Reviews and Comments

Scifillä turboahdettu veijarivaras- ja salapoliisiromaani. Kaiken kaikkiaan vähän turhan vieraannuttava lukukokemus. Lopetuksen pitäisi kai saada odottamaan jatko-osaa, mutta eipä sellaista innostunutta tunnetta päässyt syntymään.

Hyvin kirjoitettu syväluotaus hollantilaisen kansallisidentiteetin kehittymiseen ja ulottuvuuksiin 1600-luvun ympäristössä. Kuten kaikkien kansallisidentiteettien, myös hollantilaisen identiteetin perustana on käsitys erityisasemassa olemisesta. Se on syntynyt toisaalta materiaalisesta erityisyydestä (vesi on jatkuvasti uhkana, mutta vaurautta on silti enemmän kuin missään muualla, jne.), toisaalta poliittisesta erityisyydestä (ainoa porvarillinen tasavalta feodaalisten monarkioiden keskellä), ja sitä vahvistavat humanistiset ja reformistiset katsomukset.

Kultakauden eri kulttuurisia ulottuvuuksia tarkastellaan ennen kaikkea aikalaislähteiden eli kirjojen ja maalaustaiteen kautta, ja on kiinnostavaa huomata, miten monilla nyky-Hollannissakin havaittavissa olevilla kulttuurisilla piirteillä on juuret vuosisatojen takana.

Kirja on 1980-luvulta, joten siinä on se ilmeinen puute, että siirtomaiden osuutta hollantilaisen vaurauden kertymisessä ei ole oivallettu tarkastella vielä yhtään, samoin muukalaisiin suhtautumista koskevassa luvussa käsitellään vain juutalaisia ja romaneja eikä mainita sanallakaan siirtomaiden asukkaita tai siirtomaista Hollantiin muuttaneita. Muuten oikein mainio kirja.

Tämmöinen ihan sujuvasti luettava romaani nuorten aikuisten perhe- ja parisuhdekuvioista 80-luvun alun Yhdysvalloissa, eli siis yhden sukupolven ja yhden mantereen päässä omasta elämästäni. Aika iso osa juonesta on yhden päähenkilön kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä, mutta en ole kykenevä arvioimaan, onko se kirjoitettu hyvin vai huonosti.

Tämä oli oikein toimiva kirja. Tarinan alkupuolella erinäiset piirteet yhdyskunnan kuvauksessa häiritsivät niin, että jo vähän harmitti, mutta tiedon lisääntyessä ne saivat äkkiä kammottavalla tavalla selityksensä. Trilogian ensimmäinen osa päättyy niin, että jatkoa odottaa uteliaana.

Dostojevskille ominaiseen tapaan taas hyvää ja oivaltavaa sanailua.

Ruotsalainen luonnontieteilijä C. F. Hornstedt (Linnén oppilaan oppilas) matkusti Jaavalle keräilemään kasvi- ja eläinlajeja. Sieltä hän kirjoitti opettajalleen kirjeitä, jotka myöhemmin kotiin palattuaan kirjoitti uusiksi eri tavalla jaoteltuna. Sisältö on tiettävästi melko samanlainen, mutta ehkä näissä uusiksi kirjoitetuissa on vähemmän henkilökohtaista sanailua professorin kanssa tai jotain.

Kirjeet ovat sinällään melko tavanomaista matkakertomusta: mitä kaikkea tuli nähtyä ja tehtyä paitsi Jaavalla myös pitkillä laivamatkoilla sinne ja takaisin ja välisatamissa. Idän eksotiikkaa ja siirtomaaherruutta, kyllähän te tiedätte. Kirjeiden lisäksi Hornstedt toi Jaavalta paljon kasvi- ja eläinnäytteitä (myös eläviä eläimiä, mutta ne kuolivat kotimatkan aikana ja säilöttiin) sekä piirroksia kasveista ja eläimistä.

Tässä kirjassa itse uusiksi kirjoitettujen kirjeiden osuus on noin puolet tekstisisällöstä, toinen puoli on nykytutkijoiden aineistosta kirjoittamia artikkeleita. Mielenkiintoinen kurkistus neljännesvuosituhannen taakse.

