavaraa. Brechtillä on joitakin erinomaisen tunnettuja ja erinomaisia runoja, jotka Suomessa ovat tulleet tutuiksi etenkin laulujen sanoituksina. Ne nousivat esiin myös tämän kokoelman helminä. Sen lisäksi erityisen mieleenpainuvia runoja oli suhteellisen vähän, ja suurin osa oli sellaista tulinpa lukeneeksi -tasoa (mikä voi toki johtua myös heikosta kielitaidostani).

Brechtin tuotannossa erottuvat myös eri aikakaudet melko selvästi. Terävimmillään hän on ehkä 1920–30-lukujen tuotannossa, mutta natsien valtaannousun jälkeen runot tuntuvat muuttuvan aina vain osoittelevammiksi ja nokkeluus tuntuu lähinnä itsestäänselvyyksiltä (tai ehkä se vain tuntuu siltä näin muutamaa sukupolvea myöhemmin lukiessa). Toisen maailmansodan jälkeisen ajan runous tuntuu suorastaan viran puolesta sosialistiselta elikkäs melko puisevalta.

Jos ei ole aivan ehdoton Brecht-fani, niin varmaan riittää, kun lukee vain ne Brechtin kuuluisimmat runot, sillä ne ovat kuuluisia ihan syystä.

Joukkoon mahtui niin mukavasti viihdyttäviä kuin vähän keskinkertaisempiakin novelleja. Tätä lukiessa heräsi ajatus, että mikähän mahtaa nykyään olla suhdeluku vuoden aikana julkaistavien fiktiivisten murhien ja oikeasti tapahtuvien murhien välillä. Varmaan aika suuri.

Scifillä turboahdettu veijarivaras- ja salapoliisiromaani. Kaiken kaikkiaan vähän turhan vieraannuttava lukukokemus. Lopetuksen pitäisi kai saada odottamaan jatko-osaa, mutta eipä sellaista innostunutta tunnetta päässyt syntymään.