Tarina alkoi kiinnostavasti, mutta sitten se äkkiä muuttuikin ihan eri tarinaksi ja lopuksi vielä joksikin ihan muuksi, eivätkä ne uudet tarinat olleet lainkaan niin kiinnostavia kuin lähtötilanne. Pitkän matkaa erilaiset liiaksi reaalimaailmaa muistuttavat seikat häiritsivät kovasti, ja vaikka niille lopuksi löytyikin selitys, se tuli vähän liian myöhään, että niitä olisi enää jälkikäteen jaksanut nähdä uudella tavalla. No joo, ehkä en vain ole läpensä yhdysvaltalaisten highschool-tarinoiden kohderyhmää, en edes silloin, kun ne on sijoitettu mielikuvitusmaailmaan. Lisäksi suomennos on sangen kömpelö.

Huomattavasti akateemisempi ja perusteellisuuteen pyrkivämpi esitys ruotsalaisesta siirtomaahistoriasta ja siihen liittyvästä orjuudesta ja orjakaupasta kuin taannoin lukemani suomenkielinen aihetta käsittelevä kirja. Tunnelmamaalailun ja nykypäivän saarelaisten kanssa rupattelun sijaan kirjassa keskitytään alkuperäisiin asiakirja- ja aineistolähteisiin ja tilastoihin.

Rikos ja rangaistus sai kunnian tulla valituksi tämän vuoden Perkeet-lukuhaasteen kohtaan 13. Kirja, joka oli suosikkisi joskus paljon nuorempana mutta jota et ole nyt vuosiin lukenut. Haastekohdan taustalla on ajatus, että aika usein nuoruuden suosikit osoittautuvat myöhemmällä iällä luettaessa melko keskinkertaisiksi tekeleiksi.

Mutta Rikokselle ja rangaistukselle ei nyt käynyt näin. Tykkäsin tästä edelleen tosi paljon. Mahdollisesti viehätyin nyt eri kohdista kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta tässä on tosiaan paljon hersyvyyttä ja erinomaisesti kirjoitettuja henkilöitä ja dialogia. Toki rönsyileviä sivujuoniakin on, ja väliin ihmetyttää, mikä niiden paikka kokonaisuudessa on. Mutta niitäkin on ilo lukea. Ja Pietari kaupunkina näyttäytyy tässä jotenkin paljon elävämpänä kuin monissa muissa lukemissani venäläisklassikoissa. Dostojevski jatkaa vahvasti venäläisten klassikkojen suosikkinani.

Olipa tätä tuskallista lukea. Pelkkää sadismia ja käsittämättömiä sosiaalisia käytäntöjä alusta loppuun.

Kokoelma pitkän ajan kuluessa kirjoitettuja tarinoita, vanhimmat 1970-luvulta ja uudet tältä vuosituhannelta. Pakinoiksi näitä ehkä eniten voisi luonnehtia, kevyttä kommentointia ajankohtaisiin ilmiöihin Tansaniassa ja maailmalla.

Hittikirja 30 vuoden takaa, mutta luin tämän nyt ensimmäistä kertaa. En ole ihan varma, miten hyvin kokonaisuus toimii. Suurimman osan ajasta kehyskertomus tuntuu tekemällä tehdyltä, ja filosofiaosuudet puolestaan ovat vähän liian mansplainingia, jonka dialogi toimii huonosti. Mutta jos kaipaa kertausta länsimaisen filosofian pääkohdista, niin tässähän ne ovat kätevästi paketissa. Tosiaan valitettavasti vain länsimaisen filosofian, sillä kirja ei tunnu edes huomaavan eurosentrisyyttään.

Alkuosa oli ihan mukavasti etenevää seikkailukertomusta, ja villin ulkoilmaelämän kuvaus oli paikoin suorastaan kaihoisan lumoavaa. Odotin, että tarina kehittyisi kohti suurta loppua. Mutta mitä vielä. Viimeinen kolmannes oli aivan sietämätöntä nollan tähden kuraa.

Varsin hyvin laadittu elämäkerta mielenkiintoisesta presidentistä ja siinä samalla monipuolinen katsaus Chilen poliittis-taloudelliseen historiaan. Opin paljon uutta, mm. aiemmin hatariksi jääneet käsitykset Allenden politiikasta eivät ole enää niin hataria. Kiinnostavasti Allenden urasta syntyi sellainen yleisvaikutelma, että vaikka hän oli suosittu, hän aina keskusteli jonkun kanssa ja hänen oli helppo muodostaa liittoja vaikka kenen kanssa, hänellä ei loppujen lopuksi ollut pysyviä poliittisia liittolaisia ja viime kädessä hän oli politiikan kentällä yksin.

En nyt tiedä, mitä tämän lukemisesta jäi käteen.